Viime päivien sateet ovat hidastaneen kylvöjä koko maassa. Etelä-Suomessaollaan noin viikko jäljessä normaalivuodesta ja tilanne pahenee, mikälisateet jatkuvat. Myös Pohjanmaalla ollaan muutama päivä jäljessänormaalista. Pohjois-Savossa ja -Karjalassa, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessasekä Kainuussa toukotyöt ovat vielä edenneet normaalisti, kerrotaanProAgria Maaseutukeskusten liiton kasvutilannekatsauksessa.
Uudellamaalla varhaisperunan istutukseen päästiin huhtikuun alkupuolella jaVarsinais-Suomessa huhtikuun puolenvälin jälkeen. Kasvustot ovat jo hyvintaimella.
Sade keskeytti juuresten kylvöt
Kesäperuna istutettiin Varsinais-Suomessa vapun jälkeisellä viikolla.Satakunnassa kesäperunasta on istutettu lähes puolet ja Etelä-Karjalassakinkolmannes. Uudellamaalla kesäperunan istutukset pääsivät hyvään alkuunennen sateita, mutta veden tulo on nyt keskeyttänyt työt. Pohjois-Savossaja Keski-Pohjanmaalla kesäperunasta on istutettu noin puolet.Varastoperunan istutusta aloitellaan parhaillaan.
Mansikka, vadelma, herukat ja omenapuut ovat aloittaneet kasvunsa.Mansikalla on Varsinais-Suomessa havaittu paikoin talvehtimisvaurioita,mutta herukat ja omenapuut näyttävät selvinneen talvesta hyvin. Juurestenkylvöt ja kaalien istutukset alkoivat normaalisti, mutta Etelä-Suomessasade keskeytti työt.
Lehmät laitumelle ensi viikolla
Kylmä sää ja sateet ovat hidastaneet syysviljojen kasvua. Kasvustojen kuntoon tänä keväänä ollut vaihteleva. Etelässä kasvustoja kurittivat syksynkuivuus ja kevään kylmät tuulet lumien sulamisen jälkeen.Keski-Pohjanmaalla ja runsaslumisilla seuduilla kasvustoja on harventanutmyös lumihome. Monin paikoin kasvustoja on rikottu ja kylvettykevätviljalle.
Uudenmaan sokerijuurikasala on kylvetty kokonaan. Myös Varsinais-Suomessasekä Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa kylvötyöt lähenevät loppuaan. Ensimmäisetkylvökset ovat tulleet jo taimelle. Satakunnassa juurikkaan kylvö on vastaalkamassa. Lähinnä Varsinais-Suomessa on aloitettu kevätrypsin kylvö.
Parin viime viikon viileät säät ovat hidastaneet nurmien kasvua.Kasvutilannekatsauksen mukaan lehmät pääsevät laitumelle todennäköisestiensi viikolla. Pohjois-Pohjanmaalla laidunkausi alkaa ehkä vasta kesäkuunensimmäisellä viikolla.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Talvi keikkuen tulevi. Välillä pakastaa ja luntakin sataa, mutta enimmäkseen loka- ja marraskuu ovat varsin leutoja. Maa pysyy sulana tai sulaa aina uudelleen, ja puutarhassa pääsee askaroimaan kaikenlaista. Kunpa vain olisi enemmän valoa!
Sinisateen eli visterian keväinen kukinta on paitsi upea näky, myös huumaavan tuoksuinen. Kukissa käykin varsinainen pörinä, kun kimalaiset ja muut pölyttäjät kilpailevat sen makeasta medestä! Nämä kuvat ovat Keski-Euroopasta, mutta meillä Suomessakin sinisadetta voi kasvattaa aurinkoisessa ja suojaisessa paikassa. Talvettamista suositellaan kylmässä varastossa tai kasvihuoneessa, ulkona se on hyvä suojata ainakin havuilla ja pakkaspeitteillä. Vaivalloista,
Pitkään jatkuneiden pakkasöiden takia ainakin pari viikkoa myöhässä ollut kevät on vihdoinkin saanut vauhtia, kun lämpötila näyttää pysyttelevän nyt yölläkin plussan puolella ja päivät ovat olleet melko aurinkoisia, mutta toisaalta vettäkin on välillä ropsauttanut sopivasti. Varsinkin sateiden takia lumet alkoivat sulaa todella ripeästi. Eikä aikaakaan, kun eteläänpäin olevan kukkamaarinteen mullasta työntyneet ensimmäiset krookukset avasivat jo
Perunan ja sokerijuurikkaan ala pieneni myös tänä vuonna ja molempien ala jäi alle 29 000 hehtaarin. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen Tiken satoennusteen mukaan molempien kasvien sato alenee viimevuodesta 17 prosenttia. Kuminan viljely on lisääntynyt arviolta 40prosenttia ja viljelyala kohonnut noin 7 000 hehtaariin. Pääosakuminasadosta menee vientiin muun muassa Saksaan, Yhdysvaltoihin jaIntiaan. Satoennusteen mukaan viljan kokonaissato
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.