Maatiainen ry on huolestunut EU:n asetusehdotuksesta, joka koskee kasvien lisäysaineiston tuottamista ja markkinointia (asetus kasvien lisäysaineistosta 2013/0137). Asetus säätelisi kaikkien siementen kauppaa, kun tähänastiset direktiivit säätelevät pääosin tärkeiden viljelykasvien kauppaa edellyttämällä lajikkeiden rekisteröintiä ja siementen sertifiointia.
– Jo nykyisestä säätelystä johtuen Maatiaisen valikoimissa on häviävän pieni osa ravintokasveja. Asetusesitys ottaa säätelyn piiriin myös koristekasvit, joita siemenluettelomme n. 500 nimikkeistä suurin osa on, toteaa Maija Manninen Maatiainen ry:stä.
– Huono lainsäädäntö vaikeuttaa maatiaiskasvien ja -siementen saatavuutta. Liian monimutkainen lainsäädäntö vaikeuttaa päätöksentekoa, lisää kaikkien toimijoiden kustannuksia, vähentää kilpailua ja demokratiaa. Koemme tilanteen uhkaavan toimintaamme ja arvojamme.
– Kasvinjalostus lajikekokeineen ja testauksineen on kallista. Kun yritys tänään lähtee kehittämään uutta lajiketta, kehitystyö, testaus ja markkinoille tulo vie vähintään kymmenen vuotta. Tällaisella kustannusrakenteella markkinoille muodostuvat korkeat kiinteät kustannukset, jotka toimivat tehokkaina markkinoille tulen esteenä ja johtavat konsolidoitumiseen. Tämä yleensä johtaa hintojen nousuun, siementen tapauksessa myös biodiversiteettiä uhkaavaan saatavissa olevien viljelykasvien nimikkeiden määrän laskuun, toteaa Manninen.
Niche-markkinat mahdollisuus
Mannisen mukaan väljemmällä sääntelyllä markkinoillepääsy turvattaisiin myös pienille ja ketterille yrityksille ja ennen kaikkea mahdollistettaisiin luomuviljelyn kehitys.
– Maatiaiskasvit sietävät hyvin bioottista ja abioottista stressiä, ja niitä voi viljellä pienemmillä tuotantokustannuksilla ja huonommalla maaperällä, joten ne soveltuvat hyvin luomuviljelyyn.
Komission esityksen poikkeus kapealle erikoissektorille, Niche-markkinoille on pieni yritys kuluttajia kokoajan enemmän kiinnostavan luomuviljelyn suuntaan. Kaikki pienet ja keskisuuret yritykset eivät voi kuitenkaan hyödyntää tätä poikkeusta (jos esimerkiksi työntekijöiden määrä on yli 10).
– Harmiksemme on myös asiaa esittelevän europarlamentaarikko Silvestriksen esityksessä poistettu mm. Niche markkinoiden huojennus tarjota rekisteröimätöntä ”materiaalia”, kun ilmaisu materiaali on korvattu sanalla lajike. Maatiaisia ei pitäisi kutsua lajikkeiksi. Se sisältää ajatusvirheen. Yhdenmukaisuuden, erottuvuuden ja vakiintuneisuuden (nk. DUS-kriteerit) vaatimus on levinnyt arkiajatteluun.
Geenivarat tulisi turvata
Maatiaiskannat ovat luonteeltaan heterogeenisia. Maatiaiskantaa viljelemällä ”munat” on laitettu eri koreihin. Erilaiset genotyypit ja erilaiset alleelit käyttäytyvät eri tavoin erilaisissa tilanteissa ja olosuhteissa. Tiedämme, että tulevaisuuden odotuksiin liittyy aina epävarmuutta. Hyvin suuri osa viljelykasvien maatiaisista on kadonnut.
1950–1960 luvulta alkaneessa maatalouden murroksessa. Jäljellä olevat geenivarat tulisi turvata, ellei edistämällä niin ainakin mahdollistamalla niiden monipuolinen ja laaja-alainen käyttö. Geenipankkeihin säilötyt lajit menettävät kosketuksensa taudinaiheuttaja- ja mikrobiympäristössä tapahtuvaan valtavan nopeaan kehitykseen. Luonnollista evoluutiota voisi verrata markkinamekanismin näkymättömään käteen.
