Itä-Suomen yliopiston kasvitieteellisen puutarhan, Botanian, tulevaisuus on vaakalaudalla. Sen puolesta kerätään adressia. Sähköinen adressi on osoitteessa www.adressit.com/botania, ja siinä on jo 4659 allekirjoitusta. Lisäksi paperiversion allekirjoituspaikkoja on Botania, Carelicum, Tintin Lemmikki, Joensuun Viherkeskus. Joulukuun puolivälissä on allekirjoituksia jo yli 6000.
Adressissa todetaan, että Botania, Itä-Suomen yliopiston kasvitieteellinen puutarha – neljästä suuresta Sisä-Suomen ainoa – ja maan ainoa sekä maailman pohjoisin trooppinen perhospuutarha, on vaarassa tulla lakkautetuksi. Tämän valtakunnallisesti merkittävän nähtävyyden ja harvinaislaatuisen opetuskohteen uhkana ovat mm. tilojen tarvekartoitus ja YT-neuvottelut.
– Botania toimii monipuolisena luonnontieteellisenä opetuskohteena kaikille kouluasteille. Myös tavallisille kansalaisille se jakaa tiedonjyviä kasvien ja eläinten hämmästyttävästä maailmasta. Samalla se on ihmisten henkisten paristojen latauspaikka tarjoamalla kasvien puhdistamaa ilmaa, valohoitoa kaamosmasennukseen sekä väri- ja tuoksuterapiaa.
Adressissa myönnetään, että Botanian ylläpito on kallista, ja vain välillisesti se tuottaa tieteellisiä julkaisuja ja tutkintoja, joiden määrä – epäoikeudenmukaisesti – ratkaisee arvioitaessa yliopiston yksiköiden tuloksellisuutta.
– Botanian yhteiskunnallinen vaikuttavuus ei näin pääse oikeuksiinsa. Yliopistojen tuloksellisuuskriteerit tulee määritellä uudelleen siten, että myös yleishyödyllisten ja varsinaisia oppiainelaitoksia tukevien yksikköjen toiminta turvataan!
– Botania on osa maamme luonnontieteellisten kokoelmien verkostoa, jonka ylläpidossa yliopistoilla on merkittävä rooli. Botania tulee säilyttää Itä-Suomen yliopiston hallinnassa sen rahoituspohjaa useille tahoille yliopiston ulkopuolelle laajentaen.
–Jo 1990-luvun lama iski myös Botaniaan. Käyttövarat ja henkilöresurssit ovat jatkuvasti vähentyneet, ja useita ulko-osastoja on jouduttu jättämään heitteille. Kohtuuttomien leikkausten sijaan Botanialle on turvattava riittävät resurssit sen ylläpitoon ja toiminnan kehittämiseen – koko Suomen hyväksi, vaaditaan adressissa.
Kommentit kirvoittavat
Adressi-sivustolle on kirjoitettu tähän mennessä 117 kommenttia. Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan emeritusylipuutarhuri ja puutarhaneuvos Arno Kasvi kysyy, mitä pahaa itäsuomalaiset ja muut karjalaiset ovat tehneet, ettei yhtään kokoelmapuutarhaa voida pitää pystyssä?
– Ei puutarhoja voida siirtää kuin heinäsäkkejä rekeen ja siirtää niitä paikasta toiseen. Jokainen kasvitieteellinen puutarha on ikkuna menneeseen horticulttuuriin ja tulevaan, oikein hoidettuna. Ei Itä-Suomen viljelijöitä, koristekasveista ja hyötykasveista kiinnostunutta yleisöä voi aina kuskata vain Etelä-Suomen näytemaita katsomaan, koska olosuhteet ovat jo poikkeavat.
– Ei tämä ole ensimmäinen tai viimeinen lama. Botania tarvitsee ulkopuolista apua, sen omat voimat ei näytä riittävän, jos omat virkamiehet ovat sitä ja sen toimintaa lopettamassa. Kansanedustajilla on tässä näytön paikka, niillä edustajilla jotka ajavat kaupunkinsa ja seutunsa parasta, vaatii Kasvi.
– Turussa esim. yliopiston puutarhan kävijämäärä on vuosittain suurempi kuin kaupungin pääteatterin, siksi kaupunkien on ajateltava näitä asioita uudestaan. Puutarhoja ylläpitää Suomessa vain yliopistot, ulkomailla kaupungit osallistuvat pitkällä pennillä puutarhojen tasokkaaseen säilyttämiseen, koska ne ovat tärkeitä turistikohteita, toteaa Arno Kasvi.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Suomessa kasvatetaan tänä talvena liki 60 miljoonaa tulppaania. Tulppaanien kasvatus tukkumyyntiä varten on keskittynyt puoleen kymmeneen kauppapuutarhaan. Joensuun Kukkatalo on yksi omaan myyntiin viljelevistä yrityksistä, kerrotaan Puutarha-Sanomat lehden numerossa 1/2010. Ismo Kesänen kertoo olleensa pokerinpelaaja ennen kuin joutui sattumalta tekemisiin kukka-alan kanssa Porvoon Kukkatalo Oy:ssä. – Jos on kukkakauppiaan kanssa naimisissa, ei voi olla alaa
Luonto on todella kaunista pakkaspäivinä. Viime viikonloppuna meillä Pohjois-Karjalassa oli todella kylmä, pakkasta lähes 30 astetta. Hienoja kuvia kyllä ulkona sai, mutta näpit kyllä jäätyivät kuvatessa. Kaikki kuvat ovat Joensuusta ja taustalla on aina yhtä ihana Pielisjoki. Joensuun kirkon kuva julkaistiin Karjalaisessa Lukijan kuvana.
Brittiläinen supermarketketju Tesco on tuonut markkinoille tomaatin, jokasisältää kaksi kertaa enemmän lykopeenia kuin tavalliset tomaatit.Tomaattia viljellään Britanniassa, mutta se on jalostettu Hollannissa. Foodanavigator-verkkosivujen mukaan Tesco haluaa kasvattaa funktionaalistenelintarvikkeidensa valikoimaa. Yhtiössä uskotaan, että funktionaalistentuotteiden kysyntä kasvaa jatkossa. Tomaatit ovat jo sinänsä terveellisiä, mutta uusi lajike sisältääantioksidantti lykopeenia reilusti enemmän kuin tavalliset tomaatit.Lykopeeni antaa tomaatille sen punaisen
Tässä on kuvia Pohjois-Karjalan talvesta; osa niistä on tammikuun puolelta, jolloin pakkasta oli lähes 30 astetta. Maisemat olivat aivan ihanat, lumi oli puhdasta ja valkoista ja auringonpaiste ihan oranssin väristä. Ilma tuntui hyvin raikkaalta. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että pakkasta oli kyllä liikaa, jotta pakkaspäivistä olisi pystynyt nauttimaan. Sisältä oli kiva ihailla talvista luontoa,
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.