Suomessa elintarvikkeiden keinotekoiset radioaktiiviset aineet kuten cesium-137, ovat peräisin pääasiassa Tshernobylin onnettomuudesta, joka tapahtui huhtikuussa 1986. Eviran mukaan maataloustuotteissa näiden aineiden pitoisuudet ovat erittäin pienet, mutta muutamissa sienilajeissa cesiumia esiintyy vielä paikoitellen melko korkeinakin pitoisuuksina. Pitoisuudet vaihtelevat huomattavasti mm. laskeuman leviämisajankohdan ja sienilajikkeen ominaisuuksien mukaan.
Evira antaa ohjeita, kuinka radioaktiivista cesiumia voidaan vähentää. Suuri osa cesiumista siirtyy veteen, kun sieniä liotetaan tai keitetään. Vesi kaadetaan pois ruoanlaiton yhteydessä. Käsittely poistaa jopa 70–90 prosenttia cesiumista.
Rouskut keitetään runsaassa vedessä (1 osa sieniä ja 3 osaa vettä) kerran noin 10 minuuttia ja korvasienet kahdesti noin 5 minuuttia. Keitinvesi kaadetaan pois. Sienet huuhdotaan runsaalla kylmällä vedellä. Näin menettelemällä voidaan cesiumia vähentää myös muista sienistä.
Niitä sieniä, joita ei normaalisti keitetä, voidaan esikäsitellä irrottamalla sienistä oma vesi kuumentamalla niitä pannulla. Irronnut neste kaadetaan pois. Huuhtelu pienellä vesimäärällä tehostaa käsittelyä.
Pannulla haudutetut sienet jätetään kosteiksi ennen pakastusta. Sulatettaessa sienistä irtoava neste puristetaan pois. Radioaktiivisuutta voidaan vähentää liottamisella. Kuivattuja sieniä liotetaan kylmässä vedessä vähintään tunnin ajan tai yön yli (10 g sieniä ja vähintään 2 dl vettä). Tuoreita sieniä liotetaan yön yli kylmässä vedessä (100 g sieniä ja 5 dl vettä). Liotusvesi kaadetaan pois
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Elintarviketurvallisuusviraston eli Eviran ylitarkastaja Niina Matilainen kertoo, että myynti- ja välitysketjuun kuuluvan toimijan vastuulla on,että tieto mansikan oikeasta alkuperämaasta välittyy viljelmältä kuluttajalle. – Kuluttajan kannattaa ostaa mansikoita ainoastaan sellaisesta myyntipaikasta, jossa mansikan alkuperämaa on selkeästi merkitty myyntikylttiin, rasioihin tai laatikoihin. Matilainen korostaa, että mansikkapakkauksiin on tehtävä selkeät merkinnät alkuperämaasta,pakkaajasta ja laatuluokasta. – Toimijan on valvontaa…
Rypsiöljyn nauttiminen vähentää liiallista fibrinogeeniä elimistössä, osoittaa Helsingin ja Tampereen yliopistoissa tehty rasvahappotutkimus. Fibrinogeeni on tärkein veren hyytymiseen vaikuttava tekijä, jonka pitoisuus kohoaa liian suureksi ravinnon välttämättömien rasvojen ollessa epätasapainossa. Fibrinogeenin määrä alenee, kun neljännes tyydyttyneistä ravintorasvoista korvataan rypsiöljyllä. Tutkijoiden mukaan rypsiöljyn rasvakoostumus on elimistön välttämättömien rasvojen kannalta paras mahdollinen, ja siksi omiaan vähentämään veren…
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on löytänyt mansikan punamätää ( Phytophthora fragariae var. fragariae) kesän aikana tehdyissä tarkastuksissa 41 mansikkatilalta. Punamätä on vaaralliseksi kasvintuhoojaksi luokiteltu, sienenkaltaisen mikrobin aiheuttama tauti, joka tuhoaa mansikan juuriston ja heikentää satoa. Se ei leviä mansikan marjoissa eikä vaikuta niiden käyttöön elintarvikkeena. Punamätä aiheuttaa mansikkakasvustojen kuolemista ja kitukasvuisuutta, mikä pienentää satoa. Erityisen hankalan torjuttavan…
Evira on löytänyt vaarallisten kasvintuhoojien valvonnassa keväällä 2010 puutarhakasveista tomaatinpronssilaikku- ja alppiruusun versopolte -kasvitauteja. USA:sta Suomeen tuodusta puupakkausmateriaalista todettiin mäntyankeroisia. Perunan vaarallisten kasvintuhoojien määrä oli normaalivuoden tasolla. Monilla kasvihuoneviljelmillä on tähtisilmä-nimisistä kesäkukista tänä keväänä todettu tomaatinpronssilaikkuvirusta (Tomato spotted wilt tospovirus, TSWV). Virusta on löydetty useista kasvieristä, jotka on tuotu Suomeen taimina muista EU-maista. Tomaatinpronssilaikkuvirusta ei…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.