Pihalla nyt

15.12.2025

Joulukukkia ennen ja nyt 

Hyasintti on ehkä eniten myyty joulun kukka, ainakin se kilpailee tulppaanien kanssa joulupöydän kunniapaikasta. Amaryllis kasvattaa alati suosiotaan, joulutähden asema on vakaa. Ennen vanhaan oli tarjolla myös erikoisempia joulukukkia.

Jaa artikkeli

• Kopioi linkki
• Lähetä sähköposti
• Jaa Facebookissa
• Share on X

• Teksti Aarno Kasvi
• Kuvat Pasi Leino

Joulukukiksi tarkoitetut sipulit on esikäsitelty eli preparoitu niin, että sipuli lähtee heti kasvamaan ja muodostamaan kukkia, kun se saa multaa, kosteutta ja pimeää kasvun alkuvaiheessa – aivan kuin se olisi mullan alla keväällä ja heräisi talviunesta. Sipuleita ei käsitellä millään myrkyillä vaan lämmöllä. 

Tulppaani, hyasintti, krookus ja tasetti olivat helppoja hyötää, jos seurasi kasvattajien ohjeita, eikä lisävaloakaan tarvittu sipulikasveille, vain lämpöä ja kosteutta. Lisävalolamppuja alkoi tulla puutarhoihin vasta 1960-luvulla, jolloin kukkien väri sekä kukintavarmuus paranivat huomattavasti. Hyötäminen puutarhoissa oli raskasta hommaa, koska pääosa työstä tehtiin käsipelillä. Työvaiheita olivat esimerkiksi sipulilaatikoiden aumaaminen syksyisin ulos mullan alle, laatikoiden nostaminen talvella kasvihuoneisiin, puhdistaminen ja kaikki oheistyöt ennen kuin tulppaanit olivat kaupan vaasissa asiakkaan ihailtavissa. Raskaat työt teetettiin useimmiten harjoittelijoilla, jotka olivat nuorimpia ja kokemattomimpia työntekijöitä puutarhoilla.

Nykyisin kaikki sipulikasvit juurrutetaan suurissa kellareissa sopivassa lämpötilassa, koneet siirtävät laatikot hyötöhuoneisiin ja henkilökunta kerää urakalla valmista tavaraa laatikoista. Leikkokukat niputetaan ja niput siirtyvät kylmähuoneisiin odottamaan myyntipisteisiin kuljetusta. Kaikki tapahtuu niin, että kasvit ovat vedessä ja viileässä koko ajan, joten leikkokukat ovat hyvälaatuisia päädyttyään lopulta asiakkaan pöydälle. Suomessa kasvatetaan paljon leikkotulppaaneja jo jouluksi, mutta etenkin talvi- ja kevätmyyntiin. 

Hyasintti
(Hyacinthus orientalis)

Jouluhyasintin vahva tuoksu, vaikkei se kaikkia miellytäkään, on joulun ajan symboli kinkun tuoksun ohella pyhien valmistelussa. Hyasinttia alkoi tulla 50-luvulla kauppoihin suurempia määriä. Siitä tuli heti hyvä joulukukka kauppapuutarhoille, helppo kasvattaa ja helppo pakata. 

Jouluhyasintin sipulin voi säilyttää ja istuttaa penkkiin keväällä, mutta ei parane odottaa pitkäaikaista kukkaloistoa. Yleensä hyasintti kukkii pienin kukin parina seuraavana keväänä, kunnes häviää kokonaan. Vain lämpimässä seinustapenkissä hyasintti voi kukkia monta vuotta pitkillä kukkavarsilla. 

Hyasintin kotiseutu on Välimeren itäosista itään päin. Hyasintit kasvavat vuoristoissa kesäisin kuivuvilla laidunrinteillä. Kukkien tuoksu karkottaa ruohonsyöjiä ja houkuttelee pölyttäjiä.

