Taija-Tuulia Tammelinin työpaikalla kasvaa ja venyy ihmepensas. – Alussa ihmettelin, mikä kasvi tämä on, esittelee graafinen suunnittelija Taija lempikasviaan. – Ajattelin, että tämä on sellainen tapaus, joka kestää vain hetken ja sitten kuolee. Varsinkin, kun kaikki kasvini tuppaavat olemaan yksivuotisia eli kuolevat ennen pitkää hoidon puutteeseen.
Pari vuotta sitten mummolassa Taija huomasi valtavan ihmepensaan. – Kasvi oli kaunis puu. Siinä oli kalju varsi ja pallomainen latva. Innostuin kovasti. Päätin, että ihmepensaastani tuleekin puu.
Pensas alkoi itse auttaa Taijaa. Korkeuden kasvaessa alimmat lehdet putoilevat muodostaen pitenevän rungon. Yläosa on jo alkanut haaroittua. Varsinaista latvomista Taija ei vielä ole raaskinut harkita. – Uudet, hienot lehdet ovat kauniita, en henno leikata niitä pois. Haluan lisäksi, että puusta tulee minun korkuiseni, joten se saa kasvaa pituutta vielä muutaman vuoden. Nyt on kuitenkin olemassa näkemys siitä, miltä kasvini tulee näyttämään. Luulisin, että kasvatusprojekti on nyt puolitiessään.
Ihmepensas aloitti kukinnan tämän vuoden maaliskuussa. Pallomaiset nuput räjähtävät valkoisiksi kukiksi, jotka tuovat Taijan mieleen tähtisadetikut. Pallonuppuja tulee koko ajan lisää.
– Pensas elää tyytyväistä yhteiseloa kanssani jo viidettä vuotta, mikä on varsinainen ihme. Tämä todistaa kasvin nimensä veroiseksi.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Ihmepuutarha on muuttanut Helsingin päärautatieaseman jälleen vehreäksi kaupunkipuutarhaksi koko kesän ajaksi. Teemana Ihmepuutarhassa on huvin ja hyödyn yhdistäminen – kotipuutarhurikin voi poimia asemalta ideoita omalle pihalleen tai parvekkeelleen. Avajaisia juhlitaan tiistaina 21. toukokuuta kello 14. Ihmepuutarha-hankkeen toteuttavat yhteistyössä VR, GreenCare, Puutarha Tahvoset Oy sekä Clear Channel. Tiistaina 21. toukokuuta avajaisiaan viettävä Ihmepuutarha on suunnittelijoiden, yhteistyökumppaneiden
Ihmepuutarha on muuttanut Helsingin päärautatieaseman jälleen vehreäksi kaupunkipuutarhaksi koko kesän ajaksi. Teemana Ihmepuutarhassa on huvin ja hyödyn yhdistäminen – kotipuutarhurikin voi poimia asemalta ideoita omalle pihalleen tai parvekkeelleen. Avajaisia juhlitaan tiistaina 21. toukokuuta kello 14. Ihmepuutarha-hankkeen toteuttavat yhteistyössä VR, GreenCare, Puutarha Tahvoset Oy sekä Clear Channel. Tiistaina 21. toukokuuta avajaisiaan viettävä Ihmepuutarha on suunnittelijoiden, yhteistyökumppaneiden
Helsingin päärautatieasemalle nousee äitienpäivänä Ihmepuutarha, jonka suunnittelemisesta järjestettiin kilpailu maisema-arkkitehtuurin ja puutarha-alan opiskelijoille. Korkeatasoisten suunnitelmien joukosta voittajaksi valittiin Hämeen ammattikorkeakoulun työ ”Viidakkorata”. Tiukkaan Ihmepuutarha-kilpailuun osallistui yli 20 suunnitelmaa eri puolilta Suomea. Kilpailun voittajatyöksi valittu ”Viidakkorata” on kuuden puutarha-alan osaajan taidonnäyte. Kilpailun tuomaristoon kuuluvan apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin mukaan tärkeimmät kriteerit voittajatyön valinnassa olivat toimivuus ja luontoa
Talvipuutarhan kesäistutuksesta (ks. edellinen postaukseni) löytyy myös ihmeköynnös (Bougainvillea). Tämän brasilialaisen kasvuihmeen värikkyys perustuu aniliininpunaisiin ylälehtiin. Varsinainen kukka näkyy niiden keskellä valkoisena tähtenä. Piikkeihinsä tukeutuva köynnös on tutumpi huonekasvina, mutta viihtyy kesän ajan uloskin istutettuna. Kuvan väri on tavallisin, jota näkee myös esimerkiksi Välimeren maissa kiipeilemässä upeankokoisina, elävinä kransseina ovenpielissä.
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.