Puutarha-alan oppilaitokset, järjestöt ja työelämä ovat käynnistäneet puutarha-alan koulutuksen kehittämisstrategia -hankkeen (PKK-hanke), jonka avulla selvitetään puutarha-alan elinkeinojen nykytila ja tulevaisuuden työvoima- ja ammattiosaamistarpeita. Tavoitteena on selvittää nykyisen ammatillisen koulutuksen sisällön työelämävastaavuus, arvioida tutkintokokonaisuuksien toimivuutta opintopolkujen mahdollistajana sekä määrittää mahdollisia muutostarpeita.
Samalla pohditaan oppilaitosten välistä työnjakoa, erikoistumista ja verkostoitumista sekä tarvittavien osaamiskeskittymien määrittämistä. Lisäksi tavoitteena on edistää alan oppilaitosten keskinäistä yhteistyötä, alojen välistä yhteistyötä sekä oppilaitosten ja työelämän välistä yhteistyötä ja verkostoitumista sekä kehittää koulutuksen laatua ja työelämävastaavuutta.
Tuloksena syntyy valtakunnallinen puutarha-alan koulutuksen kehittämisstrategia vuosille 2014–2034. Strategiassa huomioidaan puutarha-alan visiot ja kehitysskenaariot tuleville vuosikymmenille ja niiden vaikutus puutarha-alan ammattitaitovaatimuksiin ja koulutuksen rakenteisiin tulevaisuudessa. Tavoitteena on kirjata puutarha-alan koulutuksen kehittämislinjaukset seuraavalle 20 vuodelle siten, että työelämän muuttuvat tarpeet ja oppilaitosten erikoistumismahdollisuudet huomioidaan.
Koulutustarpeita selvitetään sekä valtakunnallisesti, alueellisesti että koulutusaloittain. Hankkeessa ovat mukana kukka- ja puutarhakaupan, puutarhatuotannon ja viheralan toimijat. Alueellisesti hanke on jaettu viiteen osa-alueeseen: 1) Itä-Suomi ja Lappi, 2) Etelä-Savo ja Kymi, 3) Satakunta ja Varsinais-Suomi, 4) Länsi-Suomi sekä 5) Pirkanmaa, Häme ja Uusimaa.
Hanke on käynnistynyt elokuussa 2012 ja strategialuonnos valmistuu tammikuussa 2014. Taustaselvityksiä tehdään muun muassa oppilaitos- ja työelämäkyselyillä. Hankkeen aikana järjestetään myös koulutuksen kehittämisen työpajoja, seminaareja ja tiedotustilaisuuksia. Hanketta esitellään puutarha-alan erilaisissa tapahtumissa ja hankkeen omilla verkkosivuilla.
Hankkeen ohjausryhmä toivoo koko puutarha-alan aktiivista osallistumista strategian laadintaan. Ideoita, ehdotuksia ja muita kommentteja puutarha-alan koulutuksen kehittämiseen voi laittaa tulemaan hankkeen edustajille, joiden yhteystiedot löytyvät tämän tiedotteen lopusta.Hankkeen vastuutaho on Axxell Utbildning Ab, paikanjohtaja Ann-Marie Rosenqvist-Berg, ann-marie.rosenqvist-berg@axxell.fi, puh. 029 001 7670. Hankkeen projektipäällikkö on Hanna Tajakka, hanna.tajakka@viherarkki.fi, puh. 040 865 7923, ja hankkeen projektisihteeri on Nina Sevelius, nina.sevelius@axxell.fi, puh. 029 001 7658.
Hankkeen ohjausryhmään kuuluvat Axxell Utbildning Ab (Överby), Oulun seudun ammattiopisto (Kempeleen yksikkö), Sastamalan koulutuskuntayhtymä (Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto), Savon koulutuskuntayhtymä (Savon ammatti- ja aikuisopisto), Työtehoseura ry (TTS Rajamäki), Kauppapuutarhaliitto ry, Puutarhaliitto ry, Suomen kukkakauppiasliitto ry, Viherympäristöliitto ry, Opetushallitus.
Lähipostin kassalla katse kiinnittyy kukkamerkkeihin. Postimerkkejä koristaa kaunis pionin kuva, jotenkin on tutun oloinen… no niinpä! Upea kuva on Vesa Koivun ottama. Eikä siinä kaikki: samaan sarjaan kuuluu muutama pioniaiheinen postikortti, kirjekuori ja jopa kirjepaperiarkki. Vanhanajan kirjeet ovat jo lähes vaipuneet unholaan, mutta nyt on niin hyvä syy kirjoittaa oikea kirje kuin vain voi olla.…
Rintamamiestalo puutarhoineen sai uuden elämän, kun porvoolaiset Beatrice Klaucke-Virtala ja Joni Virtala päättivät toteuttaa unelmansa kodista maaseudun rauhassa. Pitkään vailla vakituista asujaa ollut talo vajaan neljäntuhannen neliön kokoisella tontilla löytyi Loviisan Koskenkylästä.
Kuiva ja helteinen kesä söi avomaantuotantoa: vihannessato jäi 163 miljoonaan ja marjasato 12 miljoonaan kiloon. Kasvihuonevihanneksia kuitenkin tuotettiin edellisvuotta enemmän, yhteensä 75 miljoonaa kiloa. Ruukkuvihannesten määrä kohosi ennätyslukemiin eli 81 miljoonaan ruukkuun. Tiedot perustuvat Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) vuoden 2010 puutarhatilastoihin. Puutarhayritysten lukumäärä on puolittunut 2000-luvulla, mutta samanaikaisesti tuotantoala on pysynyt lähes ennallaan. Vielä…
Nyt puutarhasesonkiin virittäytyminen on kuumimmillaan, ja perjantaina 19.4. avataan samanaikaisesti kaksi puutarhanäyttelyä: toinen Lahdessa ja toinen Tampereella. Kävijöitä riittää molempiin, mutta näytteilleasettaja joutuu tekemään valinnan kumpaan lähtee. Valtakunnallinen Pihapiiri 2002 -puutarhanäyttely ja samaan aikaan Lahden Messukeskuksessa järjestettävä Omat rahat ja omaisuus -koko kansan sijoitusmessut käynnistyvät huomenna perjantaina 19.4. klo 10. Havukasveja, puun taimia, kukkivia ruukkukasveja,…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.