Pihakilpailussa on tehty alueellinen esikarsinta kesäkuun aikana. Jatkoon päässeet pihat on valittu heinäkuun alussa ilmoittautumiskirjeiden ja osallistujien toimittamien valokuvien perusteella. Kilpailun seuraavassa vaiheessa raadin jäsenet käyvät tutustumassa jatkoon päässeisiin pihoihin. Lähes sadan ilmoittautuneen pihan joukosta on valittu tutustuttavaksi 28 pihaa eri puolilta Suomea.
Sekä jatkoon pääsystä että tällä kertaa kilpailusta karsiutumisesta ilmoitetaan pihojen omistajille henkilökohtaisesti joko kirjeitse tai puhelimitse heinäkuun aikana.
Koko Suomi hyvin edustettuna
Maakuntarajat osoittautuivat kilpailun edetessä liian pieniksi, joten alueellisesti etsitään läänien parhaita pihoja. – Mukana on pihoja tasapuolisesti ympäri Suomen, iloitsee päätoimittaja Jouko Tikkanen. – Lapin läänistä on jatkossa mukana neljä pihaa, Oulun läänistä samoin neljä, Itä-Suomen läänistä viisi pihaa, laajasta Länsi-Suomen läänistä kymmenen ja Etelä-Suomen läänistä viisi kilpailupihaa.
Heinäkuun lopussa selviävät läänien parhaat
Heinäkuun aikana kilpailupihoilla suoritettavista vierailuista tiedotetaan pihan omistajalle etukäteen, ja niiden ajankohta sovitaan pihakohtaisesti. Alueellisen kilpailun tulokset julkistetaan torstaina 28.7. Maakunnan voittajapihat jatkavat valtakunnalliseen kilpailuun, jossa ratkeaa, kenellä on Suomen Paras Piha 2005. Voittajapiha julkistetaan lokakuussa.
– Kilpailuun on osallistunut kauniita pihoja lähtien siirtolapuutarhapihasta maalaistalon pihapiiriin ja pieneen rivitalopihaan – tuntuukin hurjalta karsia näistä jäljelle vain se ns. kaikkein paras. Minusta kun kaikissa pihoissa on puolensa ja kaikissa niissä on voittaja-ainesta, tuumaa tiedottaja Maija Sinisalo.
Pihakilpailun yhteydenotot:
tiedottaja Maija Sinisalo p. 09 856 19 321, maija.sinisalo@omapiha.info
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 16.–18.4.2010 järjestettävillä Puutarhamessuilla kilpailtiin kukkasidonnan mestaruudesta Tampere FlowerOpen-kisassa. Tiukan ja kovatasoisen kilpailun voittajaksi selviytyi porilainen NiinaMinkkinen. Kilpailun järjesti Suomen Kukkakauppiasliitto Hämeen Piiri ry. Kilpailuun osallistuivat Tarmo Noormets Helsingistä, Niina Minkkinen Porista, Jenni Perttola Oulusta,Roope Korhonen Kangasalta, Katja Nurminen Alvettulasta, Jenniina Tiikkanen Mäntsälästä, Pirjo KoppiEspoosta, Henna Möttönen Tampereelta, Miia Hakala Valkeakoskelta, Kati
Voittajapiha sijaitsee Vihdin Ojakkalassa, pienipiirteisten peltoaukeiden ja metsätilkkujen keskellä. Kuusiaidan lomasta kurkistaa karhu, joka toivottaa vierailijan tervetulleeksi. Saman tien katse osuu sisääntulokujan mahtavaan kukkaloistoon. Pitkän kujan varrelle on istutettu kukkia toistuvasti siten, että ne muodostavat ryhdikkään ja erottuvan kokonaisuuden. Lähemmin tarkasteltaessa huomaa kuitenkin, että kasvilajeja on kymmeniä. Vierailija ymmärtää saapuneensa todellisten kasvinharrastajien puutarhaan. Kellokukat kuuluvat
Oma PIHA -lehden perinteikäs Suomen Paras Piha -kilpailu on ratkennut. Vuonna 2015 voittoon kiri ensimmäisen kerran maalaistalon piha. Se oli niin lukijaäänestyksen kuin tuomaristonkin valinta. Voit katsoa videon pihasta tästä. Vuokko ja Jouko Huumarkankaan lypsykarjatila sijaitsee Kyyjärvellä, joka on Suomenselällä Keski-Suomessa lähellä Pohjanmaan rajaa. Vedenjakajaseutu on luonnoltaan karumpaa kuin ympäröivät seudut. Huumarkankaiden Onnela-nimisen tilan pihapiiri
Oma PIHA -lehti on järjestänyt jo 11 kertaa Suomen Paras Piha -kilpailun. Tämän vuoden kilpailuun osallistuneista pihoista on finaaliin valittu viisi erilaista pihaa, jotka odottavat nyt sinun mielipidettäsi. Nyt pääset arvioimaan finaalipihoja aiempaa helpommin. Lue pihaesittelyt Oma PIHA -lehdestä nro 6/2015 ja käy katsomassa pihavideot osoitteesta www.suomenparaspiha.fi Voit äänestää netissä tai lähettää postikortin osoitteella Oma
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.