Ympäristöä voi piristää suurilla ja pienillä betoniesineillä, jotka on valmistettu koko perheen voimin. Omalle pihalle saadaan hauskoja yksityiskohtia, ja samantien syntyy myös uniikkeja lahjoja.
Aloita betoniharrastus helpoilla esineillä, joilla onnistuminen on varmaa. Hiekkarannan kivillä ja puutarhakasvien lehtikuvioilla koristeltu laatta on yksinkertaisuudessaan hyvin kaunis. Jos materiaali innostaa, voi sitten siirtyä kookkaampiin askareisiin kuten ruukkuihin, puutarhapenkkeihin, pöytätasoihin ja paikalle valettuihin istutusaltaisiin. Näitä varten rakennetaan muotit, ja betoni vaatii raudoitusta.
Tavallisin omatekoinen puutarhan betoniesine on lintujen kylpyallas tai laatta, jonka muottina on käytetty raparperinlehteä. Lintualtaan valun alustaksi tarvitaan hiekkakumpare, joka muotoillaan halutun muotoiseksi ja kokoiseksi. Raparperinlehti asetellaan ylösalaisin kumpareen päälle niin, että lehtiruodit ovat betonin puolella. Kaikkein rehevimmät raparperinlehdet eivät sovi tehtävään, koska niiden poistaminen betonin pinnasta voi olla vaikeaa ja syvät uurteet heikentävät esinettä.
Jos halutaan tasaisia, lehtikuvioisia laattoja, laitetaan raparperin tai muun isolehtisen kasvin lehti tasaisesti filmivanerilevyn päälle ja lisätään betonia. Betoni voi ulottua lehden reunaan, jonka mukaisesti betoni muotoillaan lastan kanssa. Laatasta voi myös tehdä pyöreän tai neliskulmaisen joko käsin tai vaikkapa ämpärin reunan avulla.
Lehtikuvioiden lisäksi betonin pintaa voi koristaa kivillä, meripihka- tai lasimurskeella, mosaiikin paloilla sekä posliinin tai saviruukun sirpaleilla. Kivet tai muut koristeet painetaan kevyesti betonin pintaan siten, että näkyviin jäävä osa ei tahraannu betoniin.
Lisää betoniesineiden valmistamisesta Oma Pihan numerossa 1/2009.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Kevään ensimmäiset pihamessut käynnistyvät viikonloppuna Helsingin messukeskuksessa. Ensimmäistä kertaa järjestettävillä OmaPiha –messuilla voi löytää vinkkejä mm. oleskelutilan, näkösuojan ja pienen puron rakentamisesta sekä eksoottisen tunnelman luomisesta patsailla ja uusilla kasveilla. Suurelle somistusalueelle on rakennettu ideapihoja, joissa huomiota herättivät avajaispäivänä etenkin puun ja kiven uudet käyttömahdollisuudet. Pihan suunnitteluun, rakentamiseen ja viihtyisyyteen keskittyvät OmaPiha-messut nähdään nyt ensimmäistä
Mahdollisimman luonnonmukaisen hyötytarhan perustaminen on arjen ekoteko. Tasapainoisessa puutarhassa ravinteet kiertävät, komposti tuottaa multaa ja satokasvit voivat hyvin. Kotitarveviljely on nykyisessä maailmantilanteessa ajankohtaisempaa kuin koskaan.
Pienen tontin suunnitteluun voisi ottaa kaksi punaista lankaa: selkeyden ja rehevyyden. Rakennusmateriaaleiksi on paras valita vain pari yhteensopivaa elementtiä, esimerkiksi grafiitinharmaa kivi ja salvianvihreäksi maalattu puu. Mieleen pulpahtaa saman tien liuta hopealehtisiä kasveja, jotka sointuvat niihin täydellisesti!
Helsingin Messukeskuksessa ovat parhaillaan Kevätmessut 2016. Messut ovat auki tänään lauantaina klo 18 ja sunnuntaina 10.4. kello 17 saakka. Keväinen suurtapahtuma kokoaa tällä kertaa peräti viidet messut saman katon alle: Oma Piha, Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka&Luomu-messut. Oma Piha -messut antavat ideoita ja inspiraatiota multasormille, mm. Oma PIHA -lehdessä kirjoittava Eija Keckman esittelee messuyleisölle
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.