Postin toukokuussa aloittama ruohonleikkauspalvelu on ollut käynnissä tiistaisin ympäri maata. Palvelu on sopinut hyvin tiistain muuhun postityöhön. Tiistai valittiin ruohonleikkauspalveluun sen perinteisesti vähäisemmän postimäärän vuoksi.
Heinä- ja elokuulla Posti voi hoitaa ruohonleikkauksen lisäksi pihamaan tai parvekekukkien kastelun ja tarkastaa talon ja pihapiirin kunnon.
– Ruohonleikkausta on tilattu ilahduttavasti ympäri maata, ja se on toteutettu ilman häiriöitä postinjakelussa. Jos tilauksia alkaisi oikein sataa jollekin alueelle, otamme tarvittaessa lisäresursseja töihin. Huolehdimme siitä, ettei Postin ydintoiminta, postinjakelu, millään tavalla häiriinny uusista kotipalveluista, johtaja Anu Punola Postista sanoo.
Ruohonleikkauspalvelua on tilattu etenkin eläkkeellä oleville vanhemmille. Väestön ikääntyminen lisää tarvetta arkea helpottaville palveluille. Myös työssäkäyvät ostavat aiempaa enemmän palveluita kotiin. Lomakausi on nostanut esiin uuden palvelutarpeen.
– Kesällä monella on positiivinen ongelma, kun pihaa pitäisi hoitaa sekä mökillä että kotona. Kiinteistöt halutaan myös matkojen ajan pitää asutun näköisinä. Heinä- ja elokuussa voimme ruohonleikkauksen lisäksi hoitaa pihamaan tai parvekekukkien kastelun ja tarkastaa talon ja pihapiirin kunnon kutsumattomien vieraiden, ilkivallan tai vesivuodon varalta. Postilta saa siis naapuriapua loman ajaksi, Punola kertoo.
Kodin lomapalvelut voi tilata Postin verkkokaupasta ja Postin omista myymälöistä 15.6. alkaen heinä- ja elokuuksi. Palvelut tulee tilata heinäkuulle viimeistään 24.6. ja elokuulle viimeistään 25.7. www.posti.fi/ruohonleikkaus
Posti kehittää uusia kotipalveluita
Digitalisaation myötä perinteisen postin määrä putoaa noin 10 % vuodessa. Postin on siksi tehostettava toimintaa ja haettava säästöjä uusilla jakeluratkaisuilla, muun muassa laajentamalla jakeluaikoja. Samaan aikaan Postin on tärkeää kehittää uutta työtä postinjakeluun. Uusilla palveluilla voidaan turvata työpaikkoja ja Postin kannattavuutta tulevaisuudessa. Posti on valtakunnallisena toimijana läsnä maanlaajuisesti ja voi auttaa asiakkaita arjen sujumisessa vastaamalla erilaisiin asiakastarpeisiin.
Kotipalveluiden myötä Posti muuttuu logistiikan ohella yhä vahvemmin palveluyhtiöksi. Postilla on jo pitkä kokemus kotiin tarjottavista ateriakuljetuksista. Posti kuljettaa vuodessa noin 2 milj. ateriaa koteihin. Osana uusien kotipalveluiden kehitystä Posti toimii muun muassa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin Eksoten kotihoidon ja vammaispalvelun kumppanina avustaen asiakkaita aterioinnissa ja arkiaskareissa. Posti toimii myös vartiointitehtävissä Securitaksen kumppanina Ylivieskassa toteutettavassa pilotissa.
Kodin lomapalveluiden ja ruohonleikkauspalvelun hinnat
Kodin lomapalvelut ja ruohonleikkauspalvelu myydään kuukauden erissä. Kodin lomapalvelussa asiakkaalle lähetetään käynnin jälkeen tekstiviesti. Kodin lomapalveluun voi valita 20 tai 30 minuuttia tiistaisin. Palvelu räätälöidään jokaiselle kodille tarpeen mukaan. Palveluista voi saada kotitalousvähennyksen verottajalta.
Kodin lomapalvelut: kasvien kastelu asiakkaan ohjeiden mukaan, pihapiirin, ovien ja ikkunoiden tarkastus
kuukausihinta: 20 min joka tiistai yht. 49 €/kk
kuukausihinta: 30 min joka tiistai yht. 65 €/kk
Ruohonleikkauspalvelu:
kuukausihinta: 30 min joka tiistai yht. 65 €/kk
kuukausihinta: 60 min joka tiistai yht. 130 €/kk
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Kompostointi on helppoa ja hauskaa aineiden kierrätystä, jonka myötä lapsetkin oppivat aivan huomaamattaan, kuinka luonto toimii. Jätteet muuttuvat muhevaksi mullaksi yhtä hyvin niin itse tehdyssä kuin ostokompostorissakin – tärkeintä on pitää komposti ¤käynnissä¤ oikeilla hoitotoimilla. Vaivan palkaksi esimerkiksi 500 litrasta jätteitä syntyy 250 litraa arvokasta kompostimultaa, joka saa pihan istutukset kukoistamaan ja kasvimaan tuottamaan mehevän
Kompostointi on luonnonmukainen tapa palauttaa eloperäinen, maatuva jäte takaisin luonnon kiertokulkuun. Kompostoiduista biojätteistä saadaan puutarhaan ravinteikasta maanparannusainetta. Lisäksi kaatopaikalle menevän jätteen määrä vähenee, mikä säästää sekä energiaa että rahaa. Ympärivuotiseen kompostointiin tarkoitettu kompostori höyryää talvellakin. Talousjätteen kompostointiin käytettävässä kompostorissa tulee olla tiivis kansi ja jyrsijäeristys. Lisäksi talousjätekompostorin tulisi olla kauttaaltaan lämpöeristetty, jotta kompostoituminen on riittävän
Puutarhassa kertyy helposti kompostiin sopivaa ainetta. Kompostoinnin onnistumiseenvaikuttaa kunnollisten välineiden lisäksi kompostoijan tieto ja taito sekäviitseliäisyys. Työtehoseuran kotitalousosastolla on viime vuosina vertailtulämpökompostoreita sekä erilaisia kompostin seosaineita. Kompostoituminen vaati sopivaa lämpötilaa ja kosteutta sekä riittävääilmanvaihtoa. Kahdeksan eri kompostorin toimivuuskokeet osoittivat, että niidenlämpötiloissa on eroja. Korkeimmat lämpötilat mitattiin Biolanissa. Kahdessakompostorissa, Biokub ja Gröna Johanna, lämpötilat laskivat talvella
Lokakuun 3. päivästä alkaen postin verkkokauppaan on tullut myyntiin uusi 2. luokan omakuvamerkin kehys, joka on tyyliltään graafisen yksinkertainen. Marraskuun alkupuolella tulee myyntiin myös koristeellisempi kehysvaihtoehto. Aiemmin omakuvapostimerkkejä on voinut tilata vain 1. luokan merkkeinä. Omakuvapostimerkin kappalehinta on ensimmäisessä luokan merkissä 1,50 euroa ja toisen luokan merkissä 1,35 euroa. Merkit myydään 20 kappaleen arkeissa ja
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.