Mikkelipuisto aivan Mikkelin kaupungin kainalossa on peräti 42 hehtaaria laajuudeltaan. Se sopii hyvin retki- ja patikoinikohteeksi reitteineen ja käytävineen. Järvinäkymät, sillat ja suihkulähteet virkistävät patikoijaa.
Mikkelipuiston mallipuutarhat valmistuvat kovaa kyytiä, ja niillekin kannattaa varata aikaa. Alue on Maisemasuunnittelu Hemgårdin tunnetusti hyvää käsialaa, ja Mikkelin kaupungin lisäksi hankkeessa on mukana monia yhteisöjä ja yrityksiä, muun muassa Martat, Mikkelin Puutarhayhdistys ja Viherympäristöliitto.
Näytteilleasettajia omilla osastoillaan on parisenkymmentä, yksi suurimmista on puutarhan betonirakenteisiin keskittyvä Lemminkäinen. Tuotteitaan esittelevät myös Taimityllilä, Hongiston taimisto, Terolan taimitarha, Helsingin Pihaleikkiväline, Misawa Homes, Sammon Takojat ja lukuisat muut.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Aivan Mikkelin keskustan tuntumassa on kaupunkilaisten suosima puistomainen ulkoilualue. Kävelytiet pujottelevat pitkin pohjois-etelä-suuntaisia maakannaksia ja kapeita harjuja, jotka pirstovat vesistöä. Niinpä patikoijat saavat ihailla veden kimallusta käänsivätpä he päätään oikeaan tai vasempaan: yhtäällä avautuu Saimaa, toisaalla Kaihunlahti ja Pursialanlahti ja lännessä vielä Kattilanlahti. Välillä kuljetaan yli kauniiden pikkusiltojen. Sittemmin kaupunki on päättänyt kunnostaa kävelyreittejä ja
Tuttu Kenkävero sijaitsee aivan Mikkelipuiston mallipuutarhojen naapurissa. Entisessä pappilan päärakennuksessa on kahvila-ravintola, jossa voi nauttia monenlaisista herkuista. Kenkäveron puutarhassa on laaja näytemaa, ja esillä on yli 500 kasvilajia ja -lajiketta. Tämän kesän uutuuksiin kuuluu Moniaistinen yrttimaa. Korotettuihin penkkeihin on istutettu laaja valikoima tuoksuvia yrttejä, joita voi myös kosketella. Kasvien nimet on esitelty myös pistekirjoituksella. Järjestely
Vaikka kasvimaakausi onkin tältä vuodelta jo pääosin ohi, jotakin vielä saa. Mangoldit eivät ole panneet pahakseen pikkupakkasia, ja lehtiselleriäkin käyn yhä keräämässä lihapatoja maustamaan. Muita hyviä myöhäissyksyn herkkuja ovat esimerkiksi ruusukaali ja lehtikaali. Vieläkö Sinä haet kasvimaalta herkkuja keittiöön? Punaruotinen mangoldi on niin kaunis, että sitä käytetään usein myös koristekasvina. Marraskuussa osa mangoldeista on saanut
Syksyn alennusmyynnistä moni hankkii uudet puutarhakalusteet. Alennukset saattavat olla tähän aikaan vuodesta jopa 60 prosenttia. Ennen käyttöönottoa kalusteet kannattaa öljykäsitellä. Ne on toki jo öljytty kertaalleen tehtaalla, mutta sen jälkeen kalusteilla on saattanut olla pitkä merimatka ja varastointi. Samalla on syytä muistuttaa etiikasta, eli ostakaamme ainoastaan viljeltyä ja FSC-sertifioitua puuta, ettemme osallistu sademetsien nopeaan häviämiseen.
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.