Maa- ja metsätaloustieteiden maisteri, ravitsemusterapeutti TIINALAMPISJÄRVI on valittu Finfood – Suomen Ruokatieto ry:n uudeksitoiminnanjohtajaksi. Hän aloittaa työssään 13. kesäkuuta. TiinaLampisjärvi siirtyy Finfoodin palvelukseen Suomen Kuntourheiluliitonterveysliikunnan ohjelmapäällikön tehtävistä.
Tiina Lampisjärvi on järjestötyön ammattilainen, joka on uransa aikanatoiminut muun muassa useissa tuotekehityshankkeissa projektipäällikkönä.Vuosien varrella hän on tehnyt runsaasti yhteistyötä monienelintarvikealan yritysten ja järjestöjen kanssa. Tänä vuonna hän onvastannut tuottajan edustajana 205-osaisesta Kuntotalkoot-ohjelmasarjasta, jossa yhteistyökumppaneina ovat muun muassa useatelintarvikealan tiedotusyksiköt.
Tiina Lampisjärvellä on useita luottamustehtäviä ravitsemus- jaterveysalan järjestöissä. Parhaillaan hän suorittaajärjestöasiantuntemuksen PD-opintoja.
Finfood – Suomen Ruokatieto ry on noin 280 yrityksen ja yhteisönmuodostama yhdistys. Enemmistö jäsenistä onelintarviketeollisuusyrityksiä. Yhdistys edistää elintarvikealan hankkeitasekä lisää kansalaisten yleistä tietoisuutta elintarvikkeista. Yhdistystuottaa tietoa erityisesti maataloudesta, elintarvikkeiden jalostuksesta,kaupasta ja koko elintarvikeketjun toiminnasta Suomessa ja EU:ssa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Ystävänpäivää vietetään ensi lauantaina. Finfood kehottaa silloin kokkaamaan ja Kotimaiset Kasvikset ry suosittaa kukkaviestiä. Suomessa ystävänpäivän vietto on alkanut 1980-luvun puolivälissä. Vuodesta 1987 ystävänpäivä 14.2. on ollut kalenterissa virallisena juhlapäivänä. Ystävänpäivän perinne alkaa muinaisesta Roomasta, jossa helmikuun 14.päivää juhlittiin Junon, äitiyden ja avioliiton suojelijan päivää.Englannissa ja Yhdysvalloissa juhlittava St. Valentine¤s Day eli pyhänValentinuksen päivä pohjautuu
Finfood ry:n ja Kotimaiset Kasvikset ry:n toiminnasta tehdyssä arvioinnissa ilmenee, että järjestöjen tunnettuus on hyvä ja sidosryhmät ovat tyytyväisiä niiden toimintaan. Arvioinnin mukaan valtion tuelle löytyy edelleen perusteita ja toimintaa tulee jatkaa. Ongelmallisena arvioijat pitivät järjestöjen rakennetta ja tavoitteiden epätäsmällisyyttä. Maa- ja metsätalousministeriö antoi kesällä 2002 Terra Consulting Oy:lle tehtäväksi arvioida Finfood ry:n ja Kotimaiset
ViherTek, Viheralan ammattinäyttelyn yhteydessä jaettiin keskiviikkona 7.10.2009 Helsingin messukeskuksessa neljä viheralan tunnustuspalkintoa viheralan hyväksi tehdystä työstä. Palkinnon saajat ovat onnistuneet omassa vaativassa työ- tai luottamustehtävässään erittäin hyvin. Tunnustuspalkinnon saivat Seinäjoen seurakunnan puistopäällikkö Esko Karttunen, toimitusjohtaja Henrik Bos, Porvoon kaupunginpuutarhuri Mikko Kaunisto vanhempi tutkija Marjatta Uosukainen MTT Laukaasta. Seinäjoen seurakunnan puistopäällikkö Esko Karttunen on erinomainen esimerkki
Ammattiviljelijöitä palveleva suomalainen perheyritys Oy Schetelig Ab ja sen sisaryritys, viheralan ja kotipuutarhatuotteiden tukkuliike Habitec Oy, fuusioituvat puutarha- ja viheralaa palvelevaksi Schetelig Oy:ksi. Yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jari Virrankoski, joka on toiminut aiemmin Habitec Oy:n toimitusjohtajana. Schetelig Oy:n omistajaperhettä edustava Juhani Kauste toimii yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Lähes 20 vuotta Oy Schetelig Ab:n toimitusjohtajana toiminut
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.