Hallitus antoi tänään periaatepäätöksen luomualan kehittämisohjelmaksi ja lähiruokaohjelmaksi. Ohjelmat toteuttavat hallitusohjelman tavoitteita luomu- ja lähiruokatuotannon lisäämisestä ja tuotteiden jalostusasteen nostamisesta.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen on tyytyväinen, että lähiruoka ja luomu ovat saaneet omat, yhteistyössä hallinnon ja alan toimijoiden kanssa valmistellut kehittämisohjelmansa.
− Yhä useampi suomalainen haluaa lautaselleen luomua ja lähiruokaa. On tärkeää, että valtio ottaa huomioon kansalaisten mieltymykset ja pyrkii vahvasti tukemaan luomu- ja lähiruuan saatavuutta. Tänään hyväksytyt hallituksen lähiruoka- ja luomuohjelmat ovat tästä konkreettinen osoitus ja toivon niiden olevan myös vahva signaali elinkeinolle, ministeri Koskinen toteaa.
20 prosenttia pelloista luomuun
Luomuohjelman päätavoite on lisätä luonnonmukaisen tuotannon viljelyala 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Ohjelmassa painotetaan lisäksi luomukotieläintuotannon houkuttelevuutta. Tavoitteiden saavuttamiseksi luonnonmukaisen tuotannon sitoumuksiin varataan tarvittavat määrärahat, kehitetään investointituen ehtoja ja varmistetaan kotimaisen valkuaisrehun saatavuutta.
Ohjelma linjaa, että luomutuotteiden valikoimaa kasvatetaan tukemalla yrityksiä, jotka esikäsittelevät, jakelevat tai jatkojalostavat luomuraaka-ainetta. Lisäksi toimijoiden koulutuksella ja tiedottamisella parannetaan kysynnän ja saatavuuden kohtaamista sekä tietoutta alasta.
− Hallinto auttaa luomun kehittämistä monin tavoin. Nyt on luomualan toimijoiden vuoro ottaa nämä työkalut käyttöönsä ja tuottaa lisää luomua, toteaa maatalousylitarkastaja Leena Seppä maa- ja metsätalousministeriöstä.
Lähiruokaohjelma nostaa lähiruoan tunnettuutta ja luo kehittämiselle selkeät tavoitteet ja suuntaviivat vuoteen 2020 asti. Se antaa niin tuottajille, jalostajille kuin kuluttajille vahvan viestin lähiruoan merkityksestä ja positiivisista tulevaisuuden näkymistä.
− Lähiruokaohjelma on arvo jo itsessään, toteaa lähiruokakoordinaattori Kirsi Viljanen. − Alamme vasta nyt nähdä lähiruoan moninaiset vaikutukset ja sen, mikä merkitys lähiruoan osuuden kasvattamisella esimerkiksi julkisissa hankinnoissa olisi aluetalouteen ja työllisyyteen, hän jatkaa.
Ohjelmien yhteisiä tavoitteita ovat pienimuotoisen elintarvikejalostuksen ja myynnin mahdollisuuksien parantaminen lainsäädännöllä ja neuvonnalla sekä tuotteiden jalostusasteen nostaminen. Lisäksi ohjelmissa asetetaan tavoitteet luomutuotteiden ja lähiruoan osuuden kasvattamisesta julkisissa hankinnoista parantamalla hankintaosaamista ja laadullisia kriteereitä.
Hallitus antoi tänään periaatepäätöksen luomualan kehittämisohjelmaksi ja lähiruokaohjelmaksi. Ohjelmat toteuttavat hallitusohjelman tavoitteita luomu- ja lähiruokatuotannon lisäämisestä ja tuotteiden jalostusasteen nostamisesta. Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen on tyytyväinen, että lähiruoka ja luomu ovat saaneet omat, yhteistyössä hallinnon ja alan toimijoiden kanssa valmistellut kehittämisohjelmansa. − Yhä useampi suomalainen haluaa lautaselleen luomua ja lähiruokaa. On tärkeää, että valtio
Suomessa tuotettujen luomutuotteiden tunnus, Luomuliiton myöntämä Leppäkerttu, uudistuu. Uusi merkki kertoo yhdellä silmäyksellä luonnonmukaisesta ja lähellä tuotetusta ruuasta. Tuottajat voivat nyt anoa paikalliselta luomuyhdistykseltä merkkiä, josta kuluttaja näkee tuotantoalueen maakunnan tarkkuudella. Uudistuvan Leppäkerttu-merkin säädöksiä kehitetään yhdessä asiantuntijoiden ja yritysten kanssa. Leppäkerttu vaatii kokonaisvaltaisempaa eläinten ja ympäristön hyvinvoinnin huomioimista kuin EU:n luomusäädökset, ja vaatimuksista tulee muun
Isännöintiliitto muistuttaa, että liukas piha ja katoilta putoava lumi ja jää voivat aiheuttaa vaaratilanteita taloyhtiöissä. Isännöinnin, taloyhtiön hallituksen ja huoltoyrityksen on yhdessä varmistettava, että kotitalon pihalla on turvallista liikkua. – Pääsy liukkaille tai lumenputoamisen vaara-alueelle pitää estää puomeilla tai muilla keinoin, Isännöintiliiton lakiasiantuntija, OTM Marina Furuhjelm painottaa. Taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän on valmistauduttava lumivaaroihin jo
Maanviljelijä ja valtiotieteen maisteri JARI KOSKINEN (kok.) on valittuhallituksen uudeksi maa- ja metsätalousministeriksi neljä kuukauttaministerin salkkua hoitaneen RAIMO TAMMILEHDON (sit.) tilalle. Myös ympäristöministeri vaihtuu vihreidein jätettyä hallituksen. 41-vuotias Jari Koskinen on kotoisin Hauholta, jossa hän viljelee ylisadan hehtaarin viljanviljelytilaansa. Koskinen istuu eduskunnassa toistakauttaan. Hän on jäsenenä maa- ja metsätalousvaliokunnassa sekä suuressavaliokunnassa ja varajäsenenä valtiovarainvaliokunnassa. Vihreiden
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.