Kasvit
Joulukukkien aikaan
Joulukukkakausi alkaa hyvissä ajoin. Voidaan puhua oikeastaan syystalven kukkasesongista.
Joulukukkakausi alkaa hyvissä ajoin. Voidaan puhua oikeastaan syystalven kukkasesongista.
Harmaan sateiset lokakuun päivät voivat väsyttää, silloin on hyvä pitää katse jo ensi keväässä. Piilottelemalla tulppaaninsipuleita ympäri pihaa, saat keväällä taatusti kaunista katseltavaa.
Kirje tulee kunkin kuun lopulla ja tuo tullessaan pihaintoa ja tietoa.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.