Pitkään kukkivia ja huonoja kesäsäitä sietäviä kesäkukkia on yllättävän paljon. Vielä ehdit hankkia siemenet taimikasvatusta varten! Taimia saa ostaa valmiinakin, mutta harvinaisempia lajeja voi joutua kyselemään monelta taimimyyjältä.
Verbenat eli rautayrtit ovat sateenkestäviä ja helppohoitoisia, kun puutarhuri vain löytää niille sopivan kasvupaikan. Korkea ja ylväs, sinilatvainen jättiverbena (Verbena bonariensis) on varma hyönteismagneetti ja katseenvangitsija, kunhan taimet ovat riittävän suuria ulos istutettaessa. Jättiverbena on erinomainen leikkokukka eikä välitä, vaikka leikkaat kaikki kelpaavat kukat pitkillä varsilla sitä mukaa kuin kasvavat. Siksi jättiverbena kuuluukin itsepalvelupuutarhojen leikkokukkapenkkeihin asiakkaiden kerättäväksi.
Siemenet kylvetään maaliskuulla tai aikaisemminkin. Pienten siemenien päälle ripotellaan kylvömultaa tai hiekkaa hyvin ohuelti ja kylvöastia peitetään löyhästi muovilla. Kylvöastia siirretään ensin kylmiöön pariksi viikoksi tai pakastimeen pariksi päiväksi. Sitten kylvös otetaan huoneeseen, jossa saa olla lämpöä yli +20 astetta, ja pian taimet ilmestyvät mullan pinnalle.
Toinen tapa lisätä jättiverbenaa on talvettaa juurakot viileässä ja valoisassa paikassa ja irrottaa emoista kevättalvella tyvi- ja latvapistokkaita. Emotaimet pidetään melko kuivina.
Taimet istutetaan aurinkoon avomaalle, esimerkiksi sekaistutuksiin valkeiden koristetupakoiden kanssa, niin tulee hyvä värikontrasti. Korkea jättiverbena sopii suuriin astioihin keräämään huomiota istutuksen keskelle. Jättiverbenaa ei tarvitse sitoa, sillä jäykät varret kestävät tuulta ja pienet siniset kukat pitkissä varsissa hyvin sateitakin.
Toinen varma rautayrtti on samettiverbena (Glandularia elegans var. asperata, syn. Verbena elegans var. asperata). Kasvutapa on ryömivä tai riippuva. Samettiverbena kestää avomaatakin, mutta pääsee oikeuksiinsa astioissa ja amppeleissa, joissa varret riippuvat yli laitojen. Kukinta on tauotonta, jos kastelu ja lannoitus hoidetaan säännöllisesti. Samettiverbena on amppelien sekaistutuksiin erittäin sopiva, ei suurikukkainen, mutta kiinnostaa mehiläisiä ja perhosia kuten jättiverbenakin.
Muut Verbena-lajit ovat hieman köynteleviä, pensastavia tai makaavia kasvultaan ja sopivat astiaviljelyyn tai isoihin parvekelaatikoihin hyvin. Tuoksuverbena (Verbena canadensis, Glandularia c.) ja Verbena macdougalii ovat hieman suurikukkaisempia, mutta pysyvät alle 40 cm, vaikka kesä olisi lämmin.
Kaikkein kukintavarmin matala laji on siniverbena (Verbena rigida). Se on melko tuntematon rautayrtti, jota on helppohoitoisuutensa takia viljelty suurilla alueilla Euroopan linnanpuutarhoissa vuosikymmeniä. Ei vanhojen kukkien poistoa vaan lannoitusta ja kastelua, niin siniverbena hoitaa loput. Siniverbenaa voi lisätä siemenistä sekä talvetetuista emotaimista otetuista pistokkaista. Pistokastaimet kukkivat aikaisemmin kuin siemenistä kasvatetut.
Kaikki verbenansiemenet vaativat kylmäkäsittelyn, ja kylvö on tehtävä huhtikuun puolessavälissä viimeistään. Sirolehtisiä taimia saa koulia 2–3 kappaletta samaan pikku pottiin kerralla. Jos ulos istuttaminen viivästyy, voi taimet latvoa toukokuulla kevyesti, niin ne haarautuvat runsaasti. Kun taimet karaistaan eli totutetaan vähitellen ulkoilmaan, kasvuunlähtö ulkona ei tuota vaikeuksia.
