Luomuliitossa uskotaan, että luomutuotantoa voidaan kehittää parhaiten lisäämällä sopimustuotantoa. Näin viljelijät voivat vastata jalostajien ja viejien tarpeisiin ja toisaalta jalostajat saavat tarvitsemansa raaka-aineen.
Luomuliitto juhlii perjantaina 20-vuotista taivaltaan Mikkelissä. Liitto perustettiin Juvalla vuonna 1985, jolloin Suomessa oli alle 50 luonnonmukaisesta viljelystä innostunutta pioneeria. Nyt luomuviljelijöitä on 4450 ja luomuviljeltyä peltoalaa on 6,7 prosenttia eli 148 817 hehtaaria.
— Luomuviljelystä on tullut varteenotettava vaihtoehto, sanoo toiminnanjohtaja ARJA PELTOMÄKI. Vaikka luomualat kääntyivät tänä vuonna laskuun, luomuväki uskoo nousuun.
— Yritykset kehittävät uusia tuotteita ja vientiä on harjoitettu hyvään hintaan. Maatalouspolitiikan tukiuudistuksissa on hyviä elementtejä, joten luomuviljely on ensi vuonna jälleen houkuttelevaa, Peltomäki summaa.
Luomuviljelijän kannalta tärkeä muutos on selvästi parantunut viljan ja valkuaiskasvien markkinatilanne. Valkuaisrehuja, rypsipuristetta ja hernettä tai papua, tarvitaan lisää kotieläinten ruokintaan. Kun samanaikaisesti EU:n tilatukiuudistus suosii näiden kasvien viljelyä, luomutilojen määrä lisääntynee jälleen ensi keväänä. Valkuaiskasvien viljely monipuolistaa karjattomien luomutilojen tuotantoa, ja parantunut viljelykierto auttaa tuotannollisten ongelmien voittamisessa.
Vaihtoehtoviljelystä kaikkien tuntemaa luomua
Kahdenkymmenen vuoden aikana ”orgaanis-biologinen eli vaihtoehtoinen viljely” on vakiintunut ja saanut tunnetun nimen. Kaikki tuntevat sen nyt luomuviljelynä. 1980-luvulla ruokakaupoissa oli vain muutamia luomumehuja, mutta nyt pienissäkin ruokakaupoissa on kymmeniä ja isoissa jopa 500 eri luomutuotetta.
Luomun taival ei kuitenkaan ole pelkkää menestystarinaa. Luomukotieläintiloja kaivattaisiin lisää, sillä tarjonta ei riitä täyttämään kysyntää. Luomuväelle oli pettymys, kun Atria lopetti luomutuotteiden jalostuksen alkuvuonna. Toisaalta päätös luo kysyntää pienille jalostajille.
Kaura tärkein luomuvientituote
Tärkein luomun vientituote on edelleen kaura. Sitä viedään entistä enemmän jalostettuna eli kaurahiutaleina, jotka käytetään useimmiten myslien raaka-aineiksi. Määrä on kasvanut noin 250 000–-300 000 kiloon kuukaudessa. Suurin jalostaja on Helsingin Myllyn omistama Polar Mills. Kaurasta saattaa Suomessa tulla talvella puutettakin, kun sekä kotimainen kysyntä että vienti hiutaleina ja myös jyvinä onkasvanut samanaikaisesti.
Hyvä merkki suomalaisen luomun kehityksestä ovat myös Luomutuotteiden Vientirenkaan Organic Food Finland´in uudet yritykset. Syksyllä vientirenkaaseen ovat liittyneet Kankaisten Öljykasvit kylmäpuristetun rypsiöljyn viejänä ja Maustaja ketsupin, sinapin ja hillojen viejänä. Ennestään mukana ovat olleet Finnamyl, Helsingin Mylly ja Makulaku. (Finfood)
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Valtioneuvosto hyväksyi 8.12. asetuksen elintarvikevalvonnankansallisista järjestelyistä. Tuleva asetus ei ole tuomassahelpotuksia elintarvikkeiden pienimuotoiselle jatkojalostukselle jamyynnille. – Luomuliitto ja MTK:n luomuvaliokunta vaativat asetuksen uuttakäsittelyä ja parempaa valmistelua, toteavat Luomuliitonedunvalvontavastaava Jukka Lassila ja MTK:n luomuvaliokunnanpuheenjohtaja Arto Hanelius. – Hallitusohjelmassa on sitouduttu parantamaan pienimuotoisenelintarvikejalostuksen ja myynnin toimintaedellytyksiälainsäädännöllisin keinoin. Nyt suunnitellut uudistukset vesittäväthallitusohjelmassa esitetyt tavoitteet luomu- ja lähiruoan tuotannonkääntämisestä
Hallitusohjelmassa todetaan: ”Luomu- ja lähiruoan osuuden kääntäminen vahvaan nousuun otetaan Suomen maatalouspolitiikan strategiseksi tavoitteeksi.” – Tähän linjaukseen voidaan olla todella tyytyväisiä, toteaa Luomuliiton puheenjohtaja Jaakko Nuutila. MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi on todennust, että MTK on aktivoitunut luomuun liittyvissä asioissa ja on valmis aktivoitumaan edelleen, jos tilanne sitä edellyttää. Sahi pitää tärkeänä, että tuottajat voivat luottaa
– EU:n komission maatalousosaston esitys, että geenimanipuloidunmateriaalin luomutuotannosta erillään pitämisestä aiheutuvistakustannuksista vastaa luomutuotanto itse, on pöyristyttävä, toteaaLuomuliiton puheenjohtaja ESA PARTANEN. -Tähän saakka on periaatteenaollut, että saastunnan aiheuttaja kustantaa varotoimet ja korvaamahdolliset vahingot. Partanen ihmettelee, miksi gm-asiassa aiheuttajamaksaa -periaate on käännetty ylösalaisin. Luomuliitto toivoo Suomen EU-edustajilta selkeää kantaa valmisteltavanaolevaan geenimanipuloidun materiaalin levittämistä koskevaan säännöstöön japeriaatteisiin myös
Peruna elää murrosvaihetta. Arjen kiireessä kuluttajat eivät enää halua jaehdi valmistaa perunaruokia aloittamalla sitä multapottujen kuorimisesta.Toisaalta valmiita tai puolivalmiita tuotteita ei vielä oikein osatakäyttää. Kuluttajia arveluttaa valmisteiden raaka-aineiden alkuperä jaterveellisyys, kertoo asiakaspalvelupäällikkö LIISA HERVONEN RavintoRaisioOy:stä. Suomalaiset syövät noin 60 kiloa perunaa henkeä kohti vuodessa.RavintoRaisio haluaa osaltaan nostaa kulutusluvut uusille urilletarjoamalla kuluttajille hyvänmakuisia ja kotimaisista raaka-aineistavalmistettuja
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.