Kotimainen porkkana on monin paikoin loppumassa, mutta Tuore-Tawastiassa uskotaan porkkanaa riittävän huhtikuun alkupuolelle. – Parhaat erät ovat vielä varastossa jäljellä, kertoo toimitusjohtaja JUHANI VÄHÄJYLKKÖ. – Porkkanassa on päästy vakaaseen hintaan, mutta perunan hinta on ollut alhainen. Perunaa viedäänkin nyt Viroon.
Viime kesän kuivuus ja aikainen talven tulo tekivät monille peruna- ja porkkanaerille tepposet. – Pitkä kuivan jakson johdosta peruna sai herkästi nostokolhuja, sillä nostokoneen seuloille ei noussut suojaavaa multaa niin kuin kosteammissa olosuhteissa tapahtuu. Hyvät nostokoneet tulivat arvoonsa. Vanhemmillakin nostokoneilla pystyi nostamaan hellävaraisesti, kun malttoi ajaa hitaasti, luonnehtii Juhani Vähäjylkkö noston vaikeuksia.
– Porkkanan viljelijät ovat raportoineet kärjen mustumisesta. Sitä ilmenee erissä, jotka nostettiin kylmänä aamuna. Iltapäivällä samalta lohkolta nostetuissa porkkanoissa ei tummumista ole. Kuiva kesä aiheutti myös porkkanaan halkeamia, selittää Vähäjylkkö. – Monilta porkkanat ovat loppumassa ja mm. Pirkka-pakkausta ei tehtäne enää pitkään. Meillä porkkanaa riittää huhtikuun alkupuolelle. Itse asiassa laadultaan parhaat erät ovat vielä varastossa.
– Porkkanan hinta on ollut vakaa. Kymppikilon pakkauksessa porkkanakilon veroton tukkuhinta on 32 senttiä ja kilon pakkauksessa 42 senttiä. Kolmikiloisessa hinta on 33 senttiä. Perunan hinta kymppikilon pakkauksessa on 18 senttiä ja yli 50 millin perunasta maksetaan 20 senttiä. Kahden kilon pakkauksessa perunakilo on 29 senttiä. – Hyvälaatuista perunaa riittää uuteen satoon saakka, toteaa Vähäjylkkö. Vähäjylkkö on tyytyväinen perunan käsittely- ja pakkauslinjan toimivuuteen. – Kipparisiilot ovat tehneet työskentelyn logistisesti hyväksi, sillä siiloihin voidaan lajitella valmiiksi eri lajikkeita, mullattuja tai pestyjä perunoita tai vaikkapa eri viljelijöiden perunoita.
Hämeen Tuuloksessa sijaitseva Tuore-Tawastia Oy markkinoi 39 osakkaan tuotteet. Yhtiön osakkaina ovat mm. Peruna-Loppi Oy ja Pälkäneen Vihannes Oy. Yhtiön toimitusjohtaja on Juhani Vähäjylkkö.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Syksyn suosituimpiin kasviksiin kuuluvat uudensadon porkkanat. Porkkanan syysnostot etenevät vauhdilla. Viimeisetkin porkkanat pyritään keräämään talvea varten varastoihin lokakuun aikana. Porkkanan oranssi väri houkuttelee maistamaan ja tekemään herkullisia syysruokia. Samalla tämä väri toimii kehossamme suojaravintoaineena. Porkkanan oranssi väriaine, beetakaroteeni, muuttuu elimistössämme A-vitamiiniksi kulloisenkin tarpeen mukaan. Tämä vitamiini on tärkeää näön vuoksi ja auttaa pitämään ihon ja
Porkkanaviikkoa vietetään toistamiseen syksyn parhaimpaan sadonkorjuuaikaan lokakuun alussa, 6-12.10.2003. Porkkanat tulevat silloin kauppoihin täyteen kokoonsa kasvaneina ja juuri maasta nostettuina, jolloin niiden maku ja ravintoarvot on parhaimmillaan. Porkkanat soveltuvat monenlaiseen ruoanlaittoon leivonnasta laatikkoruokiin. Edullisena ja maukkaana ruoka-aineena niitä kannattaa suosia niin tuoreena kuin kypsennettyinä. Kotimaiset Kasvikset ry:n porkkanaviikon herkut ovat kohtalaisen helppoja valmistaa ja tarjota.
Juurekset puoltavat paikkaansa ruokalautasilla juuri nyt niin makunsa, ravintoarvonsa, saatavuutensa kuin ekologisuutensakin takia. Juuresten laajasta valikoimasta pystyy helposti valitsemaan kahden viikon jaksolla eri juureksen jokaiselle päivälle. Juurekset sopivat Pohjolan kylmään kauteen loistavasti, koska niistä saa lämpimän makuista, hellivää ruokaa. Juuresten pehmeisiin makuihin kannattaa tutustua vähin erin, yhteen kerrallaan. Porkkana ja palsternakka ovat sukulaiskasveja, käytöltäänkin samankaltaisia,
Heinäkuulta elokuun lopulle saakka eletään todellista paprikoiden kultakautta. Tuoreita, monen värisiä vihannespaprikoita ja tulisuusasteeltaan erilaisia maustepaprikoita saadaan puhtaina ja mahdollisimman lähellä, kasvihuoneissa tuotettuina herkkuina. Kotimaiset Kasvikset ry on nimennyt heinäkuun viimeisen viikon 30 (24.-30.7.) paprikalle ja chilille. Paprika on monikäyttöinen vihannes, jota voi käyttää tuoreena tai eri tavoin kypsennettynä. Chiliryhmän ja muihin väkeviin paprikoihin kokkaajan
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.