Yksivuotiset koreatörmäkukat (Scabiosa atropurpurea) ovat herkimpiä leikkokukkia, joita voi kimppuun kerätä. Törmäkukat houkuttelevat mukavasti myös perhosia ja mehiläisiä sekä muita pieniä lentäjiä. Lajikkeissa on kukanvärejä valkoisesta ja vaaleanpunaisesta liilan kautta punamustaan. ’Magic Night’ -lajikkeella on pieniä valkoisia terälehtiä tumman kukinnon keskellä.
Taimet on esikasvatettava, jotta kukinta ehtii kunnolla vauhtiin aurinkoisella paikalla. Tuenta on melkein välttämätön, muuten sade kaataa rennon kasvuston maata vasten eivätkä varret kasva enää suoriksi. Törmäkukat pitävät auringosta ja jatkavat kukintaa syyskuulle asti, jos maa on ennen istuttamista lannoitettu oikein. Lisälannoitusta voi antaa kasteluveteen sekoitettuna kesken kasvukautta, jos kasvu on heikkoa.
Tähtitörmäkukka (Scabiosa stellata) on kuivakukkasidontaan sopiva laji. Sen kuivattaminen ja sidontaan käyttäminen on yleistä Yhdysvaltojen kukkamarkkinoilla. Taimi on pieni ja vähälehtinen ja vaatii hieman aromaisen, siis kuivan ja aurinkoisen kasvupenkin kukkiakseen kunnolla.
Törmäkukkien kylvöruukkuja on kylmäkäsiteltävä pari viikkoa ennen siirtoa itämään lämpimään paikkaan.
Salviat ovat mielenkiintoinen ryhmä kesäkukkia, kauan Suomessa viljeltyjä mutta kuitenkin melko tuntemattomia. Parhaiten sadetta ja koleaa kesää kestää tulisalvia (Salvia splendens). Suurikukkainen ja loistavan värinen tulisalvia on kesäkukkaryhmän välttämätön osa. Tukemista ei tarvita, vain harvahko istutus kookkaista taimista. Kasvutilaa on oltava, koska kasvi pensastuu ja leviää sivusuunnassa – usein taimet istutetaan liian tiheään, varsinkin jos ryhmä on suuri. Tulisalviaa ei tarvitse putsata kasvukauden aikana, sillä se varistaa vanhat kukat eikä kukkavarsi ole häiritsevä.
Muita yksivuotisia, suositeltavia salvioita ovat sinikukkainen härmesalvia (Salvia farinacea), punasalvia (S. coccinea), sinisalvia (S. patens) ja kirjosalvia (S. viridis). Monista salvialajeista saa nykyisin taimia hyvin varustetuista taimimyymälöistä. Mutta jos tarvitsee suurempia määriä jotakin tiettyä lajia tai lajiketta, taimet on tilattava ajoissa.
Kylvöksiä on kylmäkäsiteltävä vähintään kaksi viikkoa ennen itämispaikkaan siirtoa. Kokemukseni mukaan helpoin viljeltävä on kirjosalvia ja vaikein sinisalvia. Jos on kokemusta yksivuotisten viljelyssä, eivät salviat ole hankalia kasvatettavia, mutta lajien välillä on eroja. Taimet on karaistava ennen ulosistutusta. Kaikki salviat ovat lämpöä vaativia, joten liian aikainen ulosistutus ei ole hyvästä.
Salviankukkien muodostama värimatto on korvaamaton, jos malttaa tehdä kunnon kasvualustan. Tukisidonta on hyvä tehdä kesäkuun lopulla.
Auringonkukka (Helianthus annuus) on kaikille tuttu amerikkalainen hyötykasvi. Sen siemeniä voi syödä raakoina ja kypsinä ja niistä puristetaan öljyä meidänkin lettujen paistoon. Auringonkukka on hyvä leikkokukka ja oiva lisä puutarhan perhoskasveihin.
