Itämisen kannalta olennaisia seikkoja ovat lämpötila, kosteus ja valo. Itäminen hyötyy korkeasta lämpötilasta. Talvinen huoneilma on kuivaa, joten kylvöksiä sumutellaan ahkerasti.
Miltei kaikki siemenet itävät parhaiten korkeassa ilmankosteudessa, mutta valon suhteen eri lajeilla on erilaisia vaatimuksia. Ne kannattaa tarkastaa siemenpussista.
Taimien kasvuun vaikuttavat sekä valon määrä että laatu. Asuinhuoneessa ongelmaksi nousee usein valon määrään nähden liian korkea lämpötila. Siksi taimet kasvavat helposti pituutta. Nopea pituuskasvu tekee taimien varsista honteloita ja hauraita.
Liian pitkä aika liian vähäisessä valossa muuttaa terhakat taimet kapeiksi varjoiksi. Valoisassa mutta viileässä paikassa taimista kasvaa napakkoja. Jo muutaman asteen lasku lämpötilassa auttaa.
Tarkista myös, että suoraan taimi-ikkunan alapuolella ei ole kuumuutta hohkaavaa, kuivattavaa patteria. Jos käytössä ei ole viileää kuistia tai muuta sopivaa tilaa, kannattaa esikasvatus ennemmin aloittaa liian myöhään kuin enne aikojaan.
Karaisu kannattaa
Ulos taimet istutetaan vasta, kun viimeiset yöpakkaset ovat varmasti ohi. Ulkona maan lämpötila nousee vasta kesäkuussa kymmenen asteen yläpuolelle.
Olosuhteiden muutos onkin taimille melkoinen shokki. Siksi ne toteutetaan muutokseen vähitellen.Jo tunti suorassa auringonpaisteessa voi polttaa taimen, jos se aikaisemmin on tottunut pölyisen ikkunalasin läpi tulleeseen valoon.
Taimet karaistaan ulkoilmaan viemällä ne ensin lyhyiksi ajoiksi ulos puolivarjoon. Aikaa pidennetään vähitellen niin, että lopuksi taimet nostetaan sisälle vain kylmiksi öiksi.
Vanhan kansan nyrkkisääntö on, että kesäkuun kymmenennen päivän jälkeen (tai tuomien kukkiessa) yöpakkasia ei enää juuri esiinny. Silloin taimet vihdoin istutetaan lopullisille kasvupaikoilleen.
Talvi keikkuen tulevi. Välillä pakastaa ja luntakin sataa, mutta enimmäkseen loka- ja marraskuu ovat varsin leutoja. Maa pysyy sulana tai sulaa aina uudelleen, ja puutarhassa pääsee askaroimaan kaikenlaista. Kunpa vain olisi enemmän valoa!
Mahdollisimman luonnonmukaisen hyötytarhan perustaminen on arjen ekoteko. Tasapainoisessa puutarhassa ravinteet kiertävät, komposti tuottaa multaa ja satokasvit voivat hyvin. Kotitarveviljely on nykyisessä maailmantilanteessa ajankohtaisempaa kuin koskaan.
Maaliskuussa voi kylvää ensimmäiset siemenet ja valmistautua monella tavoin pihan uuteen kasvukauteen. Nyt on aika kylvää rairuoho ja napsia pihalta oksia maljakkoon hyödettäväksi. Lisää keväistä kauneutta saa aikaan narsisseilla, joita löytyy moneen lähtöön. Keltaisissa ruukuissa myytävistä runsaskukkaisista sipuleista on tullut varsinaisia kevätpihojen airuita. Rairuoho ja koivunoksat ehtivät vielä pääsiäiseksi Jotta ruohomätäs olisi pääsiäisenä tuuhea ja
Ihana toukokuun alun lämpö on tänään hellinyt niin kukkia kuin tarhuriakin. Pihanurmelta ponnistaneet krookukset kukkivat runsaina ja kimalaiset ruokailevat niissä ahkerasti. Lämpölavoissa kasvavat jo mukavasti niin salaatit, tillit, retiisit kuin sipulitkin. Parin viikon päästä pääsee jo ehkä omia salaatteja nautiskelemaan. Nyt onkin hyvä aika kylvää paljon tuoretta salaattia kesäksi. Viime kesänä havaitsin että esimerkiksi
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.