”Tutkimus, tuotekehitys, turvevarat, pohjoinen ulottuvuus ja markkinointi” ovat suomalaisen puutarhatuotannon menestymisen kulmakivet, listasi professori RISTO TAHVONEN maanantaina 2.12. 2002 Puutarha-alan strategia-seminaarissa Helsingissä. – Hollantilaiset vierailevat Suomessa ja ovat ihmeissään saavutuksista, jotka olemme saaneet niin ympärivuotisen valotuotannon tutkimuksesta kuin käytännön viljelyksillä.
Risto Tahvonen hämmästytti 70 hengen seminaariyleisöä tuomalla upeita kotimaisia omenoita. – Tässä on maistiaisia niille, jotka puhuvat, että meidän omenamme eivät säily. Kesäomena Vuokko on säilytetty 3 C-asteen lämpötilassa ja se on täysin virheetön. Topias-lajike on tarkoitettu marras-joulukuun omenaksi. Talvikki on uusi lajike, jonka markkinointiaika on tammikuusta kevääseen, hehkutti Tahvonen.
– Kasvihuonetuotannossa voimme päästä tuloksiin, joihin eivät muut maat pääse, kun hyödynnämme pohjoisen ulottuvuuden. Pystymme hallitsemaan kasvihuoneilmaston täydellisesti ja hyödyntämään tekovalon lämmön. Pystymme hallitsemaan kasvien terveyden ja meillä on parhaat kasvualustat eli turve. Meillä on myös maailman edistynein säätötekniikka, luetteli Tahvonen vahvuuksiamme kasvihuonetuotannossa.
Kurkun sato voidaan vielä kaksin-kolminkertaistaa
– Kun luonnonvaloon perustuvan kurkun sato on ollut noin 40 kiloa neliöltä, olemme päässeet kurkun valotuotannossa käytännössä 100 kilon neliösatoihin, mutta biologinen maksimi on 200-300 kilon välillä.
– Tomaatin sato ”Vanha-Suomi” -viljelyllä on 30 kiloa neliöltä ja valoviljelyssä on päästy 55 kiloon. Biologinen maksimi on 80-120 kilon vaiheilla. Uudella ruusun viljelytekniikalla olemme saaneet 700-1000 kukkaa neliöltä, kun Keski-Euroopassa päästään 250 kukkaan. – Taimitarhatuotannolla on hyvät tulevaisuuden näkymät. Meillä on poikkeuksellisen hyvä kasvintuhoojatilanne ja Pohjolaan sopeutuneet lajit ja lajikkeet. Samalla leveysasteella asuu miljoonia ihmisiä, joita varten voidaan harjoittaa vientituotantoa.
– Tulevaisuuden kehityksen edellytyksenä on puutarhatuotannon soveltavan perustutkimuksen vahvistaminen. Meille olisi voinut käydä kuin ruotsalaisille, joilta puuttuu tutkimus ja tuotanto on suurelta osin hävinnyt.
Tahvonen näkee tarpeelliseksi valtakunnallisen puutarhakasvien kasvinjalostusyksikön perustamisen. Olemme toimineet harrastajamaisesti ja onnistuneet siinä, mutta nyt voimavarat eivät riitä kuin mansikan jalostukseen.
– Turvetutkimusyksikön perustaminen on myös tarpeellista. Keski-Euroopan maat ovat kuluttaneet turvevaransa, ja ellemme me panosta turpeeseeen, vievät Baltian maat ja Venäjä markkinat.- Viljely on siirtymässä vesiviljelystä takaisin turveviljelyyn.
Tahvonen peräänkuulutti myös vahvaa markkinointiyhteistyötä ylivoimaisille aloille. Esimerkiksi voisimme vallata niin Ruotsin kuin Pietarinkin ruusumarkkinat.