Amaryllis eli jaloritarinkukka
(Hippeastrum Hortorum-Ryhmä)

Suurikukkaiset amaryllikset tulivat kauppoihin 70-luvulla, ensin vain paljasjuurisina sipuleina. Nyt amaryllikset ovat ruukuissa, nuput näkyvissä ja koristekelmut muoviruukun päällä. Jos näkee vähän vaivaa, saa saman amarylliksen kukkimaan vuodesta toiseen. Mutta koska vain harva jaksaa katsella kukkimatonta ja tilaa vievää amaryllistä, joka vuosi ostetaan uusi nupukas ritarinkukka pöydälle kukkimaan ja joulun jälkeen lentää koko komeus roskiin. 

Sipulit viljellään suurilla pelloilla Etelä-Afrikassa ja Keniassa ja rahdataan Eurooppaan syksyisin. Sipulit pidetään sopivassa lämpötilassa, jotta nuppuaiheet kehittyvät riittävän suuriksi ennen ruukutusta. 

Myös perinteistä maatiaisamaryllistä eli pikkuritarinkukkaa (H. rutilum) on moni kukittanut jouluksi. Jos maatiaisamarylliksen annetaan kuivua niin että lehdetkin kuivuvat ja pidetään huoneenlämmössä niukasti kastellen, tulevat kukkanuput esille noin kuukauden päästä lehtien kuivumisesta. Jatkuvasti lehdellisenä kasvatettu maatiaisamaryllis puolestaan kukkii milloin haluaa, ja tuurilla kukinta osuu jouluun.

Maatiaisamaryllistä on helppo lisätä runsaista pikkusipuleista ja jakaa halukkaille. Suuret emosipulit sen sijaan saavat olla puoliksi näkyvissä ruukussa ja rauhassa ilman vuosittaista uudelleen istuttamista.

Tasetti
(Narcissus tazetta)

Valko- ja pienikukkaiset tasetit olivat ennen suosittuja joulun odotuksen kukkia, koska esikäsitellyt sipulit oli helppo hyötää kotioloissa kukkaan. Tuoksuvat, vaatimattomat tasetit adventtina olivat ensimmäinen viesti pimeyden keskelle tulevasta valon juhlasta, johon kukat kuuluivat, jos niitä vain oli saatavilla. Tasetteja ja hyasintteja voitiin kasvattaa kukkaan myös erikoisissa lasivaaseissa, joissa oli vain kukkasipuli ja vettä alla, mihin juuret kasvoivat. Ensin pimeässä hupun alla ja kun nuppu näkyi sipulin yläpuolella, niin sitten talven vähäisessä valossa.

Tasetin sipulit voi kokeeksi istuttaa keväällä puutarhaan. Jos hyvin sattuu, sipulit selviytyvät seuraavasta talvesta, mutta yleensä ne paleltuvat.

Helmihyasintti, helmililja
(Muscari)

Syvänsiniset helmihyasintit ilmestyivät 50-luvulla joulukukkien valikoimaan. Niitä istutettiin joulukoreihin valkoisten kielojen ja hyasinttien kanssa. Muscarit kestävät hyvin pihalla, jonne ne voidaan istuttaa joulukoreista tai ruukuista, joissa niitä saa ostaa nykyään koko kevättalven ajan. Ruusujen aluskasvina helmililjat ovat erityisen kiitollisia, kunhan naattien siemenineen annetaan kuihtua rauhassa. Siementaimet kehittyvät kahdessa kesässä kukkiviksi helmililjoiksi ja leviävät pensaiden alle haittaamatta ruusujen kasvua. 

Kielo
(Convallaria majalis)

Joulukielojen juuriniput oli ennen pidettävä kuumassa vedessä joitakin tunteja, kuitenkin niin etteivät juuret menneet pilalle, ja sitten istutus hyötöpenkkiin, niin nuppuvarret kasvoivat nopeasti myyntivalmiiksi. Ennen sotia kielonjuuret tuotiin pääosin Saksasta ja Hollannista, sodan aikana kasvatettiin juuria Suomessakin. Joskus näkee isokelloisia kieloja pihoissa ja kaupunkien puutarhatonteilla, ne ovat joulunajan hyötökieloja ja peräisin joulukoreista. Kelloja voi olla 15 tai enemmänkin per kukkavarsi, kun villikielossa on vain 6–8 kelloa. Hyötökielot ovat yhtä talvenkestäviä kuin luonnonkielot, lehdet ovat leveämpiä ja pyöreäpäisiä, eivät niin kapeita kuin kotimaisilla luonnonkieloilla.

