Mansikan uutta satoa on jo muutaman vuoden ajan saanut maistella myösloppukesästä. Uuden sadon tuotanto lisääntyy vuosi vuodelta, silläkotimaisella mansikalla on kysyntää varsinaisen mansikkasesonginjälkeenkin.
Myöhäistä satoa tuotetaan istuttamalla juhannuksen tienoillapakkasvarastossa säilytettyjä taimia, joissa on kukka-aiheet valmiina.Nämä taimet alkavat tuottaa satoa noin puolentoista kuukauden päästäistutuksesta. Viljelyssä on samoja lajikkeita kuin pääsatokaudellakin,erityisesti Honeoye ja Polka. Pieniä määriä viljellään myös Koronaa,Bountya, Elsantaa ja Cavendish-lajiketta.
Napostellaan rasiasta
Mansikan uusi sato myydään kuluttajille pääasiassa rasiamarjana.Loppukesän aurinko maistuukin näissä makeissa herkuttelumarjoissa.Avomaalla viljeltävää sadonajoitusmansikkaa on tarjolla elokuun ajan,minkä jälkeen kausi jatkuu vielä kasvi- ja muovihuoneissa tuotettavallamansikalla syyskuussa.
Mansikan normaali satokausi avomaalla on jo muuten ohitse.Ammattiviljelmien sato jäi huomattavasti viimevuotista ennätyssatoapienemmäksi. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto arvioi mansikankokonaissatomääräksi 14 miljoonaa kiloa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Myös kesäaikaan joudumme turvautumaan tuontiin, sillä kotimaasta ei saa riittävää valikoimaa ja tarpeeksi laadukkaita vihanneksia, pahoittelee sisäänostaja JUKKA AHOLA helsinkiläisestä Vihannespörssi Oy:stä. Vihannespörssin asiakkaina ovat tasokkaat ravintolat, hotellit ja cateringit. Yrityksen liikevaihto on jo 15 miljoonaa euroa. – Meillä on vihannesten toimittajina hyviä viljelijöitä lähialueelta, mutta he kattavat vain osan tarpeestamme. Emme tee mitään parin
Rutin mansikkatilalla on poimittu harsomansikkaa kesäkuun 10. päivästä alkaen. Isäntä Terho Aalto kertoo, että ’Jonsok’ -lajikkeen sato harsoilta joudutetuilta lohkoilta on jo huipussaan. – Myös ’Solprinsistä’ saadaan jo hyviä määriä ja senkin pääsato on hilkkua vaille. Rutin mansikkatila sijaitsee tien numero 12 varrella Iitissä. Tilalla viljellään mansikkaa runsaan viiden hehtaarin alalla. Tarja ja Terho Aalto
Kotimainen mansikka kypsyy nyt vauhdilla, kun lämpötila on viikon päivät ollut yli hellerajan. Etelä-Suomessa on aletaan poimia jo pääsatoa. Suonenjoella pääsesonki alkaa ensi viikolla. – Varhaisimmat harsomarjat on Lounais-Suomesta ja etelärannikolta poimittu. Polkaa on kerätty harson alta ja jo avomaaltakin, toteaa toiminnanjohtaja Hannu Salo Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta. Salo arvioi, että Vaasa-Lappeenranta –linjan pohjoispuolella ollaan
Ensimmäiset mansikat tänä suvena on Suonenjoella poimittu kesän 2013 tapaan jo 11.6., mutta sen jälkeen mansikka on kypsynyt kovin verkkaisesti. Nyt vielä poimitaan aikaisten lohkojen varhaislajikkeita; Honeoyeta. Päämansikkalajike Polkan poiminta on aikaisella paikoilla alkanut ja Suonenjoen tienoolla yleisesti alkaa viikolla 28 eli heinäkuun 7. päivänä alkavalla viikolla. – Tämän kesän mansikka on hitaasti kehittynyt erittäin
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.