Ulkosaaristossa tuuli paiskaa lunta kohti pystysuoria kallionseinämiä. Lumi kertyy kinoksiksi vain painanteisiin, talojen verantojen muodostamiin suojaisiin kulmauksiin ja poluille. Katteen asettamista kasvien suojaksi on turha edes ajatella, se lentäisi kymmenien kilometrien päähän.
Pihaan halutaan kenties silti, tuulen pieksännästä huolimatta, istuttaa arkoja kasveja. Lämmittävä meri suo pidemmän kasvukauden syksyllä kuin nopeammin jäähtyvä manner. Suojaa tarvitsevat kasvit sijoitetaan talon itäpuolelle, jos piha on altis lounaistuulille. Ensin tutkitaan mistä tuulee, sitten katsotaan, josko pihasta löytyy suojaavia nyppylöitä, joiden taakse kasvit voidaan istuttaa.
Mullan laita on samoin kuin katteen. Sekin lentää. Heti istutuksen jälkeen, kun uusi multapinta jää paljaaksi, kannattaa harkita kivien asettamista mullan päälle. Ne pitävät uuden maan paikoillaan siihen asti, kunnes kasvien juuret ankkuroivat sen. Seuraavana kesänä kasvien varret ja lehdet ovat venyneet jo sen verran, että ne suojaavat maan pintaa tuulelta.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Luomumansikan viljelytekniikan kehittäminen -hanke toteutettiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT) Maa- ja metsätalousministeriön mansikkatutkimusohjelman rahoituksella vuosina 2000-2002. Hankkeessa tutkittiin avomaaolosuhteissa luomumansikanviljelyyn sovellettavissa olevia kasvinsuojelumenetelmiä. Koekentät sijaitsivat Mikkelissä, Ruukissa ja Jokioisilla. Hankkeessa tuotettiin myös laaja luomumansikan viljelytekniikkaa ja kasvinsuojelua käsittelevä kirjallisuusselvitys. Tutkitut katteet (mustamuovi, olki, vihermassa, tattarinkuori, havupuun hake, lehtipuun hake, pellavaneuloshuopa ja hake-tattarinkuori-seos) estivät tehokkaasti…
– Piha- ja puutarhamuotia, jos sitä muodiksi voi kutsua, on ajatella itsekkäästi sitä, mistä itselle tulee hyvä olo, mukavat muistot ja rentouttava ilmapiiri. Viis välitetään siitä, mitä naapurit ovat pihoilleen pistäneet, opasti maisema-arkkitehti Saila Routio Oma Piha –messujen seminaariluennoissa. Saila Routio on kirjoittanut kevään uutuuskirjan, Oman pihan suunnittelu. Kirja oli ensiesittelyssä Oma Piha -messuilla Helsingin…
Tämän kesän merkittävin trendi kotipuutarhoissa ovat erilaiset hyötykasvit. Erityisesti kokeileva ja monimuotoinen keittiöpuutarha lukuisine lajikkeineen kiinnostaa yhä useampia. Koristekasveista suosiotaan kasvattavat perinteisten ruusujen, hortensioiden ja syreenien uudet sekä uudestaan löydetyt lajikkeet. Näin toteaa Suomen Puutarhakauppiaat ry:n puheenjohtaja Sami Pihkoluoma kertoessaan vuoden 2010 puutarhatrendeistä Oma Piha –messuilla Helsingin Messukeskuksessa. Hyötykasvit tulevat nyt voimakkaasti myös kaupunkipihoihin ja…
Talven jälkien siistiminen on ensimmäisiä kevään töitä puutarhassa. Pitkän talven aikana puista on pudonnut runsaasti roskia ja kokonaisia oksiakin saattaa lojua maassa. Kasviryhmien talven aikana niin hauskalta vaikuttaneet talventörröttäjät muistuttavat enemmän roskia kuin perennapenkin kaunistuksia. Keväällä koko pihapiiri kaipaa kevätsiivousta ja kotipuutarhurin on aika ryhtyä innolla työhön. Puutarhan hoitotyöt aloitetaan keväällä usein omenapuiden leikkauksilla. Omenapuut…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.