Kotimaiset Kasvikset ry on nimennyt Paraisilla sijaitsevan Bjursänginmarjatilan marjatuotannon Vuoden laatutuottajaksi. ELISIF VENNELÄN omistamamarjatila tunnetaan yhtenä marjatuotannon uranuurtajista. Tilallaaloitettiin mansikan myynti itsepoimintana jo noin 30 vuotta sitten, jasiitä lähtien tuotevalikoimaa ja palveluja on kehitetty monipuolisemmiksi.Yrityksessä viljellään marjoja sekä tuoremarkkinoille ettäelintarviketeollisuuden raaka-aineeksi.
Bjursängin marjatilan päätuote on mansikka, jonka viljelyala on noin 15hehtaaria. Tilalla viljellään myös herukkaa, vadelmaa, karviaista,pensasmustikkaa ja tyrniä. Herukka-ala on noin neljän hehtaaria ja tuotantomenee pääasiassa teollisuudelle.
Mansikkakausi kestää kesäkuusta elokuuhun
Elisif Vennelä korostaa perinteistä pidemmän sadonkorjuukauden merkitystä.-Kun mansikkaa on tarjolla pidemmän aikaa, ehtii entistä useampi kuluttajanauttia tuoreista kotimaisista marjoista. Mansikan säilöntäkausi ei enääpääse lipsahtamaan ohi kesäloman aikana nyt, kun marjaa saa vieläelokuussakin, hän sanoo.
Viime vuonna Bjursängin marjatila toimitti mansikkaa tuoremarkkinoilletoukokuun lopusta elokuun loppuun. Mansikan satokautta pidennetäänvarastoimalla mansikan taimet viileässä läpi talven. Kun varastoidut taimetistutetaan porrastetusti touko-kesäkuun aikana, myös marjasato kypsyyasteittain. Mansikkasesongin pitenemisestä hyötyvät kuluttajien lisäksimyös poimijat, joille on työtä pidemmäksi aikaa.
Itsepoiminnan lisäksi Bjursängin tilan marjaa kerätään tori- jatienvarsimyyntiin sekä lähialueen marketteihin. Aamulla kerätty ja nopeastijäähdytetty tuote pääsee kuluttajien naposteltavaksi vielä saman päivänaikana. Suuri osa tilan tuottamista tuoremarjoista myydään rasioihinpakattuna, jolloin tuote pääsee ensiluokkaisena perille saakka. -Niin kauankun mansikka valitaan maun perusteella, ei kotimaisen mansikan menekistätarvitse olla huolissaan, Elisif Vennelä toteaa.
– Kuluttajilla ei kuitenkaan ole enää suuria, 500 litran arkkupakastimia, vaan 100-200 litran pakastimia. Asiakkaat haluavat ostaa tilalta valmiiksi poimittuja mansikoita. Itsepoiminnan osuus on laskenut 30 prosenttiin, kertoo Elisif Vennelä.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Tutkija VILLE MATALA on koonnut marjatuotannon ja kulutuksen trendejä vieraillessaan tiloilla keräämässä lajikekokeiden tuloksia. Matala puhui Suonenjoella mansikan sadonajoituspäivänä 5.9.2002. – Alalla tulee tapahtumaan muutoksia. Kun viljelijä tekee ajoissa oikeita johtopäätöksiä, on hän vahvoilla jatkossakin, korostaa Matala. Kuluttajain käyttäytymistrendeinä mansikan ostossa ovat Matalan mukaan seuraavat: – Kuluttaja edellyttää isokokoista ja näyttävää marjaa. Polka ja Honeoye
Oma PIHA -lehden järjestämän Suomen Paras Piha 2017 -kisan voitti paraislainen saaripiha, Lola ja Ove Winqvistin piha Kuggössä. Käynti Kuggön saarella oli mukava kokemus, asunhan itsekin Turun saaristossa. Päivä alkoi laivamatkalla omasta saaresta mantereen puolelle ja toisella laivalla Kuggön saarelle. Laiva- ja lossimatkat ovat toki mukavia, etenkin kesällä, mutta saaristossa matkustamiseen kuluu aikaa. Lähden kotoa
Mesimarjan viljelypinta-ala on kaksinkertaistunut Pohjois-Savossa. Mesimarjan viljelypinta-ala ei Suomessa silti vielä päätä huimaa, ja hillo- ja likööriteollisuus potevatkin siitä raaka-ainepulaa. Vielä viime helmikuussa mesimarjan viljelypinta-alan sanottiin olevan Suomessa vain vajaat kolme hehtaaria. Lajikkeiden ja viljelytekniikan kehittymisen kautta viljelyn odotetaan kuitenkin lisääntyvän. Menestystä mesimarjasta Pohjois-Savoon -hankkeen ansiosta kesällä 2006 perustettiin mesimarjan koetilat 14 maatilalle, joille istutettiin
Kasvihuoneviljelyn Vuoden laatutuottajat ovat kasvihuonekurkun viljelyynerikoistunut Varpion Puutarha Oy ja Ylitalo Oy, joka tuottaa kukkiviaruukkukasveja. Kotimaiset Kasvikset ry:n keskiviikkona myöntämä tunnustusannetaan tuotteiden hyvän laadun ja yrityksen ansiokkaan toiminnan Veljekset HANNU ja TIMO VARPION omistamalla yrityksellä on kasvihuoneitasekä Orimattilassa että Lohjan Virkkalassa. Varpion Puutarhassa viljelläänkurkkua ympäri vuoden vajaan kahden hehtaarin pinta-alalla. Hannu Varpionmukaan huolellisella tuotannon seurannalla
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.