Maa- ja metsätalousministeriön asettaman Puutarhatuotanto 2010 -strategiatyöryhmän tavoitteena on laatia Suomen puutarha-alalle strategia, jota toteuttamalla suomalaisen puutarhatuotannon kilpailukyky turvataan tulevaisuudessa. Työryhmän tulee jättää mietintönsä kesäkuussa 2003.
Työryhmän puheenjohtaja on ylitarkastaja Birgitta Vainio-Mattila maa- ja metsätalousministeriöstä ja varapuheenjohtaja on ylitarkastaja Niina Kauhajärvi samoin maa- ja metsätalousministeriöstä. Työryhmän jäseninä ovat Ismo Ojala, Kauppapuutarhaliitosta, Bo Linde Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbundet rf:stä,Niko Pulli Päivittäistavarakauppa ry:stä, Timo Taulavuori Kotimaiset Kasvikset ry:stä,Mika Virtanen MTK:sta, Riitta Tainio Suomen Kuluttajaliitosta. Työryhmän sihteerinä toimii Veli-Pekka Reskola maa- ja metsätalousministeriöstä.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Pirjaa, Vuokkoa, Samoa, Sandraa, Hetaa, Jaspia, Pekkaa ja Konstaa, suositti professori Risto Tahvonen omenalajikkeiksi niin kotipuutarhaan kuin ammattiviljelmillekin. Kääpiöivät perusrungot ovat mullistaneet omenanviljelyn. Professori Tahvonen esitelmöi Turussa Puutarhan Kevät -näyttelyn yhteydessä omenasta ja Maatalouden tutkimuslaitoksen uusista lajikkeista, joita on saatavilla kaupoista. Hänen mukaansa kotimaista omenaa voi olla tarjolla elokuusta jouluun.– Jalostuslinjalla on lisäksi yksi lajike,…
Hortonomien yhdistys valitsi 2. helmikuuta HAMKin Lepaan yksikön maisemasuunnittelun lehtorin Outi Tahvosen vuoden hortonomiksi. – Tahvonen on toiminut ansiokkaasti hortonomien monitahoisessa työympäristössä. Lisäksi Tahvonen on kotimaisen viheralan aktiivinen toimija ja kehittäjä ja tuonut esimerkillisellä tavalla hortonomien ammattikuntaa tunnetuksi laajalle yleisölle, todetaan perusteluissa. Outi Tahvonen sanoo, että hän haluaa tuoda hortonomikoulutukseen monialaista ja uutta näkökulmaa. –…
MTT puutarhatuotannon jalostamat uudet omenalajikkeet saivat nimen perjantaina Piikkiössä. Viisi uutta uutta omenalajiketta korvaavat ja täydentävät niin ammattilaisten kuin harrastajienkin omenavalikoimaa. Punainen `Petteri´ ja `Jättimelba´ ovat kesä- ja aikaisia syyslajikkeita. `Tobias`on voimakkaan punainen loka-marraskuun herkku. `Talvikaneli´ täydentää kaneliomenien sarjaa myöhäisenä lajikkeena. `Talvikki´ on poikkeuksellisen suuri omena, joka varastossa kypsyy syötäväksi herkuksi, kuvailee professori RISTO TAHVONEN…
Ruotsin maatalousyliopiston Balsgårgd-instituutin tutkijat Skånessa ovatsaaneet neljä miljoonaa kruunua tutkimusrahaa käytettäväksi entistäterveellisempien ja ympäristöystävällisempien omenoiden kehittämiseen. Kahdessa kolmivuotisessa projektissa on pyrkimyksenä kehittää omenoita,jotka vaativat nykyistä vähemmän torjunta-aineita ja joilla on enemmänhaluttuja terveysvaikutuksia. Tutkijoiden toivomuslistalla on muun muassaomenalajikkeita, jotka sisältävät runsaasti flavonoideja ja ravintokuituasekä vähemmän allergisoivia proteiineja. Molempien tutkimusprojektien on määrä alkaa heinäkuun alussa.Kehitettävien omenoiden toivotaan…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.