Porin Preiviikissä kuivakukkia viljelevä TUULA ARVELA katsoo, että kuivakukkien markkinointi on muuttunut. – Kukkakaupoissa asetelmia tehdään kuivakukkien sijaan enemmän silkkikukista ja kuivakukkien päämenekki tapahtuukin syksyn markkinoilla. Joillakin isoilla tukuilla voi olla kuivakukkien myyntiä.
– Kuivakukat pitävät aina tietyn suosionsa, sillä niillä on omat kuluttajansa. Kysynnän kasvuakin varmaan tulee, mutta ei tiedä koska. Sen aika näyttää, arvelee Tuula.
– Tämän hetkisinä lajeina ovat olkikukka, tarhakukon kannus, revonhäntä, väriohdake, sini-ikiviuhko, neidonkukankotilo, pallohäntä, morsiusharso, rusoikikukka, herttaikikukka sekä erilaisia koristeheiniä. Monivuotisena kukkana kasvaa sinipiikkiputkea. Aiemmin viljelin kuivakukkia enemmänkin, mutta nyt olen vähentänyt niin pinta-alaa kuin lajeja.
– Kuivakukkien kasvattaminen alkaa siemenestä. Ne idätetään kylvölaatikoissa, joista taimet koulitaan ruukkuihin.Ilman ollessa riittävän lämmintä tapahtuu istutus avomaalle muoviin, joka estää rikkaruohojen kasvamista ja helpottaa työtä. Taimet on kuitenkin kitkettävä, muuten rikkaruohot voivat tukehduttaa taimen.
– Kukkia ei kerätä kuivumaan kerralla samaan aikaan. Keräämiseen vaikuttaa millainen kesä on. Osa kukista kerätään kuivumaan nupullisena, osa avautuu vasta kuivuessaan. Toiset lajit kerätään kukallisena. Keräämisen kriteerinä on näkö. Jos kukka näyttää pellossa huonolle, ei tulos muutu kuivuessaankaan. Asiakas määrää ostohetkellä, minkä näköisiä kukkia käyttöönsä ostaa.
– Hukkaprosenttia kuivakukissa tulee aina, ja sen pienentäminen vaatii paljon työtä ja tarkkuutta. Satoon vaikuttavia päätekijöitä kuivakukissa on kevään ja alkukesä lämpimyys, kirvat ja taimipolte.
– Sateisena vuonna esimerkiksi sini-ikiviuhko on arka homeelle. Jos ei ole ehtinyt kerätä yhtään kuivumaan, ei sitä myös homeen tultua sieltä saa enää kerättyäkään. Se on tappiota itselle, sillä vakuutusyhtiöiltä ei korvauksia saa. Tappiot on vain itse kärsittävä ja paikattava.
Kuivakukat Tuula kuivattaa sähköllä toimivassa kuivurissa. – Kuivausajat vaihtelevat riippuen siitä, miten kosteita kukat on kuivuriin mennessään. Kuivaaminen ei kuitenkaan ole niin tarkkaa kuin maustekasveilla ja yrteillä.
– Vuosien varrella on tullut parempia lajikkeita, ja poiminta helpottunut. Esimerkiksi matalana kasvava iäisyydenkukka on hyvä lajike, sillä sen saa kerätä kerralla pellosta pois, mutta sen siemen on kalliimpi.
Tuula Arvelan ensimmäinen ammatti ei kuivakukkien viljely ollut, vaan hän työskenteli sairaanhoidon alalla kymmenisen vuotta.
– Siirtyminen kuivakukka viljelijäksi tapahtui pikku hiljaa. Kuivakukkien ohessa on nyt myös mansikkaa, ja suoraan kukkakauppoihin meneviä tuorekukkia kuten ruiskaunokkia ja asteria.
– Työt eivät lopu ja kiirettä on tasaisesti, aina ei meinaa ehtiä joka paikkaan ja päivät ovat pitkiä välillä, toteaa kuivakukkien viljelijä Tuula Arvela.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Elintarviketurvallisuusviraston eli Eviran ylitarkastaja Niina Matilainen kertoo, että myynti- ja välitysketjuun kuuluvan toimijan vastuulla on,että tieto mansikan oikeasta alkuperämaasta välittyy viljelmältä kuluttajalle. – Kuluttajan kannattaa ostaa mansikoita ainoastaan sellaisesta myyntipaikasta, jossa mansikan alkuperämaa on selkeästi merkitty myyntikylttiin, rasioihin tai laatikoihin. Matilainen korostaa, että mansikkapakkauksiin on tehtävä selkeät merkinnät alkuperämaasta,pakkaajasta ja laatuluokasta. – Toimijan on valvontaa
Vuonna 2012 kerättiin ennätysmäärä mustikkaa ja puolukkaa. Poimintatulojakin kertyi huipputulos. Yli puolet myyntiin tulleesta marjasadosta kerättiin Itä-Suomen alueelta. Sienisato sen sijaan jäi viileiden säiden ja sateisuuden vuoksi heikoksi. Tiedot selviävät Maaseutuviraston teettämästä MARSI-tutkimuksesta. Tutkimuksen toteutti Suomen Gallup Elintarviketieto Oy, joka keräsi tiedot marja- ja sienialan yrityksiltä. Luonnonmarjoista kertyi poimintatuloa ennätykselliset 25,3 miljoonaa euroa. Vastaava luku
Vuonna 2012 kerättiin ennätysmäärä mustikkaa ja puolukkaa. Poimintatulojakin kertyi huipputulos. Yli puolet myyntiin tulleesta marjasadosta kerättiin Itä-Suomen alueelta. Sienisato sen sijaan jäi viileiden säiden ja sateisuuden vuoksi heikoksi. Tiedot selviävät Maaseutuviraston teettämästä MARSI-tutkimuksesta. Tutkimuksen toteutti Suomen Gallup Elintarviketieto Oy, joka keräsi tiedot marja- ja sienialan yrityksiltä. Luonnonmarjoista kertyi poimintatuloa ennätykselliset 25,3 miljoonaa euroa. Vastaava luku
Suomen tilaviiniyrittäjät odottavat, että tilaviineille myönnetty yhteensäparin viikon mittainen lisämyyntiaika voi nostaa tilaviinien myyntiä 10-20prosenttia. Myynti on sallittu nyt myös juhlapyhinä sekä iltaisinyhdeksään asti eli myyntiajat ovat samat kuin keskioluella. Mustilan viinitilan tirehtööri MARIA TIGERSTEDT Elimäeltä iloitsee, ettäkauan odotettu päätös vihdoin saatiin aikaan. Uudistusta on ehdotettupäättäjille vuodesta 1998 lähtien. – Tärkein pointti tässä on, että
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.