Kevät on vaikeaa aikaa siitepölyallergikoille. Siitepöly yksittää, väsyttää tai laittaa nenän valumaan. Jos suinkin mahdollista, kannattaa luontoon silti suunnistaa ihailemaan kevääseen heräävien puiden kauneutta. Lääkkeet esiin ja lenkille.
Yksi tämän hetken kauneimpia puitamme on tervaleppä. Se lehdet ovat puhkeamassa eteläisimmässä Suomessa. Rantoja kehystää vielä hetken kauniin violettiin vivahtava lepän oksasto ja harmaat, elefanttimaiset rungot ennen kuin lehdet peittävät puun vehreyteen joka jatkuu myöhään syksyyn asti.
Tervalepän muoto on myös kaunis. Sekin pääsee parhaiten edukseen juuri nyt, ennen kuin puuta verhoavat lehdet. Puun latvus on tasapainoisen paksu, kuin täydellinen uuniperuna. Vänkyräisten oksien päitä koristavat emi- ja hedekukintojen tupsut. Puun täydellinen muoto muistuttaa japanilaisia muotoon leikattuja puita aivan luonnostaan.
Lepän puuaines on pehmeää ja helposti työstettävää. Sitä on helppo kovertaa taltalla esimerkiksi lasinpuhallusmuottia varten. Leppää käytetään myös joissakin soittimissa helpon työstettävyytensä ansiosta.
Lepän juurinystyrät sitovat typpeä ilmasta puun tarpeisiin, joten lepän ei tarvitse vaivautua siirtämään ravintoa syksyllä lehdistä takaisin puuainekseen. Siksi lepän lehdet pysyvät vihreinä putoamiseensa saakka.
Tervaleppä on hyvin kaunis pihapuu, kenen pihaan se mahtuu ja kosteuden puolesta sopii. Leppä on edukseen myös kolmen tai viiden puun ryhmässä, jolloin violetin harmahtavat oksat erottuvat hienosti taustastaan.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Aika kuluu nopeammin kuin uskoisi. Hyasinttien kukintaan ei enää ole montaa viikkoa. Nyt molemmissa Oma Pihan hyasinteissa on näkyvillä valkoinen nenä, jonka sisällä kasvaa tuoksuva kukkavana. Valkoinen hyasintti saattaa ehtiä kukkaan jo pikkujouluksi. Viime viikolla uutta kasvua näkyi jo toisessa hyasinttipäiväkirjan sipuleista. Nyt myös violetin sipulin kärjestä voi erottaa kalpean lehtisupun, jolla on korkeutta vasta
Haitalliset vieraslajit ovat vakava uhka monimuotoiselle luonnolle. Nyt niitä halutaan torjua uuden vieraslajilain voimin, joka on parhaillaan lausunnoilla. Lain tavoitteena on yhdessä Euroopan laajuisten toimenpiteiden avulla estää kaikkein haitallisimpien vieraslajien tuominen Suomeen, niiden kasvattaminen sekä erityisesti luontoon leviäminen. Vieraslajit ovat ihmisen mukana uusiin paikkoihin levinneitä eliölajeja kuten puutarhakasveja, riistaeläimiä, vesieliöitä tai tuholaisia. Ne voivat
Ekologinen Nelson City Garden on uusi tuotesarja, joka on suunniteltu erityisesti kaupunkilaisille, joilla on niukasti tilaa viljelyyn. Tuotesarja on valmistettu ympäristöystävällisestä materiaalista. Valikoimaan kuuluu mm. lapioita, esiliinoja ja istutusastioita. – Nämä tuotteet tekevät kaupunkiviljelystä helppoa ja mukavaa. Viime vuosina kiinnostus kaupunkiviljelyä kohtaan on kasvanut ennätysmäisen nopeasti, ja yhä useammat innokkaat viljelijät upottavat sormensa multaan
Haitallisia vieraslajeja ei pitäisi löytyä taimitarhojen valikoimista, ja puutarhajäte on tärkeää käsitellä oikein. Näin estetään haitallisten vieraskasvien leviämistä luontoon, jossa ne voivat syrjäyttää luontaisia lajeja tai muuttaa elinympäristöä muille lajeille sopimattomaksi. Vieraslajiasioiden neuvottelukunta laati ohjeistukset sekä taimimyymälöille että pihanhoitajille. Haitallisia, erityisesti puutarhajätteiden mukana leviäviä vieraskasveja ovat muun muassa jättiputki, jättipalsami, pohjoisamerikkalaiset suurikasvuiset piiskut sekä jättitatar
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.