Euroopan rakennusperintöpäivien teemana ovat tänä vuonna puistot ja puutarhat. Teeman kunniaksi Suomen Kotiseutuliitto on julkaissut kirjan suomalaisista puistoista ja puutarhoista. Maalaispuutarhojen keittiötarhoista ja ylhäisön puutarhapaviljongeista voi lukea mukavasti oman tietokoneen välityksellä, sillä kirja on kokonaisuudessaan ladattavissa kotikoneelle.
Puistot ja puutarhat – Suomalainen puutarhaperinne on kattava teos, joka koostuu 17 asiantuntijan kirjoittamista, itsenäisistä artikkeleista. Mukana on tiedettä ja historiaa, mutta kirjasta löytää myös kevyempää lukemista ja hauskoja yksityiskohtia menneiltä vuosilta. Kirja täydentää hienosti puutarhurin kirjahyllyä, sillä vastaavia, harrastajaakin ilahduttavia teoksia suomalaisen puutarhan historiasta ei juuri aikaisemmin ole julkaistu.
Kirjan parhaimpaan antiin kuuluu kirjallisuuden professori Hannes Sihvon katsaus puutarhakulttuurin leviämiseen. Siinä hän kuvailee, kuinka kasvien käyttö vähitellen laajeni ryytimaiden ulkopuolelle ja luostareihin.
Koristekasvien viljelyn yleistymistä Sihvon mukaan hidasti Suomessa se, että puhdasoppisuuden innoittaman papiston koko tarmo kului satoja vuosia noituuden ja taikauskon hävittämisessä. Kuitenkin tiedetään, että jo 1700 –luvulla kasvoi sitruunapuu komeasti Mynämäen pappilassa, joskin se myöhemmin kuivui hoidon puutteeseen.
Mukavia tietopaloja tarjoavat myös esimerkiksi Silja Konsan esittelemä Viron puistoperinne ja Eeva Ruoffin artikkeli maalaispuutarhojen kehityksestä. Kirjan tekijöihin lukeutuvat myös mm. botanisti MMM Pentti Alanko, maisema-arkkitehdit Maija Rautamäki, Camilla Rosengren ja Maunu Häyrynen sekä MMT Erja Rappe, joka tarkastelee viheralueiden merkitystä ihmisen hyvinvoinnille.
Sivuja kirjassa on 146, ja vaikka sivut ovat tekstivoittoisia, on mukana myös historiallisia valokuvia ja kuvia puistojen yksityiskohdista.
Kirjan julkaisija on Suomen Kotiseutuliitto ja sen nettiversioon voi tutustua osoitteessa www.ymparisto.fi/erp
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Omenan viljely on kokenut viimeisen 10 vuoden aikana perusteellisen muutoksen. Käyttöön ovat tulleet uudet lajikkeet ja perusrungot, kastelu ja lannoitustekniikka on siirtynyt liuoskasteluun, omenapuiden leikkaaminen on muuttunut uusien viljelytekniikoiden myötä ja kasvinsuojelu on siirtynyt olosuhteiden mukaiseen, integroituun kasvinsuojeluun. Tutkimustieto ja käytännön kokemukset on nyt koottu monipuoliseksi ammattilaisten kirjaksi nykyaikaisesta omenan viljelystä. – Tähän oppikirjaan on
Yleensä puutarhakirjat kirjoitetaan viherpeukaloille. Virkistävän erilainenon Merja Turusen ja Sirpa Ylösen Puutarhanhoito poropeukaloille.(Loki-Kirjat 2003). Liioittelematta voi sanoa, että reilut 200-sivuinen opus kertoo likipitäenkaiken, mitä aloittelijan tarvitsee tietää. Itse poropeukalokaartiinkuuluvana selviydyin kulumassa olevan kasvukauden puutarhatöistä mielestänimainiosti kirjan avulla, toteaa Aino Ukkala. Esimerkiksi porkkanan kasvattajia kirja neuvoo: ” Porkkanan nostossatarvitaan talikkoa. Naatista vetämällä porkkanat saattavat katketa maahan,eikä
Oma Piha -lehden toimituspäällikkkö Rea Peltola ja valokuvaaja Vesa Koivu ovat viime keväänä ilmestyneellä Pionitt-kirjallaan yksi kuudesta Tieto-Finlandia-ehdokkaasta. Akatemian professori Risto Alapuro totesi puheessaan, että tekijät ovat suomalaisen puutarhakirjoittamisen ja -kuvauksen uudistajia. – Sille lyö leimansa vauhdikas sanankäyttö, syvä taustatyö ja komprommissiton visuaalisuus. Ehdolla ovat Pionit-kirjan lisäksi Peter von Baghin Sininen laulu, Kaarina Davisin Rankka
Muutamme ilmastoa -kirja kertoo yleistajuisesti ja ymmärrettävästi oleellisen ilmastosta, sen muuttumisesta ja mallintamisesta, muutoksen taustalla olevista ilmiöistä sekä muutoksen seurauksista niin meillä Suomessa kuin muualla maailmassa. Kirjassa esitellään keinoja hillitä ja hidastaa ilmaston muuttumista, mutta myös mahdollisuuksiamme sopeutua vääjäämättä muuttuvaan ilmastoon. Kirja käsittelee myös sellaisia ilmastonmuutokseen liittyviä ilmiöitä, joita harvoin julkisuudessa analysoidaan, kuten ilmastoskeptikot ja
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.