Ensi sunnuntaina, eli 14. helmikuuta, vietämme ystävänpäivää. Ystävänpäivällä on jo vanhat perinteet; Englannissa Valentinuksen päivä julistettiin viralliseksi juhlapäiväksi jo vuonna 1537. Etelä-Euroopassa linnut valitsevat parin juuri Valentinuksen päivänä! Juhlapäivä siirtyi 1800-luvun alussa Yhdysvaltoihin, jossa siitä kasvoi suuri kansanjuhla. Suomessa ystävänpäivää on vietetty 1980-luvulta lähtien. Tulppaaneja ystävänpäivän iloksi.
Kevään odotukseen kuuluvat esikot ja saintpauliat. Kummasti ne piristävät ja tuovan kevään tuntua sisätiloihin. Kastele marketista ostettuja esikoita säännöllisesti. Näin ne selviävät kevääseen. Sitten esikot voidaankin istuttaa ulos kukkapenkkeihin.
Paavalinkukat eli saintpauliat ovat ihania kukkia: sitkeitä ja helppohoitoisia. Kastele haalealla vedellä aluslautaselle kerran viikossa ja lannoita kasvukaudella parin viikon välein.
Hyvää ystävänpäivää! Happy Valentine’s Day!
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Aurinkoista äitienpäivää kaikille! Olemmekin saaneet nauttia jo useamman päivän ajan kauniista aurinkoisista päivistä. Pihalla on mukava puuhailla ja ihailla kasvun ihmeitä. Tulen usein ulos jo aamuvarhaisella kahvikupin kanssa katsomaan, mitä uutta puutarhaan kuuluu. Ja joka päivä on jotakin uutta ihailtavaa. Joensuussakin kukkivat jo kevätkukat.
Hyvää ystävänpäivää! Vaikka talvi on ollut lauha ja vähäluminen, ei se vähennä kevään ja värikkäiden kukkien kaipuuta. Ihana kimpullinen leikkokukkia piristää pöydällä kummasti. Hurmaavat tulppaanit houkuttelevat ajatukset jo tulevaan kevääseen jolloin syksyllä piilotettujen sipulien kukinta palkitsee helppohoitoisella kauneudellaan. Leikkoneilikat ja jaloleinikit keväisissä väreissään tuntuvat olemassaolollaan suorastaan kohottavan kodin energiaa. Ystävänpäivää juhlittaessa tänään, ei rakasta ruusua
Tässä hieman kevätkulumisia minunkin pihamaalta. Tämä ihana lauantai on toden totta hellinyt lämmöllä ja leppoisalla tuulenvireellä joten on ollut mitä ihanin sää puuhastella puutarhassa. Kylvin kesäkurpitsan siemenet kasvihuoneeseen esikasvamaan. Muovisissa kasvilavoissa vihertää jo! Herneet ovat itäneet ja salaatti kasvaa kohisten. On ihanaa kuljeskella puolivarjoisalla pihalla kasveja kastellen. Näin illalla kun aurinko ei porota täydellä teholla,
Suomalainen puutarhamessukausi pitää sisällään ilahduttavan monenlaisia tapahtumia suurmessuista yhdistysten taimipäiviin. Tässä kuvallinen piipahdus Kevätmessuille Helsingissä.
Pajunkissat juhlistavat kevättä niin kodeissa kuin kirkoissakin. Pajunoksat kerätään yleensä pellonojien pensaista, mutta omaan pihaan voi myös istuttaa suurikissaisia pajupensaita leikkopajuiksi.
Lohenpunainen on väri, joka sopii yhteen monen muun sävyn kanssa. Se ei ole räikeä kuten keltainen tai oranssi vaan herkkä ja hienostunut. Nämä viisi helppoa lohenpunaista kukkasta sopivat puutarhaan kuin puutarhaan luomaan harmoniaa.
Vår i luften! och vi längtar efter blommor och grönt. Har snödroppar och vintergäck visat sina första blomknoppar i rabatten? Vid en varm vägg blommar de kanske redan? I dikesrenen finns silkeslena videkissar och kanske en första solgul tussilago?
Pitkään kukkivia ja huonoja kesäsäitä sietäviä kesäkukkia on yllättävän paljon. Vielä ehdit hankkia siemenet taimikasvatusta varten! Taimia saa ostaa valmiinakin, mutta harvinaisempia lajeja voi joutua kyselemään monelta taimimyyjältä.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.