Espanjalaisten kurkkujen epäillään aiheuttaneen useita kuolemantapauksia Saksassa ja satojen joutumisen sairaalahoitoon. Myös Ruotsissa on kymmenkunta henkilöä vakavasti sairastunut vatsatautiin. Arvellaan, että kuluttajat ovat saaneet EHEC-suolistobakteerin kurkuista, joiden viljelyssä on käytetty likaista kasteluvettä.
Tällä hetkellä suomalaisissa kaupoissa on lähes yksinomaan kotimaista kurkkua myynnissä, mutta suurtalouksissa ja salaattitehtaissa voidaan käyttää ulkomaisia kurkkuja.
Tuontikurkkujen alkuperä on talvella ollut Espanja, mutta keväällä tuontia on ollut myös Hollannista. Talvellakin yli puolet myytävistä kurkuista on viljelty kotimaassa.
– On vaikea arvioida, miten tapaus vaikuttaa Suomen kurkkumarkkinoihin. Toisaalta se vahvistaa kuluttajien uskoa kotimaisten vihannesten turvallisuuteen, mutta toisaalta se voi vähentää kurkun kulutusta yleensä, jolloin kotimaisenkin kurkun menekki heikkenee, pohtii Ove Grandell Närpiön Vihannes Osuuskunnasta.
EHEC-bakteerin aiheuttaman infektion tavallisimmat oireet ovat verinen, kuumeeton ripuli ja vatsakrampit. Lapset ja vanhukset ovat herkimpiä sairastumaan infektion vaikeampiin muotoihin. Myrkytys voi johtaa munuaisten vajaatoimintaan, kouristuskohtauksiin ja jopa halvaukseen
Likaisesta kasteluvedestä tai huonosta poimijoiden käsihygieniasta on aiheutunut myös norovirusepidemioita. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kehottaa kevään juhlien järjestäjiä välttämään ulkomaisten pakastevadelmien käyttöä kuumentamattomina. Eri puolilla maata on viime vuosina esiintynyt useita norovirusepidemioita, joiden epäillään aiheutuneen ulkomaisista pakastevadelmista.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
TV 1:n MOT-ohjelma käsitteli maanantaina 8. 12. klo 20 Espanjan Aurinkorannikon kasvihuonetuotantoa otsakkeella ”Tomaatteja muovimerestä”. Espanjan Almerian alueella on yksi maailman tiheimmin viljellystä kasvihuonetuotantoalueesta – muovihuoneita on 300 neliökilometriä. Ohjelmassa kiinnitettiin huomiota torjunta-aineiden käyttöön, laittomaan työvoimaan ja viljelyn aiheuttamiin ympäristöongelmiin. Jutun toimittaja oli Kati Juurus. MOT:n mukaan suurin osa Suomen tuontivihanneksista tulee Espanjasta. – Me
Kotimaiset valoviljellyt kurkut ja tomaatit ovat tänä olleet tänä talvena hintakuopassa edelliseen vuoteen verrattuna. Espanjan kylmäkausi on nyt nostanut tuontivihannesten hintoja, ja kotimaistenkin vihannesten hintoja on saatu 50 senttiä ylöspäin, toteaa tuoteryhmäpäällikkö ERKKI KINANEN Inex Partners Oy:stä. Kanarialla on ollut tomaatista ylitarjontaa. Sen hinta hollantilaisissa tukuissa on ollu 4,5-5 euroa 6 kg:n laatikko. Manner-Espanjanjan laadukkaasta
Chilipaprikassaliikaa kasvinsuojeluainettaTullilaboratorion tutkimusten mukaan Inex Partners Oy:nmaahantuomassa erässä chilipaprikaa ”Murgiverde punainenchilipaprika” on metiokarbi-nimisen kasvinsuojeluaineen jäämiä ylisallitun määrän. S-ryhmä ilmoittaa vetäneensä varotoimenpiteenämyynnistä kaikki kyseisen espanjalaisen toimittajan (MurgiverdeS.C.A) punaiset chilipaprikat. Näitä chilipaprikoita on ollutmyynnissä Prisma-, S-market-, ABC-, Sale- ja Alepa-myymälöissä kokoSuomen alueella. Maahantuoja pyytää hävittämään tuotteen sekajätteen mukana.Hyvitystä varten kuluttajien tulee palauttaa tyhjä tuotepakkaus,ostokuitti tai irtotuotteena myydyistä
Chilipaprikassa liikaa kasvinsuojeluainetta Tullilaboratorion tutkimusten mukaan Inex Partners Oy:n maahantuomassa erässä chilipaprikaa ”Murgiverde punainen chilipaprika” on metiokarbi-nimisen kasvinsuojeluaineen jäämiä yli sallitun määrän. S-ryhmä ilmoittaa vetäneensä varotoimenpiteenä myynnistä kaikki kyseisen espanjalaisen toimittajan (Murgiverde S.C.A) punaiset chilipaprikat. Näitä chilipaprikoita on ollut myynnissä Prisma-, S-market-, ABC-, Sale- ja Alepa-myymälöissä koko Suomen alueella. Maahantuoja pyytää hävittämään tuotteen sekajätteen mukana.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.