Jouluruusu
(Helleborus)

Jouluruusu on perenna, jolla ei ole mitään tekemistä ruusujen kanssa, ja uusin tulokas suomalaiseen joulupöytään. Sen hoitoa ei käsitetä vielä aivan kunnolla. Jouluruusu ei kestä asuinhuoneen korkeaa lämpötilaa pidempää aikaa, vaan menettää kasvuhalun eikä uusia kukkia avaudu, vaikka nuput ovat näkyvissä. Noin kymmenen astetta on sopiva lämpötila kukkivalle jouluruusulle. Parveke, josta kukinta näkyy sisälle, on jouluruusulle erittäin sopiva. Pieni pakkanen ei jouluruusua häiritse, päinvastoin kasvi viihtyy, jos päälle sataa hieman lunta ja ilma on vähän pakkasen puolella.

Suomessa vanhin ja tunnetuin laji on valkokukkainen tummajouluruusu (H. niger). Sen voi huoletta istuttaa ulos vaikka kohta joulun jälkeen, jos maa ei ole jäässä. Kasvi peitetään lehdillä sekä isolla muovinpalasella, joka pitää lehdet kuivempina eikä multa jäädy heti syvältä.

Tarhajouluruusut (Helleborus-lajikkeet) ovat hieman arempia, mutta niitä myydään runsaasti nykyisin ennen joulua ja kevättalvisin pyhiä juhlistamaan. Niillä voi olla yksinkertaiset tai puolikerrotut, valkoiset tai värikkäät kukat. 

Kaikki jouluruusut ovat ulkokasveja ja viihtyvät parhaiten pihalla. Ne kestävät vuositolkulla puolivarjoisella kasvupaikalla ja kukkivat runsaasti lähellä jotakin pientä pensasta tai suuren koristepensaan alla.

Ruukkuatsalea
(Rhododendron Simsii-Ryhmä)

Atsalea on suosittu joulunajan ja talven ruukkukasvi. Sitä on vaikea hoitaa kukinnan jälkeen, kuitenkin moni on halunnut sen tehdä. Viileä viherhuone ja kalkiton kasteluvesi ovat ruukkuatsalean pelastus, mutta lämmin ja pimeä olohuone on atsalealle lopun alku. Kesällä ulkona puolivarjossa syksyyn asti hoidettu atsalea kukkii uudestaan, kun päivä lyhenee, mutta vain harva onnistuu ilman viherhuonetta. Kauppapuutarhoille atsalean viljely on helppo asia. Kukintavalmiit ruukkutaimet tuodaan nykyään ulkomailta, mutta on Suomessa osattu itsekin kasvattaa atsaleoita myyntikuntoon.

Syreeni
(Syringa vulgaris) 

Syreeni oli vaativin joulukukka, jonka voi ennen aikaan ostaa kotiinsa. Kukkivia joulusyreenejä saa edelleen, mutta aivan halpoja ne eivät ole. Hyötösyreenejä kasvattivat vielä 70-luvun alussa pienet puutarhaliikkeet Tukholman ympäristössä, ja työ onnistui erittäin hyvin, koska tarhuri oli tehnyt sitä koko ikänsä. Usein oli syreenien alla kasvamassa tuoksuorvokkeja, joita sitten hyödettiin kukkaan ja myytiin helmikuun lopulla ja maaliskuulla Tukholman ja Helsingin paremmissa kukkakaupoissa herrasväen pöytäkukiksi. Nyt hyötösyreenit tulevat Saksasta tai Hollannista. 

Monet suurikukkaiset ja vahvan väriset syreenipensaat vanhojen huviloiden pihoissa ovat hyötösyreenien jälkeläisiä, kun ruukkusyreeni on joulun jälkeen pidetty hengissä ja keväällä sitten istutettu puutarhaan kasvamaan. Turun omakotitonteilta löytyvät yllättävän väriset syreenit lienevät entisten hyötösyreenien jälkeläisiä ja usein peräisin jo sotaa edeltävältä ajalta. Kartanoissa oli jo 1800-luvulla orangerioita eli viileitä huoneita ja kasteja, joissa voi kasvattaa syreeniä kukkaan, kukittaa ikivihreitä kameliapensaita ja hyötää sipulikasveja.

