Suomalaiset laajentavat asumistilaa asuntojen seinien ulkopuolelle ja haluavat nauttia vapaa-ajastaan ulkosalla. Terassilautamateriaalit, pihakalusteet ja grillaus ovat parhaiten myynnillisesti kehittyviä tuoteryhmiä K-raudan ja Rautian pihaan ja puutarhaan liittyvässä kaupassa.
Osmo Color -tuotteilla pesty ja käsitelty terassi.
Uudisrakentaminen on Suomessa tällä hetkellä verrattain vähäistä ja saattaa olla yksi selittävä tekijä sille, että suomalaiset haluavat nostaa terassien ja parvekkeiden varustelutasoa. Terassien ja parvekkeiden lämmitysratkaisuilla saadaan jatkettua Suomessa melko lyhyttä kautta, jolloin niissä oleillaan.
– On selkeästi nähtävissä että kuluttajat haluavat nyt nostaa pihojensa ja parvekkeidensa viihtyisyyttä ja varustelutasoa. Halutaan unelmapiha tai viihtyisä parveke, joissa voi nauttia vapaa-ajasta. Pihakalusteissa on omat trendinsä, eikä esimerkiksi mikä tahansa pöytäryhmä enää kelpaa suomalaisille. Kaasugrillien rinnalle halutaan savustimia ja grilleissä valmistetaan perinteisen makkaran lisäksi hitaasti kypsyviä liharuokia ja esimerkiksi pitsoja, Keskon piha ja puutarha -tuotelinjan tuotelinjajohtaja Olli Pere sanoo.
Yhä suurempia terasseja
Kylpypaljut ovat edelleen suosittuja, mutta niiden rinnalle on nousemassa ulkoporeammeet, jotka ovat vaivattomampia käyttää ja tarjoavat paljon ominaisuuksia.
Terassirakentamisessa kuumin trendi ovat entistä suuremmat terassit ja leveämmät terassilaudat. Komposiittimateriaalien käyttö puun sijaan on myös koko ajan suositumpaa ja niiden kysyntä kasvaa muita terassimateriaaleja nopeammin. Komposiittituotteet ovat selvästi kalliimpia kuin puutuotteet, mutta etuna on helppohoitoisuus ja siisteys. Komposiitti ei tarvitse pintakäsittelyä.
– Leveämmät ruskeat kestopuut ovat kasvattaneet suosiotaan. Monen mielestä isolle terassille sopii paremmin leveä terassilauta. Viimeisin terassilautauutuus on valmiiksi pintakäsitelty kuusilauta. Ruskea on kuitenkin edelleen Suomen suosituin terassilaudan väri, tavararyhmäpäällikkö Kimmo Halinen Keskon rauta- ja sisustuskaupasta sanoo.
Suomessa kotitalouksien puutarhaan käyttämä rahamäärä on noussut tasaisesti viimeiset 12 vuotta ja trendin oletetaan kasvavan, vaikka pieni notkahdus kehitykseen tuli viime vuonna osaksi viileän kevään johdosta.
K-ryhmän rautakaupat K-raudat ja Rautiat pyrkivät nyt entistä paremmin toteuttamaan asiakkaiden pihan kokonaisuuden terassin rakennustarvikkeista ja työkaluista grilleihin ja kasvitaimiin.
Venäjä ja Ruotsi grillaavat hiilillä, Suomi kaasulla
Kesko tekee rautakaupoillaan piha ja puutarha -kauppaa Suomen lisäksi seitsemässä muussa toimintamaassaan. Maiden välisiä eroja asiakaskäyttäytymisessä löytyy.
– Ruotsissa pihaan panostaminen on Suomeakin pidemmällä ja erityisesti pihakalusteita menee siellä eniten. Suurin osa ruotsalaisista grillaa hiiligrilleillä, kun Suomessa ehdottomasti suosituin on tällä hetkellä kaasugrilli. Venäjällä kaasugrillien menekki on hyvin vähäistä, perinteinen hiiligrilli on siellä ehdoton ykkönen, Pere sanoo.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Suomalaiset viihtyvät yhä paremmin terasseilla ja parvekkeilla kesäisin ja niihin panostetaan. Terassikalusteet ovatkin K-Raudan nopeimmin myyntiään kasvattavia tuoteryhmiä. Tämän kesän kuumimmat kalustetrendit hyödyntävät industrial- ja mummola-estetiikkaa. Polyrottinki ja polywood ovat helppohoitoisuutensa vuoksi suomalaisten suosikkimateriaaleja. Kylpytynnyrit, ulkoporealtaat, sohvaryhmät ja kaasugrillit olivat viime kesänä eniten myyntiään kehittäneet tavararyhmät Suomen K-Raudoissa ja Rautioissa. – Trendi on selkeä: ihmiset
Petuniat kurkottelevat tänäkin kesänä kaikissa kukkamyymälöissä. Petunialajikkeet ovat varsinaisia suursuosikkeja, vain lobeliat ja orvokit uhkaavat niiden asemaa kesäkukkien myynnissä. Suosion taustalla piilevät petunian monet käyttömahdollisuudet sekä lajikkeiden kirjo, josta löytyy kukkia jokaiseen makuun. Mutta joko tiesit, että näiden ruukuissa hehkuvien parvekekukkien lähisukulainen löytyy perunamaalta? Nykyisin markkinoilla on lukematon määrä petunialajikkeita, jotka jaetaan ominaisuuksiensa perusteella alaryhmiin.
GreenCare-puutarhamerkin toteuttaman kuluttajatutkimuksen mukaan orvokki on suomalaisten suosikkikesäkukka: yli 28 % nimesi orvokin mieluisimmaksi kesäkukakseen. Suosikkilistalla seuraavat pelargoni ja verenpisara. Yli puolet suomalaisista (57 %) suunnittelee istuttavansa tänä kesänä itse kukkia. Suomalaiset tunnistavat perinteiset kesäkukat hyvin. Orvokki on paitsi suositun myös tunnetuin kesäkukka, sillä yli 80 % suomalaisista tunnistaa lajikkeen. Toiseksi tunnetuin kukka on
Backas Puutarhakeskus kutsuu jälleen kaikki puutarhasta kiinnostuneetjokavuotiseen messutapahtumaan, joka järjestetään ensi viikonloppuna 25.-26.4.kello 9-16. Backaksessa on järjestetty puutarhamessut vuodesta 1991 alkaen, mutta nyt messuja vietetään tällä paikalla viimeistä kertaa. Puutarhakeskus elää tutulla paikallaan vielä tämän sesongin ja loppukesästä toiminta siirtyy uusiinajanmukaisiin tiloihin Tuusulaan avattavaan Kodin Terraan. Perinteiset puutarhamessut ovat yleensä keränneet yli 20 000osallistujaa tutustumaan
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.