Saarella, jossa on ennen ollut kalkkikaivos, on oman tyyppisensä kasvisto. Paikoitellen kalkkipitoinen kallio on hyvin lähellä maan pintaa, ja hyvin kalkkisissa paikoissa ei mikä tahansa viihdy. Sen sijaan toiset kasvit suorastaan kukoistavat.
Kalkkikaivokselle menevän tien varrella kasvaa pähkinäpensaita ja niiden alla levittäytyy kevätesikoiden rintama pitkinä nauhoina. Samaan aikaan kukkivat valkovuokot ja tuoksuorvokit. Sinivuokot ovat jo lopettelemassa kukintaansa. Edellämainitut kasvit ainakin siis pitävät kalkkipitoisesta maasta.
Entisen kaivoksen kivisessä louhikossa, jossa ei voisi kuvitella oikein minkään kasvavan, viihtyvät koivut ja ukontulikukat. Ukontulikukkahan vaatii kuivan, soraisen maan, ei ainakaan vetistä paikkaa. Ukontulikukkien keltaiset pötkökukat loistavat lähes fosforinkeltaisina heinäkuussa. Verikurjenpolvi näyttää myös kasvavan hyvin kuivassa kalkkikivikossa. Sen kaunis, pallomainen muoto peittyy aniliininpunaisin kukin heinäkuun loppupuolella.
Puutarhakasveja, joita voi hyvin ajatella kalkkimaalle, ovat japaninlehtikuusi (Larix kaempferi), japaninvaahtera (Acer platanoides) ja erilaiset pähkinäpensaat (Corylus avellana). Pähkinäpensaastahan on kaunis, punertavalehtinen lajike ’Atropurpurea’ ja se korkkiruuvinkäkkärä muoto ’Contorta’. Pensasmagnolian (Magnolia sieboldii) pitäisi myös menestyä. Nämä mainitut viihtyvät tosin vain I- tai korkeintaan II-vyöhykkeellä. Pohjoisen kalkkimaassa viihtyvät esimerkiksi erilaiset koivulajikkeet ja unikot.
Japaninlehtikuusi on varsin viehättävä, yksi lempikasveistani. Se jää pienemmäksi ja sirommaksi kuin euroopanlehtikuusi, ja siinä on hieman harmahtavan vihreät neulaset. Keväällä pienet, purppuranpunaiset kukat ovat suloisia kuin nuken hiuspinnit, ja kävyt näyttävät aivan pieniltä ruusuilta taaksepäin kiertyvine suomuineen. Lehtikuusien ehkä kaikkein mahtavin hetki on kuitenkin syysvärin aikaan. Väri on lämpimän kullankeltainen, ja puu näyttää olevan pörhöllään pehmeiden neulasiensa kera – hykerryttävän lämmin ja kaunis näky.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Sateenvarjomagnolia, tulppaanipuu, silosumakki kasvavat jälleen puutarhakasviemme historian kannalta merkittävän Piispankadun varrella Turussa. Tänään 5.6. klo 14 avataan Pehr Kalmin kasvit -näyttely Ett hem -museon kuistilla ja kierrellään Piispankadun kasvi-istutuksilla suomalaisen puutarhaviljelyn isän, Kalmin jalanjäljissä. Vuosien 1757–1829 välillä Turun Piispankadulla sijaitsi tiedemies Pehr Kalmin ja professori Johan Lechen perustama kasvitieteellinen puutarha. Turun palon jälkeen se siirrettiin…
Sateenvarjomagnolia, tulppaanipuu, silosumakki kasvavat jälleen puutarhakasviemme historian kannalta merkittävän Piispankadun varrella Turussa. Tänään 5.6. klo 14 avataan Pehr Kalmin kasvit -näyttely Ett hem -museon kuistilla ja kierrellään Piispankadun kasvi-istutuksilla suomalaisen puutarhaviljelyn isän, Kalmin jalanjäljissä. Vuosien 1757–1829 välillä Turun Piispankadulla sijaitsi tiedemies Pehr Kalmin ja professori Johan Lechen perustama kasvitieteellinen puutarha. Turun palon jälkeen se siirrettiin…
Tuulessa mukavasti kahisevat järviruo¤ot, kukkivat lumpeet ja laineiden liplatus ovat kesää parhaimmillaan. Koko rannan valloittava, runsaana rehottava ruovikko ei kuitenkaan ole mikään ilo silmälle. Sitä paitsi rannan liian tuuhea viidakko haittaa niin uimista, veneilyä kuin muutakin kesäistä menoa. Ruovikon osittainenkin poisto kohentaa rannan ilmettä yllättävän paljon ja samalla tulee omalta osaltaan parantaneeksi myös vesistön tilaa.…
Useat viherkasvimme ovat kotoisin lämpimiltä seuduilta, missä ne kasvavat luonnossa kookkaina pensaina tai puina. Suomen ilmastossa ainoa keino kasvattaa näitä kasveja on istuttaa ne ruukkuun ja pitää sisätiloissa kylmän talvemme ajan. Luonnolliseen kasvuympäristöönsä verrattuna pienessä ruukussa kasvaessaan kasvit tarvitsevat parasta mahdollista multaa, lannoitusta ja hoitoa pysyäkseen elinvoimaisena. Paras aika huonekasvien mullanvaihtoon on kevättalvi, kun aurinko…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.