Elokuun nimikkokasveiksi valitut jaloangervo ja koristeomenapuut tuovatväriä ja tunnelmaa pihalle kesän kääntyessä pikkuhiljaa syksyksi.Koristeomenapuiden oksat notkuvat nyt hedelmien painosta. Puiden lempeässävarjossa kukkivat hunajaisesti tuoksuvat jaloangervot.
Kuukauden kasvit valitsee Taimistoviljelijät ry. Jokaiselle kasvukaudenkuukaudelle toukokuusta syyskuuhun nimetään oma perenna tai perennasuku sekäpuuvartinen kasvi. Valinnalla halutaan nostaa esiin meillä hyvin kestäviä jakussakin kuussa ajankohtaisia kasveja.
Koristeomenapuissa hehkuu punainen, oranssi ja keltainen
Koristeomenapuut kukkivat alkukesällä. Nyt maisemaa värittävät niidenkeltaiset, oranssit, kirkkaanpunaiset tai viininpunaiset hedelmät ja lehdet.Hedelmien lisäksi esimerkiksi punakukkaisissa koristeomenapuissa on useinmyös häkellyttävän kauniit punertavat lehdet.
Koristeomenapuiden omenat pysyvät kiinni oksissa koko syksyn ja osan talvea.Ne voi halutessaan hyödyntää keittämällä hilloksi ja mehuksi – tai jättäätalvehtivien lintujen ravinnoksi.
Koristeomenapuut viihtyvät auringossa ja paksussa, ravinteikkaassamultakerroksessa. Leveälatvaiset, 4-6 metriä korkeat puut mahtuvat pienillepihoille. Niitä ei tarvitse leikata vuosittain, vain vioittuneet oksatpoistetaan. Sen sijaan riippaoksaiset lajikkeet, kuten neuvoksenomenapuu ja¤Royal Beauty¤ muotoillaan joka kevät, kunnes latvus muistuttaasateenvarjoa.
Talvenkestävimmät koristeomenapuut menestyvät Pohjois-Suomessa. Esimerkiksipunahedelmäinen ¹Peräpohjola¹ kasvaa Rovaniemellä saakka. Punakukkaiset ja-lehtiset ¹Wabiskaw¹ ja ¹Royalty¹ pärjäävät linjalla Nurmes-Oulu.
Jaloangervot viihtyvät siimeksessä
Jaloangervot (Astilbe) viihtyvät parhaiten osittain varjoisassakasvupaikassa, jossa multa pysyy kosteana helteelläkin. Auringon paahde voiruskistaa niiden lehdet. Jaloangervojen koristearvo perustuu sekähienoliuskaiseen, kiiltävään lehdistöön että upeisiin kukintoihin.Kartiomaiset, valkoiset ja punertavat kukinnot ovat runsaimmillaanelokuussa, mutta myöhäisimmät lajikkeet kukkivat vielä syyskuussa. Kukkienmeden makea tuoksu houkuttelee puutarhaan myös runsaasti päiväperhosia.
Hillitysti leviävät jaloangervot soveltuvat erinomaisesti muiden puolivarjonperennojen seuraan, sillä ne eivät tukahduta muita lajeja. Matalat lajikkeetistutetaan reunakasveiksi. Niiden tukevat versot estävät jaloangervojarennompia kasveja kaatumasta käytävälle tai nurmikolle. Useimmatjaloangervot ovat noin puolimetrisiä, mutta suurimmat lajikkeet kasvavatmetrin korkuisiksi.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Rintamamiestalo puutarhoineen sai uuden elämän, kun porvoolaiset Beatrice Klaucke-Virtala ja Joni Virtala päättivät toteuttaa unelmansa kodista maaseudun rauhassa. Pitkään vailla vakituista asujaa ollut talo vajaan neljäntuhannen neliön kokoisella tontilla löytyi Loviisan Koskenkylästä.
Maija-Liisan ja Taiston piha on kahdessa tasossa. Pihassa yhdistyvät Taiston kädentaidot ja Maija-Liisan viehtymys yhä uusien kasvien viljelyyn. He elävät puolet vuodesta liki omavaraistaloudessa. Piha nousi vuoden 2015 Paras Piha -kilpailussa finaaliin. Maija-Liisa Kallio ja Taisto Laakso muuttivat vuosituhannen vaihteessa rivitalosta 1,4 hehtaarin tontilla olevaan omakotitaloon. Se löytyi Savontien varrelta, yhdeksän kilometriä Lahden keskustasta Heinolaa
Scheteligin pääkonttori ja varasto Vantaan Tiilitiellä oli kesän ajan värikäs näky, kun sadat amppelit ja ruukkukasvit koristivat patioita. Uusimmassa Puutarha-Sanomat -lehdessä (nro 8/2009) myyntipäällikkö Jarmo Lemström toteaa, että ei riitä se, että amppelit ja parvekeruukkukasvit ovat myyntihetkellä houkuttelevan näköiset, vaan niiden tulisi tuoda loppuasiakkaille mahdollisimman paljon ja kauan iloa. – Tämä testikasvatus opettaa hoitamaan kasveja.
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.