Seppelvarpu kuuluu monikäyttöisimpiin maanpeitepensaisiin, sillä se viihtyy yhtä hyvin varjossa kuin auringossa. Seppelvarvussa ihastuttavat rento kasvutapa ja liuskainen lehdistö, kun taas pikkuiset vaaleat kukat jäävät sivuosaan. Myös syyskuun perennasuku marunat loistaa kukinnan sijasta lehdistöllään. Marunoiden hopeiset lehdet tuovat vaihtelua vihreisiin kasvimassoihin. Nämä monivuotiset kukat viihtyvät kuivalla, karulla ja aurinkoisella paikalla.
Rento- ja pitkäversoinen seppelvarpu (Stephanandra incisa ’Crispa’) pärjäsi erinomaisesti Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen peittopensaskokeissa eri puolilla maatamme. Se talvehtii ilman vaurioita Kuopion korkeudella saakka vyöhykkeillä I–IV, kun maa on läpäisevä. Seppelvarpu viihtyy jopa varjossa, mutta pensaasta tulee tuuheampi ja ruskaväristä kirkkaampi auringossa.
Seppelvarvusta tulee 30–50 senttiä korkea ja noin metrin levyinen. Koska maahan kaartuvat oksat juurtuvat nivelistään multaan, kitkeminen olisi hankalaa. Tämän vuoksi mullan tulee olla rikkakasvitonta, ja katteita kannattaa käyttää. Seppelvarpua ei tarvitse leikata usein, ja se kasvattaa uudet versot nopeasti jopa alasleikkauksen jälkeen.
Seppelvarvun liuskoittuneet pikkulehdet puhkeavat melko varhain keväällä. Myös ruskehtavankeltainen tai lähes oranssi syysväri kehittyy aikaisin. Kesä–heinäkuun vaihteessa avautuvat kellanvalkoiset, 2–6 sentin kokoiset kukinnot erottuvat heikosti lehdistöstä.
Marunat eivät kavahda kuivuutta
Ryytimäisesti tuoksuvat marunat (Artemisia-suku) kasvavat aurinkoisilla paikoilla. Maa saa olla karua ja kuivaa, kunhan se vain läpäisee vettä tehokkaasti. Lehdistä tulee runsaassa valossa lähes valkoiset, minkä ansiosta marunat ovat koristeellisia koko kasvukauden. Marunoita voi istuttaa matalaksi aidaksi, jolla rajataan vaikkapa kasvimaa tai kukkapenkki nurmikosta. Marunoista kehittyy tiheän pallomaisia, kun niiden versot typistetään alkukesällä.
Meillä viljellään eniten noin metrin korkuista hopeamarunaa , jolla on kapeat pajumaiset lehdet. Se menestyy erinomaisesti jopa vähälumisilla alueilla ja leviää melko voimakkaasti. Koiruohoa eli malia hyödynnetään paitsi koristekasvina myös vermutin ja absintin mausteena. Kasvi on 30–100 senttiä korkea.
Puolipallomainen, 15–40 senttiä korkea ohotanmaruna (Artemisia schmidtiana ¤Nana¤) sopii hillittykasvuista perennaa kaipaavalle. Sen lehdet ovat liuskaiset, samoin maanmyötäisen hiekkamarunan (Artemisia stelleriana). Rentovartinen, korkeuttaan leveämpi hiekkamaruna kannattaa suojata talveksi havuilla.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Evira muistuttaa kuntia, viljelijöitä, kauppoja sekä kotitalouksia siitä, että kaikki kasvinsuojeluainerekisteristä poistetut, vanhentuneet tai muuten käyttökelvottomat valmisteet täytyy hävittää ongelmajätteinä. Rekisteristä on poistettu viimeisen 11 vuoden aikana noin 160 torjunta-aineiden kauppavalmistetta ja tänä vuonna poistuu 11 kauppavalmistetta. Rekisteristä poistettuja kasvinsuojeluaineita ei saa hävittää tavallisen kotitalousjätteen mukana tai levittää ympäristöön vaan ne on toimitettava kuntien ongelmajätteiden
Poimitaanpa näiltä erikoisen sahaavan keväänsaapumisen aikana tehdyiltä kasvikävelyiltä vielä blogiin eräs mukava maanpeittokasvi, nimittäin seppelvarpu (Stephanandra incisa ’Crispa’/Neillia incisa). Väistyvän talven sulavaiheissakin matalat seppelvarputiheiköt ovat olleet mielikuvituksellista katseltavaa. Yksityiskohtia huomioivin silmin nähtyinä nämä hieman tappuraiset tiheiköt voisivat vaikuttaa pesäpaikoilta tai pienoismaisemilta. Seppelvarvun kaarevana lamoava varsisto kurottuu laajalle ja juurehtii vähitellen nivelkohdistaan. Pikkupensaan lepokautinen väritys korostuu
Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) ravintotaseen ennakkotietojen mukaan suomalaiset kuluttivat viime vuonna viljaa keskimäärin 80 kiloa, vihanneksia 71 kiloa, hedelmiä 79 kiloa ja lihaa 74 kiloa. Tiken vuosittain tekemä Ravintotase on yhteenveto Suomen tärkeimpien elintarvikeryhmien tuotannosta, kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta. Tuoreiden vihannesten kulutus kasvoi 2,8 kiloa, 59,1 kiloon henkeä kohti, lähinnä avomaavihannesten poikkeuksellisen hyvän sadon
Vuonna 2002 heinäkuun loppuun mennessä Pälkäneellä Hämeen tutkimusasemalla oli > + 5 asteen tehoisa lämpösumma ylittänyt jo maagisen 1000 asteen rajan. – Harvoin, jos koskaan nähtynä ilmiönä hämmästeltiin tutkimusasemapäivillä 30.7. tutkimusaseman luumujen aikaista värittymistä. Myös muut hedelmäkasvit ovat aikaisessa, mutta tavallisesti esimerkiksi Sinikka-luumu alkaa kypsyä vasta syyskuun alkupuolella. Myös keltaluumuissa oli jo selviä merkkejä värimuutoksista.
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.