Siirry sisältöön

Krookukset (Crocus) eli sahramit ovat monivuotisia syksyllä istutettavia mukulakasveja jotka ilahduttavat suuresti näin keväällä. Paitsi että ne tuottavat silmäniloa, ne ovat hyödyllisiä myös pölyttäjähyönteisille jotka kaipaavat ravintoa heti lumien sulettua. Aivan kimalaisia ajatellen istutin viime syksynä tuhannen mukulan pussillisen krookuksia pyöreiksi laikuiksi sammaleiselle metsäpuutarhani nurmikolle. Lapiolla voi kaivaa nurmen pinnasta noin 5cm syvyisen laatan jonka siirtää sivuun istutuksen ajaksi. Pöyhin hieman pohjamaata, paransin sitä kalkitulla kompostimullalla, asettelin mukulat maahan, kastelin alueen ja lopuksi laitoin nurmikosta otetun laatan takaisin sipulien päälle. Näin tehdessä ei huomaa että maata on edes tongittu. Pontevat mukulat ponnistavat vaivattomasti kukkansa kerroksen läpi ja aloittavat kukintansa. Istutuslaikut kannattaa kiertää ruohonleikkurilla, ainakin alkukesästä kun ensimmäisen leikkuun aika koittaa. Mukulan voima on sen lehdissä ja niistä kasvi saa energiansa taas seuraavan kevään kukintaa varten. Kukkien ja lehtien tulisi siis antaa rauhassa kuihtua.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Tilaa lehtemme!

Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.

Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *