Suomalaisten käsitykset kuivakäymälästä ovat muuttuneet. Tämä selviää Biolan Oy:n Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta, jonka mukaan kuivakäymälä ei ole enää ällötys. Suomalaiset pientaloasukkaat kertovat nykyaikaisen kuivakäymälän käyttämisen olevan siistiä ja hajutonta puuhaa. Vastaajista 38 prosenttia on sitä mieltä, että kuivakäymälä on yhtä hajuton kuin vesivessakin. Huoltotoimenpiteet kokee helpoksi vastaajista yli neljännes. Tutkimukseen vastasi 1304 pientaloasujaa.
Nyt on se aika vuodesta kun moni laittaa kesämökkiään talviteloille. Usein tähän operaatioon kuuluu myös toiletin huolto ja tyhjennys tulevaa kesää varten. Vanhanaikaisissa ulkohuusseissa operaatio on ollut enemmänkin kuin epämiellyttävä.
– Kuivakäymälöiden tuotekehitys on ollut huimaa. Tekniset innovaatiot tekevät sekä päivittäisestä käytöstä että huoltotoimista vaivatonta ja suorastaan miellyttävää. Toki työtä on vielä tehtävä, sekä tuotekehityksessä että mielikuvien puolella, toteaa Biolan Oy:n markkinointijohtaja Timo Huhtamäki.
Kuivakäymälästä vesivessan korvaaja?
Vastaajista 44 prosenttia kannattaa vesivessan korvaamista kuivakäymälällä. Yksi syy tähän on vesilaskun pieneneminen. 62 prosenttia suomalaisista pientaloasujista sanoo kuivakäymälän pienentävän vesilaskua. Kuivakäymälä tuntuu vielä kuitenkin hieman vieraalta ajatukselta vakituisessa asunnossa, vaikkakin viidennes olisi valmis sitä harkitsemaan.
– Vielä ei olla ihmisten mielikuvissa valmiita luopumaan vesivessasta, mutta uskomme, että tähän suuntaan ollaan pitkällä tähtäimellä menossa. Nyt jo vapaa-ajanasuntoihin rakennetaan kuivakäymälöitä sisätiloihin ulkohuussien sijaan. Sen sijaan, että rakennettaisiin mökille mittavat jätevesijärjestelmät, voidaan pienen tilan vaatima kuivakäymälä asentaa sisälle, Huhtamäki kertoo.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Suomalaisten käsitykset kuivakäymälästä ovat muuttuneet. Tämä selviää Biolan Oy:n Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta, jonka mukaan kuivakäymälä ei ole enää ällötys. Suomalaiset pientaloasukkaat kertovat nykyaikaisen kuivakäymälän käyttämisen olevan siistiä ja hajutonta puuhaa. Vastaajista 38 prosenttia on sitä mieltä, että kuivakäymälä on yhtä hajuton kuin vesivessakin. Huoltotoimenpiteet kokee helpoksi vastaajista yli neljännes. Tutkimukseen vastasi 1304 pientaloasujaa. Nyt on
Puutarha-alan pohjoismainen markkinajohtaja Kekkilä Oy on ostanut Lassila & Tikanojan kompostoreihin ja kuivakäymälöihin keskittyvän Eco-tuote -liiketoiminnan. Kauppa täydentää Kekkilän kestävään kehitykseen pohjautuvaa liiketoimintastrategiaa. Kaupan myötä Kekkilän toiminta laajenee myös Venäjän kasvaville puutarha- ja vapaa-ajan asumisen markkinoille. Kekkilä on viime vuosina laajentanut voimakkaasti kotipuutarhureille suunnattujen luonnonmukaisten multa- ja lannoitetuotteiden valikoimaansa. Yrityksen liikevaihdosta suurin osa tulee kuluttajamarkkinoille
Puutarha-alan pohjoismainen markkinajohtaja Kekkilä Oy on ostanut Lassila & Tikanojan kompostoreihin ja kuivakäymälöihin keskittyvän ekotuote-liiketoiminnan. Kaupan myötä Kekkilän toiminta laajenee myös Venäjän markkinoille. Kuivakäymälät ja kompostorit tulevat heti myyntiin Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa. Tavoitteena on tuoda tuotteet myyntiin vuoden 2014 aikana myös muualla Pohjoismaissa. Ostettavaan liiketoimintaan liittyvät L&T:n työntekijät siirtyvät kaupan myötä Kekkilän palvelukseen. Kekkilä
Kukkakaupassa on huumaava tuoksu, kun astuu sisään. Ihanaa, tämä on pakko saada kotiin! Mistä tuoksu tulee? Paljastuu, että lähde on puhtaan valkoisena hohtava lilja, täydellisen viaton ilman sulostuttaja. Muutaman tunnin päästä kotona tuoksu muuttuu imeläksi, voimakkaaksi ja raskaaksi. Päätä alkaa särkeä. Hitsin kukka, se on pakko kiikuttaa ulos. Eihän tätä voi kestää enää enempää. Kukka
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.