Elintarviketeollisuusliiton järjestämän Vuoden Tähtituote 2010 -kilpailun voittajiksi vähittäiskauppasarjassa on raati valinnut VAASAN Oy:n VAASAN Saaristolaispalat ja suurkeittiösarjassa Ravintoraisio Oy:n Torino Täysjyväohran. Kunniamaininnan raati antoi vähittäiskauppasarjassa kilpailleille Pakkasmarja Oy:n Marja Plus -soseille.
Raati totesi, että voittajiksi nousseet tuotteet kuvastavat retron vahvaa läsnäoloa ruokamaailmassa. Tuotteet ovat lähtökohdiltaan hyvin perinteisiä, mutta ne on valmistettu tämän päivän vaivattomuutta arvostavan trendin mukaisesti. Kaikkia kilpailuun osallistuneita tuotteita ajatellen raati olisi halunnut nähdä enemmän kunnianhimoa ja innovatiivisuutta, erityisesti suurkeittiösarjassa. Toisaalta raati ymmärsi, että vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa kohtuuhintaisia kysynnän huippuun nostavia innovaatioita on haasteellista tehdä.
Raadin tärkeimmät valintakriteerit olivat innovatiivisuus, kaupallistettavuus sekä aistittava laatu. Lisäksi raati painotti helppokäyttöisyyttä, hyvää ravintosisältöä, tuotteen herkullisuuden ja pääviestin esille tuovaa pakkausta sekä puhuttelevaa markkinointia.
Vähittäiskauppasarjan voittaneen VAASAN Saaristolaispalat –valinnan perustelut:
– Innovaationa perusasian rakentaminen myyväksi valtakunnalliseksi konseptiksi. Loistava maku, erinomainen paahdettuna, herkullinen kaikilla päällisillä. Pehmeät palat, miellyttävän krouvi rakenne. Saaristolaisleivälle uudenlainen sämpylämäinen muoto, valmiiksi halkaistut palat käteviä. Jauhot sataprosenttisesti ruista, korkea kuitupitoisuus. Tuotteen tarina houkuttelee.
Suurkeittiösarjan voittaneen Raision Torino Täysjyväohra –valinnan perustelut:
– Innovaationa ohran tuominen riisin asemaan kotimaisuutta ja lähiruokaa arvostavan trendin mukaisesti. Uudenlainen litistetty muoto lyhentää keittoajan ja helpottaa työtä suurkeittiöissä. Erittäin maukas, ohran makua. Erinomainen käytettävyys eri ruoissa ja lisukkeena. Leivonnassa käytettynä jyvien napakkana pysyminen mainio lisä. Ravintoarvot kohdallaan.
Raadin perustelut kunniamaininnan saaneiden Marja Plus Mustikka ja Marja Plus Puolukka -soseiden valinnalle:
– Pakkasmarjan pitkäjänteisen ja vähän näkyvyyttä saaneen työn ansiosta markkinoille on yllättäen saatu uudenlainen herkullinen marjatuote. Uutuutena kokonaiset marjat soseen seassa.
Raatiin kuuluivat puheenjohtajana toimineen kokki, kirjailija Sami Garamin (MTV3 Huomenta Suomi / Garam & Garam Oy) lisäksi prismajohtaja Riitta Hänninen (HOK-Elanto / Prisma Itäkeskus), TV-kuuluttaja Maria Jungner (Yleisradio TV 1), johtaja Tero Kallio (Elintarviketeollisuusliitto), pääsihteeri Raija Kara (Valtion ravitsemusneuvottelukunta), toimitusjohtaja Jari Lehmusvaara (Satafood Kehittämisyhdistys), ostojohtaja Sarita Lehtinen (Sodexo), copy Petri Pesonen (Mainostoimisto Bob Helsinki), hankintapäällikkö Hannu Tyrkkö (Restel) ja puheenjohtaja Vertti Virkajärvi (Elintarvikeylioppilaiden yhdistys Lipidi).
Elintarviketeollisuusliiton järjestämä Vuoden Tähtituote -kilpailu kannustaa elintarviketeollisuutta tuotekehitykseen ja tekee tuotekehityksen tuloksia tunnetuksi. Tänä vuonna kilpailuun osallistui 33 tuotetta ja tuotesarjaa, joista kertyi yhteensä 65 yksittäistä tuotetta. Voittajat julkistettiin Suomen suurimman elintarvikealan koulutustapahtuman Elintarvikepäivä 2010:n yhteydessä Helsingin Messukeskuksessa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Raati on valinnut Vuoden Tähtituote 2010 -kilpailun kärkeen yhdeksän vähittäiskauppatuotetta ja kolme suurkeittiötuotetta. Finalistien joukossa on runsaasti kasvispohjaisia tuotteita kuten Pakkasmarja Oy:n Marja Plus -soseet, Kasvis Galleria Oy:n Kasvismureke ja Atrian Fresh-tuoteperhe. Vähittäiskauppatuotteiden sarjassa finalistit ovat Apetit Pakaste Oy:n Pikkuröstit (Säkylä), Atria Suomi Oy:n Atria Fresh -tuoteperhe (Karkkila) sekä Atria Kastikkeelliset lihat -tuoteperhe (Nurmo), Ingman
Elintarviketeollisuusliiton vuosittain järjestämän Tähtituote-kilpailun on voittanut paahdettua pellavaa sekä mustikkaa sisältävä rouhe. Voittaja ratkesi tiistaina asiantuntijaraadin arvioinnin ja yleisöäänestyksen perusteella. Kauhajoella toimivan Linseed Oy:n VALO 24h -tuotesarjassa hyödynnetään Suomen luonnossa kasvavaa pellavaa ja marjoja. Yrityksellä on öljypellavan sopimusviljelyksiä Etelä-Pohjanmaalla noin 500 hehtaaria. Asiantuntijaraati luonnehti pellava-mustikkarouhetta aidoksi ja moderniksi. – Maukas sellaisenaan ja toimii hyvin lisäkkeenä.
Viherympäristöliiton Viherpäivillä palkittiin 10.2.2016 kahdessa kilpailusarjassa esimerkillisesti toteutettuja ja laadullisesti korkeatasoisia viherrakennuskohteita. Viher- ja ympäristörakentajat ry:n kilpailussa palkinnot menivät Tampereelle ja Raisioon. Asunto- ja kiinteistöyhtiöpihojen sarjassa palkittava kohde on osa vuonna 2012 laadittua Tampereen teknillisen yliopiston Kampusvisiota. Vision taustalla oli ajatus kampuksen keskellä olevasta kiinnostavasta, sosiaalista ympäristöä parantavasta kohtaamispaikasta, joka keräisi yhteen ihmisiä. Kohde on
Kuopiolainen Kasvis Galleria voitti Ny Nordisk Mat -palkinnon. Pohjoismaisen ministerineuvoston palkinto luovutetaan perheyrityksen edustajille 4. marraskuuta Tukholmassa. Pohjoismaisen ruokakulttuurin vahvistamiseen pyrkivä Ny nordisk mat -hanke palkitsee vuosittain toimijoita, jotka ovat työskennelleet Uuden pohjoisen keittiön hengessä. Kilpailussa oli mukana edustaja jokaisesta Pohjoismaasta. Osallistujien joukossa oli ravintoloita, oppilaitos ja tuotantolaitos. ”Jos emme saa voittoa Suomeen nyt, se
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.