Jäsenten välistä vaihtoa
Vaikka Maatiainen mm. koriste- ja hyötykasvien geenivaroja ylläpitävänä organisaationa saattaisi voida jatkaa toimintaansa kuten jäsenten välistä siemenvaihtoa osittain kuten tähänkin asti myös uuden asetuksen muokkaamassa ympäristössä, asiaan liittyy paljon epävarmuustekijöitä: Lasketaanko Maatiainen viranomaistulkinnassa asetuksen tarkoittamaksi geenivaroja ylläpitäväksi järjestöksi ja ovatko siemenmyynnistämme raportointi viranomaisille sekä pakkaus- ja merkintäsäännökset voimavaroihimme nähden ylivoimaisia, vai pakottavatko ne meidät esimerkiksi luopumaan siementen välityksestä ei-jäsenille.
Maatiainen pienenä yhdistyksenä tulisi luultavasti ehdotetun asetuksen mukaan kuulumaan Niche market -poikkeuksen piiriin ja tätä poikkeusta koskevat säännöt tulisivat silloin koskemaan meitä. Kannatamme mahdollisimman vähäistä säätelyä erityisesti kun kyseessä on avopölytteisten ja tekijänoikeuksista vapaiden nimikkeiden ja geneettisesti monimuotoisia populaatioita edustavien viljelykasvien saatavuuden turvaaminen kaikille.
Maatiainen – Det lantliga kulturarvet ry – on aatteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on säilyttää – vanhat viljely- ja koristekasvit, alkuperäiset kotieläinrodut sekä kulttuurimaisemat ja luonnon monimuotoisuus.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Maatiaiskasvien suosio kasvaa yhtä tahtia uuden viljelyinnostuksen myötä. Maatiaisten ja muiden vanhojen, kulttuurisesti arvokkaiden alkuperäislajikkeiden eteen vuosikymmeniä työskennelleitä Hyötykasviyhdistystä ja Maatiainen ry:tä kehitys ilahduttaa, sillä viljeleminen on ainoa keino pitää vanhat lajikkeet hengissä. Maatiaisen makuun pääsee kylvämällä vielä tänä syksynä maahan esimerkiksi talvivalkosipuli Aleksandraa, jota on viljelty Suomessa lähes sata vuotta. Alun perin Pietarista tuotu…
Pieniä vihannesten siemenpakkauksia eli annospusseja myydään puutarhamyymälöissä, tavarataloissa ja ruokakaupoissa. Vain sertifioitua tai virallisesti hyväksyttyä vihanneskasvin siementä saa markkinoida. Markkinoitavan lajikkeen pitää kuulua EU:n yleiseen vihanneskasvien luetteloon. Yleisesti viljellyille vihanneskasveille, kuten persiljalle, porkkanalle, punajuurelle, tomaatille, kurkulle ja kurpitsalle on asetettu vähimmäislaatuvaatimukset. Kaikki lajit eivät kuulu siemensäädösten piiriin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että esimerkiksi tillillä ei…
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira antoi neljä markkinointikieltoa tarkastamattoman siemenperunan torimyynnistä sekä kymmenen markkinointikieltoa sertifioimattoman siemenen markkinoinnista lehdissä tai internetissä vuonna 2011. Kirjallisia huomautuksia annettiin muun muassa siemenpakkaamoiden puutteellisuuksista. Vuonna 2011 Evira ja Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset tekivät 181 siemenkaupan valvontatarkastusta. Valvonnan yhteydessä havaittiin, että torikauppiaat saattavat yhä edelleen myydä ruokaperunaa tarkastamattomana siemenperunana, vaikka se on lainvastaista. Tarkastamattoman…
Uuselintarvikeasetus vuodelta 1997 hankaloittaa luonnonyrttien kaupallista elintarvikekäyttöäVoimassa olevan uuselintarvikeasetuksen mukaan kasveilla on oltava kaupallista elintarvikekäyttöhistoriaa ennen vuotta 1997 Suomessa tai muualla EU-maissa, muussa tapauksessa niille on haettava uuselintarvikelupa. Vuonna 1997 voimaan tullutta uuselintarvikeasetusta ei ole luonnontuotealalla noteerattu riittävällä tarkkuudella eikä viranomaispuolella ole tunnettu luonnontuotealan kaupallisen merkityksen laajuutta ja aiheeseen liittyviä tiedotustarpeita. – Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.