Mansikka on saanut myyntipöydille seurakseen kesän toisen herkkumarjan, hienoaromisen vadelman. Vadelmalla on tänä vuonna päästy herkuttelemaan hieman normaalikesää myöhemmin. Poiminta on nyt päässyt vauhtiin useimmilla tiloilla ja pääsatokausi ajoittuu Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton mukaan elokuun alkupuoliskolle.
Kevään hallayöt verottivat vadelmasatoa jonkin verran. Tämän vuoksi kokonaissadosta odotetaan hiukan pienempää kuin viime vuonna, noin 600 000 kiloa. Toinen vadelman päälajikkeista, Ottawa, on kärsinyt kylmistä eniten. Sen sijaan Muskoka-lajikkeesta odotetaan parempaa satoa. Vadelmasadon kannalta olisi toivottavaa, että poiminta-ajan säät olisivat poutaisia.
Viljelty vadelma lisännyt suosiotaanVadelma on tullut kuluttajille yhä tutummaksi vuosien varrella ja kulutus on tasaisesti kasvanut. Vadelma sopii tuoreena loppukesän herkutteluhetkiin. Talven varalle vadelmia kannattaa pakastaa jälkiruokia ja leivonnaisia varten. Vadelmaa voi myös käyttää hilloihin ja mehusekoituksiin esimerkiksi mustikan ja herukoiden kanssa.
Vadelman viljelyala on yli kaksinkertaistunut viime vuosikymmenen aikana. Vadelmaa viljellään ammattimaisesti noin 775 tilalla, yhteensä 460 hehtaarin alalla. Tärkeimpiä viljelyalueita ovat Savo ja Pohjois-Karjala. Sato menee lähes kokonaan tuorekulutukseen yksityisille kotitalouksille.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Puutarhavadelma on toipunut kesän kylmistä säistä erittäin hyvin, mutta sesato jäänee aikaisempia vuosia pienemmäksi. -Puutarhavadelmasta odotetaannoin 30 prosenttia pienempää satoa kuin viime ja edellisvuosina. Sen sijaanviinimarjasadosta odotetaan hyvää, sanoo toimitusjohtaja TAPIO RAUTIAINENsuonenjokelaisesta Pakkasmarja Oy:stä. Kesäkuun hallat vioittivat mustikan kukintaa etenkin Itä-Suomessa, muttapaikoin sadosta on tulossa hyvä. Rautiaisen mukaan varma sato on tiedossavasta elokuussa. Mustikan kaupallinen
Kevät valmistellaan nyt! Syksyllä istutetuista kukkasipuleista saadaan väri-iloa maaliskuulta keskikesään. Sipulien maahan upottaminen sopii myös kärsimättömälle, sillä syyssahramit ja syysmyrkkyliljat kukkivat pian istuttamisen jälkeen.
Paitsi kasvihuonekurkku myös sen pikkuserkku avomaankurkku ansaitsee tulla esiin juuri nyt, kun sen satokausi on parhaimmillaan. Avomaankurkkua luonnehditaan aromikkaaksi, rakenteeltaan melko kiinteäksi ja maussa erottaa hivenen makeutta. Avomaankurkku sopii yllättävän monenlaisiin ruokiin. Tuoreen avomaankurkun käyttö on monille vierasta. Sen sijaan teollisuuden säilömät etikkakurkut tunnetaan, ja ne ovatkin oiva, kirpeä täydentäjä moneen muutoin tasaisen makuiseen ruokaan. Enää säilykekurkut eivät maistu
Vaikka mansikkakausi on lopuillaan, on muiden marjojen saatavuus nyt parhaimmillaan. Marjat ovat kotoista superfoodia, joilla kannattaa täyttää pakastin. Erityisesti vitamiinirikkaat marjat kuuluvat lapsiperheiden pöytään, mikä on hyvä muistaa näin koulujen alkaessa. Lasten ravinto ja syöminen on kuuma peruna niin mediassa kuin vanhempien kesken käytävässä keskustelussa. Etenkin lisäaineet, sokeri ja rasvojen laatu puhuttavat. Moni vanhempi on
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.