Helsingin päärautatieasemalle nousee äitienpäivänä Ihmepuutarha, jonka suunnittelemisesta järjestettiin kilpailu maisema-arkkitehtuurin ja puutarha-alan opiskelijoille. Korkeatasoisten suunnitelmien joukosta voittajaksi valittiin Hämeen ammattikorkeakoulun työ ”Viidakkorata”.
Tiukkaan Ihmepuutarha-kilpailuun osallistui yli 20 suunnitelmaa eri puolilta Suomea. Kilpailun voittajatyöksi valittu ”Viidakkorata” on kuuden puutarha-alan osaajan taidonnäyte. Kilpailun tuomaristoon kuuluvan apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin mukaan tärkeimmät kriteerit voittajatyön valinnassa olivat toimivuus ja luontoa mukaileva toteutus. – Kilpailutöissä oli käytetty runsaasti onnistuneita oivalluksia erityisesti laiturialueen hyödyntämisessä. Hyvästä tasosta huolimatta tuomariston valinta oli kuitenkin lopulta lähes yksimielinen – vaikkakin vilkkaan keskustelun jälkeen.
Voittoisaan tiimiin kuuluvat Hämeen AMK:n maisemasuunnittelun koulutusohjelman aikuisopiskelijat Hannele Jasu, Jarmo Honkanen, Maarit Elo-Valente, Tuula Muranen, Jukka Järviniemi ja Terho Marttila. Voittajatiimi osallistuu puutarhan rakentamiseen paikan päällä yhteistyössä kilpailun järjestäjien ja puutarha-alan avustajien kanssa. Täydessä loistossaan puutarha on äitienpäivästä 13.5. alkaen kesäkuun puoliväliin saakka, ja se rakennetaan 10. – 12.5.
Ihmeellinen ja elämyksellinen Viidakkorata
Voittajatiimin edustaja Hannele Jasun mukaan Ihmepuutarhan nimi sekä rakennuspaikaksi valittu päärautatieasema olivat inspiraationa suunnittelussa.
– Viidakkorata-puutarha on ihmeellinen ja elämyksellinen. Runsaan kasvimäärän lisäksi luvassa on muun muassa toteemeja Helsingin rautatieasemaa vartioivista Kivimies-hahmoista, leijuvia kastelukannuja sekä mielikuvituksellisia eläinhahmoja. Puutarhan keväiseen värimaailmaan kuuluvat muun muussa keltainen, oranssi, valkoinen sekä pensaiden eri lehtisävyt.
Puutarhan kasveiksi valittiin Puutarha Tahvosten runsaasta valikoimasta 30 eri lajia, joita ovat muun muassa alppiruusu, atsalea, seppelvarpu ja purppuraheisiangervo.
– Kevät asetti omat haasteensa, sillä kasvit ovat vielä taimivaiheessa ja rehevyyttä piti hakea kasvimäärän lisäksi muun muassa tiheillä istutusväleillä, Jasu kuvailee.
Valttikortteina monipuolisuus ja toimiva toteutus
Tuomariston jäsen, arboristi-puutarhuri Minna Toivanen kehuu voittajatyötä teknisesti toimivaksi ja hyvin toteutettavaksi. Toivasen mukaan työssä on myös käytetty hyvin hyödyksi ainutlaatuisen tilan korkeus kolmiulotteisilla efekteillä.
– Erityisen hyvin suomalaiseen miljööseen sopiva suunnitelma on hauska ja herättää hyvää mieltä. Viidakkorata tuo iloa arjen keskelle ja piristystä muun muassa työmatkalaisten aamuun ja iltaan.
Ihmepuutarha-konsepti tukee Toivasen mukaan yhä vahvistuvaa puutarhanhoidon innostusta, sillä se antaa kotipuutarhureille inspiraatiota sekä yllätyksellisiä ja uusia ideoita.
– Puutarhanhoidossa yhdistyvät halu tehdä itse ja onnistumisen ilo. Ihmepuutarha tuo puutarhaharrastuksen jokaisen ulottuville.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Ihmepuutarha on muuttanut Helsingin päärautatieaseman jälleen vehreäksi kaupunkipuutarhaksi koko kesän ajaksi. Teemana Ihmepuutarhassa on huvin ja hyödyn yhdistäminen – kotipuutarhurikin voi poimia asemalta ideoita omalle pihalleen tai parvekkeelleen. Avajaisia juhlitaan tiistaina 21. toukokuuta kello 14. Ihmepuutarha-hankkeen toteuttavat yhteistyössä VR, GreenCare, Puutarha Tahvoset Oy sekä Clear Channel. Tiistaina 21. toukokuuta avajaisiaan viettävä Ihmepuutarha on suunnittelijoiden, yhteistyökumppaneiden
Ihmepuutarha on muuttanut Helsingin päärautatieaseman jälleen vehreäksi kaupunkipuutarhaksi koko kesän ajaksi. Teemana Ihmepuutarhassa on huvin ja hyödyn yhdistäminen – kotipuutarhurikin voi poimia asemalta ideoita omalle pihalleen tai parvekkeelleen. Avajaisia juhlitaan tiistaina 21. toukokuuta kello 14. Ihmepuutarha-hankkeen toteuttavat yhteistyössä VR, GreenCare, Puutarha Tahvoset Oy sekä Clear Channel. Tiistaina 21. toukokuuta avajaisiaan viettävä Ihmepuutarha on suunnittelijoiden, yhteistyökumppaneiden
Suomen Kukkakauppiasliiton Helsingin piiri järjesti Helsingin Avoimet 2009 -kukkasidontakilpailun Kevätpuutarha-messujen yhteydessä Helsingin Messukeskuksessa 27.–28.3.2009. Kovatasoisen kilpailun voiton vei 20-vuotias floristi ja puutarhuri Roope Korhonen Kangasalalta. Toiseksi tuli Eeva Malmström ja kolmanneksi Hanna Tervo, kumpikin Järvenpäästä. Kaksiosaisen kilpailun karsinta oli perjantaina, ja kymmenen parasta jatkoi kilpailemista finaalissa lauantaina. Sekä alkukilpailussa että finaalissa sidottiin kaksi yllätystyötä, joita
Viileän kesän vuoksi auringonkukkia on saatu tänä vuonna hieman odottaa, mutta nyt niitä taas saa poimia! Helsingin kaupungin kukkapelloilta Haltialassa ja Viikissä voi käydä poimimassa mieltä ilahduttavan kimpun. Haltialan tilan pelloilla kasvaa tänä kesänä hunajakukkaa, pellavaa, ruiskaunokkia ja kehäkukkaa. Kukkakimpusta saa komean, kun siihen lisää vielä vehnän ja kauran korsia, mutta ruista ei ole tarkoitettu
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.