Puolukkaa voi viljellä pellossa, eikä se vaadi paljoa lannoitetta eikäkasvinsuojelukäsittelyä. Viljely näyttäisi onnistuvan myös täysinluonnonmukaisesti. Maatalous- ja metsätieteiden maisteri MEERI SAARIO tutkiväitöstutkimuksessaan tekijöitä, jotka vaikuttavat luonnonvaraisen puolukanmenestymiseen pelto-oloissa sekä varastointiajan ja -olojen vaikutuksiapuolukan marjojen laatuun.
Puolukan peltoviljelykokeet toteutettiin Viikissä Helsingissä vuosina1989-1994 ja lajikkeina olivat Ruotsista peräisin olevat Sussi ja Sanna.Lajikkeista Sanna oli Sussia satoisampi. Saario kertoo saaneensa yhdeltäneliömetriltä jopa 1,5-2 kiloa puolukkaa.
Puolukan viljelymahdollisuuksia on tutkittu monissa maissa, mutta missäänviljelyä ei ole saatu kunnolla liikkeelle. Suurimmat viljelmät, yhteensämuutamia kymmeniä hehtaareita, sijaitsevat Saksassa ja Pohjois-Amerikassa.Puolukan peltoviljely mahdollistaisi koneellisen korjuun ja sadon tasaisenlaadun.
Rikkakasvit ongelmana, ei siedä typpilannoitteita
Rikkakasvien pitäminen kurissa on vaikea ongelma puolukan peltoviljelyssä.Orgaaninen kate, mieluiten männyn kuorike tai vastaava, havupuista peräisinoleva katemateriaali yhdessä sopivan rikkakasvihävitteen kanssa torjuutehokkaasti rikkakasveja. Myös muovikate ensimmäisinä viljelyvuosina antaahyvän suojan. Myöhemmin puolukkakasvuston levitessä muovi on kuitenkinpoistettava.
Puolukka sisältää fenolisia yhdisteitä, jotka vaikuttavat haitallisestitoisiin kasveihin. Tätä puolukan ominaisuutta voitaisiin Saarion mukaanhyödyntää rikkakasvien torjunnassa puolukan peltoviljelyssä.
Mykoritsoilla eli sienijuuri välittää ravinteita isäntäkasvilleenpuolukalle ympäröivästä karikkeesta. Toimiva mykoritsasymbioosipuolukkaviljelmällä edellyttää, että lannoite ei sisällä nitraattityppeä.
Riittävästi lunta suojaksi
Puolukan versot kasvavat täyteen mittaansa 4-6 vuodessa, minkä jälkeen nealkavat ikääntyä. Leikkaamalla versosto alas maanrajaa myöten se saadaanparhaiten uusiutumaan. Kokonaan alasleikatun puolukkakasvuston maanalainenjuurakko tuottaa paljon uusia voimakkaita versoja, joihin kehittyy joensimmäisenä vuotena runsaasti kukkanuppuja.
Etelä- ja Länsi-Suomessa puolukan peltoviljelyä vaikeuttavat vähälumisettalvet erityisesti silloin, kun samaan aikaan on kovia pakkasia ja tuulia.Nämä tekijät yhdessä kuivattavat puolukan versoja niin, että ne saattavatjopa kuolla. Muualla Suomessa lunta on yleensä riittävästi. Myöskeväthallat saattavat vierailla puolukkaviljelmillä aivan samoin kuinmetsissä.
Parin asteen lämmössä puolukat säilyvät pitkään
Varastointiaika ja -lämpötila vaikuttavat eniten puolukan marjojensäilyvyyteen ja laatutekijöihin. Tutkimuksessa puolukat säilyivät 1-2 asteenlämpötilassa neljä viikkoa ilman havaittavaa pilaantumista. Myös se, kuinkakypsinä puolukat korjataan sekä lajike vaikuttavat säilyvyyteen ja marjojenlaatuun.
Puolukan marjat sisältävät runsaasti sekundaarisiaaineenvaihduntatuotteita, kuten flavonoideja ja muita bioaktiivisia,ihmisen terveyttä edistäviä ainesosia. Näiden kaikkia vaikutuksia ei vielätäysin tunneta.
Meeri Saarion puutarhatieteen alaan kuuluvan väitöskirjan nimi on CulturalManagement of Lingonberry (Vaccinium vitis-idaea L.) and storage oflingonberry fruit. Se tarkastetaan Helsingin yliopistonmaatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa perjantaina 16. toukokuuta.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Mustikan, suomuuraimen ja puolukan sadot kehittyvät tänä vuonna hyviksi. Mustikan kukinta on edennyt suotuisissa merkeissä koko Suomessa. Mustikan kukkia on laskettu tutkimusmetsien koeruuduilta (80 metsää, 400 koeruutua) keskimäärin 196 kpl. Jokaiseen tutkimusmetsään on sijoitettu viisi, yhden neliömetrin kokoista koeruutua mustikkakasvustoihin, joilta kukat, raakileet ja kypsät marjat lasketaan. Läänien välillä ei ollut suuria eroja.- Kukinnan määrä
Valtioneuvosto hyväksyi 8.12. asetuksen elintarvikevalvonnankansallisista järjestelyistä. Tuleva asetus ei ole tuomassahelpotuksia elintarvikkeiden pienimuotoiselle jatkojalostukselle jamyynnille. – Luomuliitto ja MTK:n luomuvaliokunta vaativat asetuksen uuttakäsittelyä ja parempaa valmistelua, toteavat Luomuliitonedunvalvontavastaava Jukka Lassila ja MTK:n luomuvaliokunnanpuheenjohtaja Arto Hanelius. – Hallitusohjelmassa on sitouduttu parantamaan pienimuotoisenelintarvikejalostuksen ja myynnin toimintaedellytyksiälainsäädännöllisin keinoin. Nyt suunnitellut uudistukset vesittäväthallitusohjelmassa esitetyt tavoitteet luomu- ja lähiruoan tuotannonkääntämisestä
Puolukasta ja sienistä on tänä vuonna saatu keskinkertaisia satoja. Sateinen kesä on sopinut etenkin kanttarelleille ja suppilovahveroille, joista saadaan hyvä sato. Puolukoiden määrä vaihtelee metsästä riippuen, ja pienelläkin alueella voi marjojen määrissä olla suuria eroja. Metsäntutkimuslaitoksen satotutkimuksen mukaan sienisato on tänä syksynä ollut keskinkertainen. Kokeneet sieniharrastajat ovat voineet iloita siitä, että sienien kirjo on ollut
Hilla, lakka, lintti, valokki ja suomuurain. Rovaniemellä metsämarjojen ja luonnontuotteiden parissa työskentelevä MTT:n vanhempi tutkija Rainer Peltola tietää ainakin viisi nimeä rakkaalle pohjoisen marjalle. MTT:n Rovaniemen tutkimustiimi sai elokuussa Vuoden Hillatuote 2013 -kunniamaininnan pitkäjänteisestä tutkimustyöstään lappilaisten metsämarjojen ja luonnontuotteiden puolesta sekä lappilaisen elintarvike- ja luonnontuotealan esilletuomisesta. Tunnustuksen myönsivät Ranuan kunta ja Rovaniemen Kehitys Oy. Rainer
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.