Kompostointi on luonteva osa pientalojen jätehuoltoa. Kompostoimalla saadaan keittiön biojätteet muutettua mullaksi. Reilu kolmannes pientaloasujista kompostoi biojätteet. Ja niistäkin, jotka eivät vielä kompostoi, reilu 80 prosenttia on kiinnostunut aloittamaan kompostoinnin, selviää Biolanin syyskuussa tekemästä Kompostointikyselystä.
Kotitalousjätteestä noin kolmannes on biojätettä. Jos tämä kolmasosa käsitelläänkin omalla tontilla eikä kuljeteta jätelaitokselle jatkokäsittelyyn, jätteenkuljetustarve vähenee oleellisesti. Biolanin kyselyyn vastanneista pientaloasujista 99,4 prosenttia on sitä mieltä, että kompostointi on ympäristöystävällistä.
– Ilahduttavan hyvin pientaloasujat ovat ymmärtäneet myös sen, että kompostoimalla saadaan ilmaista multaa. Kyselyymme vastanneista 98,7 prosenttia on sitä mieltä, että kompostoimalla saa puutarhaan arvokasta maanparannusainetta. Yleisimmin kompostimultaa levitetään kukkapenkkiin, pensaiden juurille ja kasvimaalle, kertoo Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.
Ympäristön kannalta pahin tilanne on, jos biojäte päätyy sekajätteen mukana kaatopaikalle. Silloin biojätteen mädäntyessä syntyy metaania, joka on yksi haitallisimmista kasvihuonekaasuista. Uuden jätelain mukaan vuonna 2016 biojätettä ei enää saa päätyä lainkaan kaatopaikoille. Etenkin haja-asutusalueella kompostointi on yleensä järkevin tapa käsitellä talouden biojätteet, koska kuljetusmatkat ovat pitkät.
Pahin kompostointiongelma on jäätyminen
Biolanin kyselyssä vaikeimpana asiana keittiöjätteen kompostoinnissa pidettiin talvikompostointia. Vastaajista 80,2 prosenttia oli sitä mieltä, että komposti jäätyy helposti talvella. Muiksi kompostointia vaikeuttavaksi tekijöiksi nousivat hidas kompostoituminen ja kompostin haju.
– Pienkompostoijien palautteiden pohjalta kehitimme aivan uudentyyppisen kuivikkeen, joka on ratkaisu mainittuihin ongelmiin. Biolan Talvikuivike sisältää energiaa ja ravinteita, jotka nopeuttavat kompostoitumista ja nostavat lämpötilaa kompostissa. Lisäksi ihan yleisesti riittävä kuivikkeen käyttö takaa kompostissa hapekkaat olosuhteet, jolloin mätänemisestä johtuvia hajuja ei synny, kertoo Riikka Kerttula.
Koska keittiöstä biojätettä syntyy ympäri vuoden, tarvitaan keittiöjätteen kompostointiin kauttaaltaan lämpöeristetty kompostori. Kompostorin tulisi olla myös niin tiivis, etteivät haittaeläimet pääse kompostorin sisään. Kompostoitumisprosessin ylläpitämiseksi tärkeää viedä kompostiin säännöllisesti uutta jätettä ja peittää viety jäte kuivikekerroksella.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Puutarhassa kertyy helposti kompostiin sopivaa ainetta. Kompostoinnin onnistumiseenvaikuttaa kunnollisten välineiden lisäksi kompostoijan tieto ja taito sekäviitseliäisyys. Työtehoseuran kotitalousosastolla on viime vuosina vertailtulämpökompostoreita sekä erilaisia kompostin seosaineita. Kompostoituminen vaati sopivaa lämpötilaa ja kosteutta sekä riittävääilmanvaihtoa. Kahdeksan eri kompostorin toimivuuskokeet osoittivat, että niidenlämpötiloissa on eroja. Korkeimmat lämpötilat mitattiin Biolanissa. Kahdessakompostorissa, Biokub ja Gröna Johanna, lämpötilat laskivat talvella
Kotikompostointi on ekologinen tapa käsitellä keittiön biojätteet. Koska biojätettä syntyy ympäri vuoden, on tärkeää valita kompostori, joka toimii myös talvella. Säännöllinen kompostorin täyttö ja oikeanlainen kuivike auttavat pitämään kompostorin lämpimänä. Pakkasessa hyytyneen kompostorin sulattaminen onnistuu kuumavesikanisterilla. Kompostoitumisen onnistumiseksi tärkeintä on valita lämpöeristetty kompostori, joka on tarkoitettu Suomen olosuhteisiin. Myös kompostorin kannen ja pohjan pitää olla
Syksyn lehdet ja muu puutarhajäte voidaan hävittää omalla tontilla kompostoimalla. Kompostoinnin aikana jätteestä kypsyy erinomaista maanparannusainetta omassa puu-tarhassa käytettäväksi. Puutarhajätteet, kuten lehdet, haravointijäte, naatit, risut ja leikkuujäte on helppo kompostoida eristämättömässä kompostorissa, kehikossa tai aumassa. ─ Aloita puutarhakompostin rakentaminen laittamalla pohjalle haketta, oksasilppua, kuoriketta tai pieniä risuja turvaamaan kompostin ilmansaanti. Kasaa komposti kerroksittain: vuorotellen typpipitoisia
Kompostointi on luonnonmukainen tapa palauttaa eloperäinen, maatuva jäte takaisin luonnon kiertokulkuun. Kompostoiduista biojätteistä saadaan puutarhaan ravinteikasta maanparannusainetta. Lisäksi kaatopaikalle menevän jätteen määrä vähenee, mikä säästää sekä energiaa että rahaa. Ympärivuotiseen kompostointiin tarkoitettu kompostori höyryää talvellakin. Talousjätteen kompostointiin käytettävässä kompostorissa tulee olla tiivis kansi ja jyrsijäeristys. Lisäksi talousjätekompostorin tulisi olla kauttaaltaan lämpöeristetty, jotta kompostoituminen on riittävän
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.