Kun kasvatat auringonkukkia iloksi ja hyödyksi, valitse oikeat lajikkeet. Kuumana kesänä onnistuvat toki useimmat lajikkeet, mutta viileänä kesänä on tärkeää, että taimet ehtivät kukkia kunnolla. Helpointa on, jos kasvit eivät tule liian korkeiksi. Korkeat, yli kaksimetriset auringonkukat on tuettava vahvoilla seipäillä kunnolla, muuten ne kaatuvat tuulessa niin pahasti, että juuret paljastuvat ja kukinta loppuu. Samaten runsaasti haarovat auringonkukkalajikkeet kellahtavat helposti nurin, kun tuuli tarttuu painavaan latvukseen.
Suosittelen aloittelijalle yksivartisia, noin metrin korkuisia auringonkukkia, niin tuentaa ei tarvita ja kukinta on varmaa. Uusimpia matalia lajikkeita voi kylvää suoraan avomaalle, jos on sopiva vapaa peltotilkku käytettävissä. Kylvöksen kastelu on välttämätöntä kuivana kesänä, ei edes itäminen onnistu, taimien kasvusta puhumattakaan, jos multa on kuivaa.
Pienemmät määrät taimia, 10–50 kpl, voidaan kylvää kotipihassa ensin muovipottikennoon ja sitten pilvisenä päivänä istuttaa kasvupaikalle. Kastelu varmistaa juurtumisen.
Valkoposkihanhet ja metsäkauriit rakastavat auringonkukan viisisenttisiä sirkkataimia, joten villieläinten häätö kylvökseltä on välttämätöntä. Pikkutaimet häviävät sorkallisten ystäviemme suihin aamuvarhaisella eikä viljelijä edes huomaa sitä, vaan moittii siemeniä itämättömiksi.
Amppelirusokki (Bidens ferulifolia) on kukintavarma ja kestää viileääkin kesää. Rento kasvutapa on tehnyt rusokista suositun amppelikasvin, jota lisätään pistokkaista, mutta siemenlisäyskin onnistuu. Yleisimmän, kullankeltakukkaisen ’Golden Goddess’ -lajikkeen lisäksi myynnissä on punaoranssimykeröisiä sekä kaksivärisiä amppelirusokkeja. Rusokki kelpaa myös perhosille ja pienille pölyttäjille.
Apinankukat viihtyvät avomaalla kesäaikaan. Suomenkin luontoon kotiutunut täpläapinankukka (Mimulus guttatus) on alun perin pohjoisamerikkalainen kostean kasvupaikan villilaji, joka alkoi levitä meillä ensin harrastajien ikkunakasvina. Leijonankidan kukkien suuruiset kukat ovat keltaisia, joten ne eivät jää pölyttäjiltä huomaamatta.
Apinankukat kukkivat ahkerasti puolivarjossa ja auringossa, kunhan mullan kosteus taataan. Apinankukkia käytetään sekaistutuksissa ja isoissa amppeleissa. Istutusastian alaosan täytyy olla vettä keräävä, jotta kasvi viihtyy. Apinankukat on varminta talvettaa talvipuutarhassa tai viileässä huoneessa.
Apinankukkia on helppo lisätä sekä siemenistä että pistokkaista ja ne hoitavat siemenlevinnän itsekin. Pistokaslisäys on nopein tapa tuottaa kukkivia taimia, kun vain oppii sekä talvetuksen että pistokkaiden oton.
Hiippa-apinankukka (Mimulus cardinalis) on matala ja näyttävän punakukkainen laji. Kunhan taimet ovat poteissaan saaneet rehevän alun, runsas kukinta jatkuu syksyyn asti. Ei ole niin kranttu veden suhteen kuin keltakukkaiset serkkunsa. Käytetään seka-
amppeleissa, joissa ei jää huomaamatta kasvien tuntijoilta. Hiippa-apinankukka on melko uusi laji suomalaisille kesäkukkien kasvattajille.
Apinankukat sopivat sekaistutuksiin riippalobelioiden, ahkeraliisojen, nemesioiden ja kukonharjojen kanssa samaan isoon ruukkuun.
Oma PIHA -lehden numerossa 1/2019 kerroin helpoista mykerökukkaisista kesäkukista. Sivun 69 kukkamattokuvan keskellä on oranssinvärisiä titonian kukkia. Titoniaa, virallisesti oranssititoniaa (Tithonia rotundifolia) on viljelty jo 1980-luvulta alkaen Ruissalossa eikä koskaan ole jääty ilman kukintaa. Sanoisin kuitenkin, että titonia on vaativa viljeltävä. Huhtikuussa alkava taimikasvatus, taimien hyvä karaisu ennen ulosistutusta ja hyvin lannoitettu maa aurinkoisella paikalla takaavat loistavan kukinnan. Muuten titoniaa viljellään kuten samettikukkia.
