Suomalaista hunajaa saatiin tänä vuonna 2,3 miljoonaa kiloa eli keskimäärin 43 kiloa yhtä mehiläispesää kohti. Mehiläishoitajilta kerättyjen tietojen perusteella kesän hunajasato oli monin paikoin runsaampi kuin vuosiin. Edellinen, valtakunnallisesti vastaavan hyvä hunajavuosi oli vuonna 1994.
Menneen kesän aikana oli maaperässä riittävästi kosteutta, ja kukkiin nousi runsaasti mettä mehiläisten kerättäväksi. Aurinkoinen ja lempeätuulinen kesä antoi mehiläisille hyviä lentokelejä. Monipuolinen mesivalikoima antaa hunajalle makua sekä runsaasti hiven- ja kivennäisaineita, entsyymeitä sekä muita suoja-aineita, kuten flavonoideja.
Hunaja on mehiläisen kukkien mesistä valmistama luonnontuote, joka sisältää pääosin fruktoosia ja glukoosia. Hunajassa on myös muita sokerilajeja ja vettä. Hunajassa on myös antioksidantteja, entsyymejä, hivenaineita ja vitamiineja noin kolme prosenttia. Näillä aineilla on kuitenkin hunajan terveydellisten vaikutusten kannalta suuri merkitys. (Finfood)
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Hunaja sisältää yhtä paljon antioksidantteja kuin esimerkiksi pinaatti,omena, appelsiini ja mansikka, osoittaa vasta julkistettu yhdysvaltalainentutkimus. Eniten näitä haitallisilta hapettumisreaktioilta suojaaviayhdisteitä on tummassa hunajassa. Tutkijaryhmä pitää erityisenmerkittävänä havaintoa, jonka mukaan hunajan nauttiminen nosti verenantioksidanttipitoisuuksia 18 – 68-vuotiailla koehenkilöillä. Heidänmukaansa tämä voi olla osoitus siitä, että hunajalla saattaa ollasydänsairauksilta suojaavia ominaisuuksia. Tutkijat varoittavat, että lupaavaista tutkimustuloksista huolimattahunajalla
Tämän vuoden puolukkasato jää keskinkertaiseksi, tosin metsiköiden väliset erot ovat suuria. Sienisatokin jää keskinkertaisesti, mutta esimerkiksi suppilovahveroita on riittänyt hyvin sienestäjien iloksi. — Herkkutatteja ja haperoita sen sijaan on ollut vähän, ja rouskujakin vain paikoin normaali määrä, kertoo satotutkimuksesta vastaava vanhempi tutkija KAUKO SALO Metsäntutkimuslaitoksen Joensuun tutkimuskeskuksesta. Puolukan kukinta-ajan sateet ja voimakkaat tuulet nipistivät satotasoa,
Oma PIHA -lehti on järjestänyt jo 11 kertaa Suomen Paras Piha -kilpailun. Tämän vuoden kilpailuun osallistuneista pihoista on finaaliin valittu viisi erilaista pihaa, jotka odottavat nyt sinun mielipidettäsi. Nyt pääset arvioimaan finaalipihoja aiempaa helpommin. Lue pihaesittelyt Oma PIHA -lehdestä nro 6/2015 ja käy katsomassa pihavideot osoitteesta www.suomenparaspiha.fi Voit äänestää netissä tai lähettää postikortin osoitteella Oma
Valtakunnallisen Vihervuoden (Gröna Året) päätösseminaaria vietettiin Helsingin Säätytalolla 27.10. Vihervuoden teemana on ollut Kestävä suomalainen maisema, ja vuoden mittaan ympäri maata on järjestetty yli 400 tapahtumaa viihtyisämpien lähiympäristöjen puolesta. Laaja tapahtumien kirjo osoittaa, että miellyttävä ympäristö koetaan tärkeäksi ja sen eteen ollaan valmiita tekemään töitä monin eri tavoin. Vihervuoden ohjelmaan on kuulunut muun muassa
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.