Japanilaiset tutkijat ovat löytäneet uuden vitamiininkaltaisen yhdisteen,jolla on tärkeä merkitys hiiren vastustuskyvyn ja hedelmällisyydenkannalta. Tutkijoiden mukaan tällä PQQ-nimisellä yhdisteellä voi ollasamankaltainen vaikutus ihmiselimistössä.
Nature-tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan PQQ löydettiinensimmäisen kerran jo vuonna 1979. Tokiolaiset tutkijat havaitsivat sillänyt kuitenkin uusia vaikutuskohteita. Tutkijoiden mukaan PQQ osallistuuelimistössä samantyyppisiin reaktioihin kuin B-vitamiineihin kuuluvatniasiini ja riboflaviini. Nämä yhdisteet on luokiteltu vitamiineiksi, koskane on saatava ravinnon mukana. Tutkijat ehdottavat nyt myös PQQ:nluokittelemista B-vitamiinien ryhmään. PQQ:n lähteitä ravinnossa ovattiettävästi muun muassa vihreä paprika, kiivi, persilja ja liha.
Suomalaisasiantuntija tyrmää ajatuksen
Tutkimusprofessori ANTTI ARO Kansanterveyslaitokselta on valmis tyrmäämäänjapanilaistutkijoiden suunnitelmat liittää PQQ osaksi B-vitamiinien ryhmää.- B-vitamiinien ryhmään on aikojen kuluessa tyrkytetty useitakin aineita,joita ei kuitenkaan ole osoitettu ihmiselle välttämättömiksi. Näin tulleekäymään myös PQQ:n kohdalla.
Aro on ottanut aiheeseen kantaa myös aiemmin tänä vuonna ilmestyneessäkirjassaan 100 kysymystä ravinnosta. Siinä hän leimaa pyrkimykset laajentaavitamiinien ryhmää enimmäkseen lääketeollisuuden ja muiden tuottajienyrityksiksi kehittää koostumukseltaan entistä monipuolisempia ja paremmiksiväitettyjä ravintoaineyhdistelmiä vitamiini- jakivennäisainevalmisteisiinsa.
Aron mukaan on ilmeistä, että välttämättömät vitamiinit ja kivennäisaineetjo tunnetaan, eikä hän pidä todennäköisenä, että niiden valikoima enäämuuttuisi tieteen edistysaskeleista huolimatta. Aro kuitenkin huomauttaa,että vitamiinien lisäksi tunnetaan suuri joukko muita ravinnossa esiintyviäkemiallisia aineita, joilla saattaa olla edullisia vaikutuksia terveydelle,vaikka ne eivät olekaan elimistölle aivan välttämättömiä.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Finravinto 2002 -tutkimuksen mukaan suomalaiset saavat vitamiineja suositusten mukaisesti, kertoo Kansanterveys-lehti. Vain folaatin saannissa oli selviä puutteita. Myös D-vitamiinia saatiin melko niukasti. Folaatin saanti jäi sekä miehillä että naisilla alle 36 mikrogramman päivittäisen suosituksen megajoulea kohti. Folaatti on B-ryhmän vitamiini, jonka saanti on erityisen tärkeää raskautta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille. Saannin korjaamiseksi tulisi syödä…
Esikot kuuluvat puutarhan kevääseen siinä kuin sipulikukatkin. Esikot sopivat pihassa kaikkialle: lehtipuiden alle pensasryhmien reunamille niitylle ruusutarhaan perennapenkkiin kivikkotarhaan sekä terassin tai kuistin ruukkuihin.
Ruusunmarjoja hyödynnetään nykyisin vain vähän, vaikka niiden ravintosisältö on erinomainen. Suomessa paljon koristekasvina käytetty kurtturuusu sopisi miedon makunsa vuoksi erilaisten elintarviketuotteiden raaka-aineeksi. Ruusunmarjojen ravintosisältötutkimus on yksi osio ruusunmarjaa käsittelevästä esiselvityshankkeesta. Tämä esiselvityshanke toteutettiin 1.1.2003 – 31.12.2004, ja sen tutkimusosapuolina olivat Miehikkälän kunta, MTT:n Elintarvikkeiden tutkimus, MTT:n Puutarhatutkimus ja yksi yritys. Esiselvitystä rahoitti Kaakkois-Suomen TE-keskus. Tutkimuksen…
Porkkana on makuviikon sankariSuomalaisista lapsista 79 prosenttia mainitsee porkkanan mieluisimmaksi kasvikseksi (Gallup Elintarviketieto). Lapsille porkkanat maistuvat mehevinä raasteina tai rouskuteltavina välipaloina. Aikuiset ovat puolestaan oivaltaneet porkkanan monikäyttöisyyden osana ruoanlaittoa. Suomalaisen popsii vuosittain noin kahdeksan kiloa porkkanoita. Määrä on suuri verrattuna muihin juureksiin, mutta siitä huolimatta porkkanan suosion odotetaan kasvavan edelleen. Syinä tähän on se, että…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.