Korkeat, pienikukkaiset, vanhat samettikukkalajikkeet ja titonia sopivat hyvin yhteen viljeltäväksi, koska niiden korkeus on melkein sama. Tosin hyvin hoidettuna titonia voi kasvaa yli kaksi metriä korkeaksi. Titonia kuuluu parhaisiin perhoskukkiin, joita kotipuutarhuri voi Suomessa viljellä.
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Niina Rekolan mäkisellä pihalla lapset ja koirat saavat juoksennella pitkin polkuja ja kanat kuopsuttaa pensaiden alla. Vesi solisee suihkulähteissä ja amppelit heiluvat kesätuulessa.
Juhannusruusua (Rosa pimpinellifolia) on viljelty Suomessa jo 1800-luvun alusta lähtien. Tämä tiheäpiikkinen, erittäin helppohoitoinen ja terve pensas tunnetaan kestävyydestään ja tuoksuvasta kukinnastaan. Jopa kaksi metriä korkeaksi kasvava juhannusruusu leviää nopeasti kasvattamalla runsaasti juurivesoja. Juhannusruusu on vaatimaton kasvualustan ravinteiden ja kosteuden suhteen. Kukinta on runsasta sekä auringossa että puolivarjossa. Etelä-Suomessa kukinta kestää pari viikkoa ja ajoittuu
Olimme reissussa runsaan viikon. Kotiin oli niin mukava palata, kun runsaasti kukintaa oli odottamassa. Kauniin kukinnan lisäksi puutarha on täynnä lumoavia tuoksuja. Syreeni Tammelan kaunotar on kauneimmillaan. Pidän paljon unikoista ja nyt saammekin ihailla idänunikon kaunista kukintaa. Tammelan kaunotar #gallery-2 { margin: auto; } #gallery-2 .gallery-item { float: left; margin-top: 10px; text-align: center; width: 50%;
Kun maas on hanki ja järvet jäässä, on tyydyttävä ihailemaan ikkunalla kukkivia kasveja. No, eihän täällä eteläisimmässä Suomessa ole tietoakaan hangista ja järvetkin ovat niin heikoissa jäissä, että tuskinpa edes innokkaat pilkkimiehet niille uskaltautuvat. Alkavalle viikolle on tosin luvattu pakkasta toistakymmentä astetta, muttei sentään lumisateita. Itä-Afrikasta ja Madagaskarilta kotoisin oleva, maailman suosituimpiin ruukkukasveihin kuuluva tulilatva
Tulppaaneilla on villi menneisyys vuoristoissa ja satojen vuosien yhteiselo ihmisten kanssa. Tulppaanien kaikki historia ei kuitenkaan ole mahdottoman vanhaa.
Vanhat perinnepelargonit ovat viime vuosina muistuneet taas yhä useamman kasviharrastajan mieleen. Museopuutarhuri Pasi Hurtén pelasti yhden niistä jo 2000-luvun alussa kotiseudultaan Paraisilta.
Kevättalvi on hyvää aikaa pohtia tulevan kesän istutussuunnitelmia. Millaiset kasvit ilahduttaisivat sekä pölyttäjähyönteisiä että kukkiin mieltyneitä puutarhureja?
Huonekasvit houkuttelevat vehreydellään aina talvikuukausina, jolloin ei ole mahdollista nauttia luonnon vihreydestä ulkona. Jos kodissa on lemmikkieläimiä, se rajoittaa osaltaan sisustamista viherkasvein.
Sinikukkaiset valeunikot ihastuttavat puutarhassa ja ovat viihtyessään luotettavia perennoja. Viileähkö kesämme ja luonnostaan hapan maaperämme sopivat valeunikoille hyvin. Pieni oikuttelukin sallitaan näille pihan kaunottarille.
Kevään odotus on puutarhaihmisille välillä tuskallista. Aika tammi-maaliskuun välillä voi tuntua kovin pitkältä. Onneksi kasvien ja siementen kanssa voi jo puuhastella. Tässä listattuna muutamia talviajan viherpuuhia inspiraatioksi.
