Suomalaista hunajaa saatiin tänä vuonna 2,3 miljoonaa kiloa eli keskimäärin 43 kiloa yhtä mehiläispesää kohti. Mehiläishoitajilta kerättyjen tietojen perusteella kesän hunajasato oli monin paikoin runsaampi kuin vuosiin. Edellinen, valtakunnallisesti vastaavan hyvä hunajavuosi oli vuonna 1994.
Menneen kesän aikana oli maaperässä riittävästi kosteutta, ja kukkiin nousi runsaasti mettä mehiläisten kerättäväksi. Aurinkoinen ja lempeätuulinen kesä antoi mehiläisille hyviä lentokelejä. Monipuolinen mesivalikoima antaa hunajalle makua sekä runsaasti hiven- ja kivennäisaineita, entsyymeitä sekä muita suoja-aineita, kuten flavonoideja.
Hunaja on mehiläisen kukkien mesistä valmistama luonnontuote, joka sisältää pääosin fruktoosia ja glukoosia. Hunajassa on myös muita sokerilajeja ja vettä. Hunajassa on myös antioksidantteja, entsyymejä, hivenaineita ja vitamiineja noin kolme prosenttia. Näillä aineilla on kuitenkin hunajan terveydellisten vaikutusten kannalta suuri merkitys. (Finfood)
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Hunaja sisältää yhtä paljon antioksidantteja kuin esimerkiksi pinaatti,omena, appelsiini ja mansikka, osoittaa vasta julkistettu yhdysvaltalainentutkimus. Eniten näitä haitallisilta hapettumisreaktioilta suojaaviayhdisteitä on tummassa hunajassa. Tutkijaryhmä pitää erityisenmerkittävänä havaintoa, jonka mukaan hunajan nauttiminen nosti verenantioksidanttipitoisuuksia 18 – 68-vuotiailla koehenkilöillä. Heidänmukaansa tämä voi olla osoitus siitä, että hunajalla saattaa ollasydänsairauksilta suojaavia ominaisuuksia. Tutkijat varoittavat, että lupaavaista tutkimustuloksista huolimattahunajalla…
Tämän vuoden puolukkasato jää keskinkertaiseksi, tosin metsiköiden väliset erot ovat suuria. Sienisatokin jää keskinkertaisesti, mutta esimerkiksi suppilovahveroita on riittänyt hyvin sienestäjien iloksi. — Herkkutatteja ja haperoita sen sijaan on ollut vähän, ja rouskujakin vain paikoin normaali määrä, kertoo satotutkimuksesta vastaava vanhempi tutkija KAUKO SALO Metsäntutkimuslaitoksen Joensuun tutkimuskeskuksesta. Puolukan kukinta-ajan sateet ja voimakkaat tuulet nipistivät satotasoa,…
Oma PIHA -lehti on järjestänyt jo 11 kertaa Suomen Paras Piha -kilpailun. Tämän vuoden kilpailuun osallistuneista pihoista on finaaliin valittu viisi erilaista pihaa, jotka odottavat nyt sinun mielipidettäsi. Nyt pääset arvioimaan finaalipihoja aiempaa helpommin. Lue pihaesittelyt Oma PIHA -lehdestä nro 6/2015 ja käy katsomassa pihavideot osoitteesta www.suomenparaspiha.fi Voit äänestää netissä tai lähettää postikortin osoitteella Oma…
Valtakunnallisen Vihervuoden (Gröna Året) päätösseminaaria vietettiin Helsingin Säätytalolla 27.10. Vihervuoden teemana on ollut Kestävä suomalainen maisema, ja vuoden mittaan ympäri maata on järjestetty yli 400 tapahtumaa viihtyisämpien lähiympäristöjen puolesta. Laaja tapahtumien kirjo osoittaa, että miellyttävä ympäristö koetaan tärkeäksi ja sen eteen ollaan valmiita tekemään töitä monin eri tavoin. Vihervuoden ohjelmaan on kuulunut muun muassa…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.