Kasvikunnasta peräisin olevia flavonoideja sisältävä mausteseos vaikuttaatehokkaalta keinolta laskea perunalastujen akryyliamidipitoisuutta.Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan Flavomare-mausteseoksellakäsiteltyjen perunalastujen akryyliamidipitoisuus on jopa puolet pienempikuin tavanomaisissa perunalastuissa. Mausteseosta valmistaa helsinkiläinenelintarvike- ja luontaistuotealan yritys Selako Oy.
Tutkimuksessa käytettiin Rosamunda-lajikkeesta valmistettujaperunalastuja, joista koeryhmä käsiteltiin Flavomare-mausteella jakontrolliryhmä jätettiin käsittelemättömäksi. Valmistusprosessin aikanamolempien perunalasturyhmien akryyliamidipitoisuudet nousivat, muttamausteseoksella käsitellyissä perunalastuissa pitoisuudet jäivät noinpuolta alhaisemmiksi kuin käsittelemättömissä perunalastuissa. Vaikutuksenaikaansaamiseksi tarvittava mausteseoksen määrä oli yksi prosenttiperunalastujen kokonaispainosta.
Vanhemmissa perunalastuissa pienemmät pitoisuudet
Perunalastut altistettiin myös keinotekoiselle ikääntymiskäsittelylle,koska perunalastuja harvemmin syödään heti tuoreeltaan valmistuksenjälkeen. Käsittelyn aikana perunalastuja pidettiin neljän päivän ajan 40asteen lämpötilassa. Tämä laski jonkin verran perunalastujenakryyliamidipitoisuuksia. Pitoisuudet laskivat enemmän Flavomarellakäsittelyissä kuin käsittelemättömissä perunalastuissa. Tutkijoiden mukaannormaaliolosuhteissa saatetaan päästä vielä alhaisempiinakryyliamidipitoisuuksiin, sillä keinotekoinen käsittely ei täysin vastaaperunalastujen normaalia ikääntymisprosessia.
Helsingin yliopiston lisäksi tutkimuksen toteutukseen osallistuivatEläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos EELA, Maa- jaelintarviketalouden tutkimuskeskus sekä ruotsalainen laboratorio AnalyCen.Tutkimuksen rahoituksesta vastasi Selako Oy.
Vaikutusmekanismi vielä epäselvä
Tutkimuksen tieteellisenä neuvonantajana toiminut professori LEA HYVÖNENHelsingin yliopiston elintarviketeknologian laitokselta pitää tutkimuksentuloksia lupaavina ja luotettavina. – Flavomare näyttää melko tehokkaastiestävän akryyliamidin syntyä perunalastuissa. Kokeet tehtiin kahdessaerässä ja molemmista saatiin samansuuntainen tulos. Hyvösen mukaantutkijoille on vielä epäselvää se, millä mekanismilla Flavomare estääakryyliamidin syntymistä.
Hallituksen puheenjohtaja LASSE KURPPA Flavomarea valmistavasta SelakoOy:stä kertoo, että tutkimuksen tulokset ovat herättäneet kiinnostustaympäri maailman. Esimerkiksi Yhdysvalloissa käydään parhaillaanneuvotteluja muutaman ison yrityksen kanssa Flavomaren käyttöönotosta.Kurppa ei suostu kommentoimaan, onko suomalainen sipsiteollisuusosoittanut kiinnostusta Flavomarea kohtaan.
Tuote suojattu patentilla
Flavomare-mausteseoksen tuotekehitys aloitettiin Selakossa vuonna 1996.Tuote on suojattu patentilla, eikä sen koostumuksesta siksi annetatäsmällisiä tietoja.
Kurpan mukaan Flavomare on hajuton, väritön ja mauton yhdiste, joten sitävoidaan käyttää sekä suolaisissa että makeissa elintarvikkeissa. Tällähetkellä Flavomarea löytyy Suomen markkinoilta ainoastaan yhdestätuotteesta. Juomavalmistaja Marli lisää sitä Vital karpalo-rypälemehuunsa.(Finfood)
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Kesää kohti mentäessä suomalaisten kiinnostus tomaattiin jopa kolminkertaistuu verrattuna talvikauteen. Tuoreus, maku, turvallisuus ja hinta ovat kesätomaatin valtit. Vuositasolla tomaatin kulutus hipoo jo 11 kiloa henkeä kohden, mikä takaa tomaatille ykkössijan kasvisten suosikkilistalla. Yllättävää kyllä, myös sää säätelee tomaatin menekkiä. Kylmällä ja kolealla ilmalla tomaatin kysyntä laskee, mutta aurinko ja lämpö lisäävät tomaattien menekkiä. Kesäisinä
Hyvä ympäristö on tärkeää asumisen, työnteon ja viihtyvyyden kannalta. Hyvin hoidetut viherympäristöt vetävät puoleensa ja saavat ihmiset viihtymään ja voimaan hyvin. Toimiva ympäristö ei ole itsestäänselvyys, vaan se tarvitsee päätöksiä, suunnitelmia, budjetointia, hankintoja, työtä ja toteutusta. – Rakentamisen jälkeen ympäristöstä on pidettävä hyvää huolta. Hoidettuna se kukoistaa ja tuo selvää lisäarvoa, julistivat Puutarhaliitto ja Viherympäristöliitto
Keskikesän lämpö kypsyttää runsaan kesäkurpitsasadon niin koti- kuin ammattipuutarhoissa. Sato on runsaimmillaan heinäkuun lopun ja syyskuun alun välisenä aikana. Pitkänomaiset kesäkurpitsat ovat maukasta ja myös edullista kesäruokaa. Tämä monikäyttöinen kasvis sopii keittojen, grilliruokien, salaattien ja monien lämpimien kasvisruokien pääraaka-ainekseksi tai täydentämään muiden ruoka-aineiden makuja. Puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset ry valitsivat kesäkurpitsan vuoden vihannekseksi, koska tämä
Suomessa käytetään torjunta-aineita lähinnä maataloudessa ja puutarhataloudessa. Torjunta-ainekaupan arvo oli vuonna 2004 n. 50 milj. € ja valmisteiden myyntimäärä oli n. 4.000 tn. Tästä määrästä suurin osa oli maataloudessa käytettäviä rikkakasvien torjunta-aineita (66 %). Suomessa käytetään muihin Euroopan maihin verrattuna hyvin vähän torjunta-aineita. – Suomalaiset vilja- ja puutarhatuotteet ovat kuluttajille turvallisia, eivätkä sisällä enimmäismääriä ylittäviä
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.