Joulubegonia, annansilmä
(Begonia × cheimantha)

Joulubegonia oli tavallinen joulukukka vielä 80-luvulla, mutta nyt se on melkein kokonaan hävinnyt markkinoilta. Kauppapuutarhat ympäri Skandinaviaa kasvattivat suurissa kasvihuoneissa miljoonia begonioita joulumyyntiä varten. Annansilmä viihtyy asuinhuoneen lämmössä ja jos se saa pimeään aikaan lisävaloa, on kukinta todella runsasta. Pistokkaista lisätty joulubegonia ei tuoksu, joten se sopii hyvin ikkunalle ja joulupöytää koristamaan myös allergisille.  

Joulukaktus ja marraskuunkaktus (Schlumbergera)

Pienilehtinen joulukaktus (S. × buckleyi) oli ennen kotien tavallinen ruukkukasvi, joka kukki jouluna (jos halusi) punaisin herkin kukin piedestalin päällä. Nykyisin myydään pitkin syksyä samannäköisiä marraskuunkaktuksia (S. truncata) kukkivina. Kukanvärejä on monta eikä marraskuunkaktus ole ylen vaikea huonekasvi, sillä se kestää laiskemmankin kastelemisen. Pieni kuivuminen ei tapa kaktusta, kunhan ei kuivata ruukkua liikaa nuppujen kasvaessa lehtien latvoissa. Silloin nuput putoavat, vaikka kasvi itse säilyy hyvin hengissä. 

Kun päivät pimenevät syksyisin, alkavat vanhat joulu- ja marraskuunkaktukset kehittää nuppuja, ja omistaja saa usein runsaan kukinnan jo lokakuulla. Toinen kukinta alkaa helmikuulla, kun valo lisääntyy keväisin myös sisätiloissa. Olen nähnyt asuinhuoneessa amppelissa kookkaita joulukaktuksia, joissa on jopa parisataa kukkaa.  

Joulutähti
(Euphorbia pulcherrima)

Väli-Amerikasta alkujaan kotoisin oleva joulutähti levisi Suomeen eurooppalaisen kukkamuodin mukana 60-luvulla puutarhoihin viljeltäväksi. Aluksi ruukkutähdet olivat jopa puolimetrisiä ja yksikukkaisia, erittäin vaikeita pakata kukkakaupoissa joulun aikaan. Vähitellen kehitettiin kasvunsääteitä, joita käyttämällä taimet saatiin pysymään matalina ja latvomalla monikukkaisina. Nyt on monta väriä joulumarkkinoilla sekä yksi- tai monikukkaisia suuriakin yksilöitä kaupan. 

Älä kastele liikaa – muista että kasvi tulee vähäsateiselta autiomaa-alueelta Meksikosta. Juuristo mätänee, jos vesi seilaa muoviruukussa, joka on vielä tiukasti folion sisällä. Tyräkkikasvien heimoon kuuluva joulutähti ei ole varsinaisesti myrkyllinen, mutta sen katkaisupinnoista valuu valkoista, ärsyttävää nestettä, jota ei saa joutua silmiin eikä suuhun. Pidä kasvi poissa pienten lasten ulottuvilta. 

Joulutähti kestää kuivaa asuinhuoneilmaa hyvin, mutta on vaikea kukittaa kotioloissa uudelleen.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Puutarhatietoa koko vuodeksi!

Pihakalenteri on nyt ennakkomyynnissä. Ennakkohinta 21 € 16.11. saakka.

Pihakalenterin seurassa pääset mukavalle matkalle uuteen puutarhavuoteen. 
Pihakalenterin sisältö kootaan alan asiantuntijoiden voimin. Kierreselkä auttaa löytämään kalenterista aina oikean kohdan.

Tilaa kalenteri

Mainos päättyy