Oikeanvärisen viljelykasvin valinnasta voi tulla vaihtoehto kasvintuhoojien kemialliselle torjunnalle. Väri vaikuttaa siihen, miten kasvit selviävät tuhoojahyönteisistä, jotka syövät niitä ja välittävät niihin viruksia, bakteereita ja sieniä. Esimerkiksi tummia kasveja viljelemällä voidaan todennäköisesti pienentää hävikkiä.
Hyönteiset aiheuttavat viljelykasveille ja siten puutarha- ja maataloudelle vuosittain huomattavia vahinkoja. Ne syövät viljelykasveja ja siirtävät niihin lisäksi haitallisia viruksia, bakteereita ja tautia aiheuttavia sieniä.
– Koska kasvit eivät pysty pakenemaan haitallisia eliöitä, on kasvien voitava puolustautua. Kasvin värillä on todettu olevan merkitystä kasvien selviytymisessä, sanoo tarkastaja Kim Tilli Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kasvinterveysyksiköstä.
Hyönteinen karttaa punaista kasvia
Kasvien ulkoiset ja sisäiset ominaisuudet joko houkuttavat tai karkottavat kasvinsyöjähyönteisiä, jotka voivat olla kaikkiruokaisia tai tiettyyn yhteen kasvin sukuun tai lajiin erikoistuneita. Oikea lajikevalinta mahdollistaa, että voidaan vähentää hyönteistuhoja ilman myrkyllisiä kemikaaleja. Kemiallisen torjunnan vaihtoehdoksi voi tulla oikeanvärisen viljelykasvin valinta.
Hyönteiset karttavat punaista väriä, vaaleat kaalit ovat niille herkkua.
– Värillä on selkeä vaikutus kasvien hyönteismäärään. Hyönteiset karttavat punaisia kasveja, koska punalehtiset tai muuten hyvin tummat lajikkeet ilmeisesti sisältävät hyönteisille vahingollisia aineita. Lajikkeissa saattaa olla valmiiksi sisäänrakennettuna kasvin oma luonnollinen hyönteistorjunta, eikä kemiallista torjuntaa ehkä enää tarvitakaan, toteaa Tilli.
Jos viljeltäisiin punalehtisiä tai hyvin tummia kasveja, voitaisiin vähentää hyönteisten aiheuttamaa hävikkiä ja parantaa jopa kasvien kauppakelpoisuutta. Vaaleilla kasveilla voidaan houkutella hyönteisiä pois varsinaisista satokasveista ja torjua hyönteiset houkutuskasvustoissa.
Kasvinsuojeluaineiden käyttöä kasvintuhoojien torjunnassa halutaan EU-tasolla vähentää, minkä lisäksi torjuntaan sallittujen kemikaalien määrä vähenee koko ajan. Kemikaalien vaihtoehdoksi on useita viljelyteknisiä keinoja. Houkutuskasvustojen lisäksi torjunnassa voidaan käyttää myös muun muassa viljelykiertoa, katteita ja harsoja.
Väreillä merkitystä myös kasvinjalostuksessa
Kasvien väri ohjaa myös hyönteisen ruokailu- ja munintavalintoja ja siten hyönteisten kasvua, kehitystä ja elinkelpoisuutta. Kun kehitetään viljelykasveja, jotka pystyvät itse vähentämään kasvintuhoojahyönteisten vahinkoja, saadaan myös isompia satoja.
– Koska väri näyttää ohjaavan hyönteisten toimintaa ja erilaisia valintoja, sillä voi olla merkitystä lajikejalostuksellekin. Esimerkiksi kaaliperhosen toukkien syöntikoe osoitti, ettei punaisen kaalin enentynyt syönti lisännyt toukan painoa. Kokeen tulos oli, että vaalea lajike kasvatti painavimman toukan, vihreä hieman kevyemmän ja punainen selvästi kevyimmän toukan. Heikosti kehittyvän toukan elin- ja lisääntymismahdollisuudet heikkenevät, sanoo Tilli.
Kim Tilli selvitti osana Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustieteelliseen tiedekuntaan tekemäänsä pro gradu -tutkielmaa peltokokeella eri hyönteislajien syönti- ja munintavalintoja ja syöntikokeella kasvin värin vaikutusta toukan ravinnon kulutuksen ja kasvuun.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Värikäs ja monimuotoinen joulutähtemme voi olla lähes minkä mallinen tahansa, mutta jokaiselle joulutähdelle löytyy silti oma kokoluokkansa. Kokoluokka kertoo paljon paitsi joulutähden koosta, myös siitä, miten pitkään joulutähteä on kasvateltu ennen sen lähtöä viljelmältä. Puutarhurin joulu alkaa jo elokuun alussa, kun ensimmäiset joulutähdet saapuvat puutarhalle. Pikkuruiset pistokkaat juurrutetaan ruukkuihin ja ne alkavat nopeasti kasvaa pituutta.
Kasvinsuojeluainejäämiä esiintyi elintarvikkeissa vuonna 2011 aiempia vuosia vähemmän. Valtaosa tutkituista tuotteista oli määräystenmukaisia. Edellisvuosien tapaan näytteissä havaittiin monien eri aineiden jäämiä samanaikaisesti. Jos kuluttaja haluaa välttää kasvinsuojeluaineiden saantia, on suositeltavaa suosia kotimaisia ja EU:ssa viljeltyjä tuotteita. Vuonna 2011 tutkittiin yli kahdesta tuhannesta elintarvikkeesta 310 eri kasvinsuojeluaineen jäämiä. Valtaosa näytteistä oli tuoreita hedelmiä ja kasviksia, viljaa
Agrimarket-ketjun kasvinsuojeluneuvonnan puhelinpalvelu aloittaatoimintansa jälleen ensi maanantaina. Puhelimessa kasvinsuojelunammattilaiset vastaavat kasvinsuojeluun liittyviin kysymyksiin sesonginajan päivittäin kello 8.00 – 19.00. Puhelinnumero on kaikkialta Suomestasoitettaessa sama: 0203 12213. Asiakkaalle puhelu maksaa lähipuhelunverran. Agrimarket-ketju avaa 19.5. kasvinsuojeluneuvonnan puhelinpalvelun. Puhelimessa kasvinsuojelun ammattilaiset vastaavat kasvinsuojeluun liittyviin kysymyksiin kasvinsuojelusesongin ajan päivittäin klo 8.00 – 19.00. Puhelinnumero on kaikkialta Suomesta soitettaessa sama:
Taimikasvatus onnistuu ensikertalaiseltakin. Taimikasvatuspaikaksi valitaan valoisa ikkuna ja kasvualustaksi puhdasta kylvö- tai taimimultaa. Multaan lisätyt hyötymikrobit parantavat taimien vastustuskykyä ja kasvutarmoa. Jotkut hyötykasvit ja kesäkukat esikasvatetaan, koska muuten ne eivät ehtisi kukkia tai tuottaa satoa kesän aikana. Kasvun ihmettä on hauska seurata omalla ikkunalaudalla. Itse kasvattamalla säästää ja voi myös hankkia sellaisiakin kasveja, joita ei
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.