Biolanin pääomistaja, hallituksen puheenjohtaja Pekka Kariniemi täyttää 60 vuotta 3.5.2013. Kariniemen mielestä kuluttaminen on ymmärretty joko väärin tai sitä lähestytään väärästä näkökulmasta.
– Poliitikot ja päättäjät laskevat kaiken kasvavan yleisesti kuluttamisen varaan. Samanaikaisesti ihmisellä on halu muuttaa kulutustottumuksiaan ekologisempaan suuntaan, sanoo Pekka Kariniemi syntymäpäivänsä aattona.
– Kehittyviä maita ajatellen kulutuksen kasvattamiseen tähtäävä ajattelutapa on erityisen ongelmallista. Ns. sivistysmaassa yksi ihminen kuluttaa saman kuin siellä kaukana kaksikymmentä ihmistä. Ratkaisu ei ole se, että saadaan ne kaksikymmentä ihmistä kuluttamaan yhtä paljon kuin meillä yksi. Se on kestämätöntä. Täytyy löytää aivan uusia tapoja toimia ja parantaa ihmisten elinoloja, Pekka Kariniemi toteaa.
Kestävän kehityksen ajatuksen mukaan eläminen ei tarkoita Kariniemen mukavuuksista luopumista tai lisääntyviä kustannuksia.
– Vaikka eläisi kestävän kehityksen mukaan, ei tarvitse luopua mistään tarpeellisesta. Meidän ei tarvitse palata menneisyyteen ja askeettiseen elämään pirtin nurkassa pärevalon loisteessa karvalakki päässä istuen. Teknologia on osin syypää maapallon nykytilaan. Nyt tuo samainen teknologia pitää valjastaa korjaamaan tilanne. Tulemme näkemään muutoksen, jossa nykyiset statussymbolit muuttuvatkin epähyväksyttäviksi. Tilalle tulevat uudet, kestävän kehityksen ja eettisen arvolatauksen sisältävät symbolit, Kariniemi visioi.
Peräkammarin anarkisti
Kariniemen elämän asennetta sekä yrittämisessä että vapaa-ajalla kuvaa määritelmä: mahdotonta ei ole olemassa. Ainoastaan rohkealla, ennakkoluulottomalla ja kokeilevalla toimintatavalla pystyy muuttamaan maailmaa ja kehittämään sekä omaa yritystä että koko yhteiskuntaa.
– Uusia asioita ja muutosta ei hyväksytä hetkessä. Ensin pitää muuttua ihmisen ajattelu, vasta sitten voi tekeminen muuttua. Vaikka uusille asioille on kiire, on muutokselle pakko antaa aikaa. Tämä nähdään hyvin esimerkiksi luomun leviämisessä ensin hyvinkin hitaasti. Tänä päivänä luomu on kuluttajalle normivalinta ja merkityksellinen valintakriteeri, pohtii Kariniemi.
Viime aikoina erityisesti kehittyvien maiden ongelmat ovat olleet lähellä Kariniemen sydäntä. Kariniemi uskoo naisten ja tyttöjen koulutuksen tuottavan parhaat tulokset tällä saralla.
– Kehitysapurahoja pitäisi erityisesti suunnata naisten ja tyttöjen koulutukseen. Mitä enemmän heillä on tietoa ja osaamista, sitä varmemmin saadaan kehitysaskeleet käyntiin. Miehille niitä rahoja ei passaa antaa, Kariniemi sanoo.
Merkkipäivänsä mahdolliset muistamiset Kariniemi ohjaa orpojen ja vammaisten lasten koulunkäynnin tukemiseen Sri Lankassa. Varat menevät lyhentämättöminä, suomalaisen Lotus Hill -järjestön valvomana em. tarkoitukseen.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Biolanin pääomistaja, hallituksen puheenjohtaja Pekka Kariniemi täyttää 60 vuotta 3.5.2013. Kariniemen mielestä kuluttaminen on ymmärretty joko väärin tai sitä lähestytään väärästä näkökulmasta. – Poliitikot ja päättäjät laskevat kaiken kasvavan yleisesti kuluttamisen varaan. Samanaikaisesti ihmisellä on halu muuttaa kulutustottumuksiaan ekologisempaan suuntaan, sanoo Pekka Kariniemi syntymäpäivänsä aattona. – Kehittyviä maita ajatellen kulutuksen kasvattamiseen tähtäävä ajattelutapa on erityisen
Biolanin uusissa tuotteissa tulee näkymään rock-yhtye Apulanta. Kestävä kehitys nivoo yhteen lannoitevalmistajan ja punkrock-yhtyeen. Yhteistyön tuloksena markkinoille tuodaan uusia kestävän kehityksen mukaisia tuotteita. Biolan on koko olemassaolonsa ajan ollut innovatiivinen kierrätyksen edelläkävijä. – Kestävää kehitystä ja kiertotaloutta ei ollut termeinä vielä edes keksitty silloin reilu 40 vuotta sitten, kun Biolan jo perusti toimintansa näiden arvojen
Kotimaiset Kasvikset ry on myöntänyt Vuoden Porkkanan Maa- ja kotitalousnaisille pitkäjänteisestä työstä kasvisten kulutuksen lisäämiseksi. Valtakunnallinen neuvontajärjestö Maa- ja kotitalousnaiset, sen piirikeskukset ja yli 70 ammattineuvojaa ovat ansiokkaasti edistäneet ravitsemussuositusten omaksumista jo vuosien ajan, sanotaan palkinnon perusteluissa. Luennoilla ja kursseilla on annettu käytännön apua ja vinkkejä kasvisten käyttöön. Lisäksi Maa- ja kotitalousnaisten toimittamassa Koti-lehdessä kasvikset
Siimapuiston päiväkoti Vantaalla on kestävän kehityksen päiväkoti. Toukokuun 15. päivänä lapset pääsivät istuttamaan perunoita Biolanin perunasäkkeihin. Päiväkodin toiminnassa puutarhanhoidolla ja luontoliikunnalla onkin tärkeä rooli lasten kasvun tukena. – Lähiruoka ja kaupunkiviljely konkretisoituvat näille lapsille tekemisen kautta. Lapset ovat talven aikana leikanneet puutarhalehdistä kuvia unelmapuutarhastaan, kertoo päiväkodin johtaja Leena Lahtinen. – Näiden kollaasien perusteella on suunniteltu
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.