Elokuu on parsakaalin parasta satokautta. Tämän maukkaan ja kevyen kasviksen avulla voit pudottaa kesän aikana kertyneitä kiloja ja ravita itseäsi parsakaalin lukuisilla suojaravintoaineilla. Parsakaali on useiden tutkimusten mukaan erittäin hyvä vitamiinien, flavonoidien, kivennäisaineiden ja kuidun lähde.
Parsakaali maistuu mainiolta keitoissa, kastikkeissa, piirakoissa sekä wokki- ja uuniruoissa. Parsakaalista on helppo valmistaa myös nopea kastike pastalle, riisille tai perunoille. Halutessasi kastikkeeseen voidaan lisätä esimerkiksi palvikinkkua, joka sopii maultaan hyvin yhteen parsakaalin kanssa.
Keitettynä lisäkkeenä parsakaali maistuu hyvältä niin lihan kuin kalankin kanssa. Kun parsakaali tarjotaan keitettynä, onnistuu se parhaiten seuraavasti. Kaalinnuput huuhdellaan raikkaassa vedessä. Kookas kantaosa leikataan erikseen ja se siivutetaan puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Siivut laitetaan kypsymään veteen ensimmäiseksi. Näitä siivuja voi myös pakastaa erikseen esimerkiksi talvella keittoihin lisättäviksi.
Tämän jälkeen parsakaali ”halotaan” neljään lohkoon. Parsakaali keitetään vedessä niin, että kantaosat ovat täysin upoksissa ja nuppuosat juuri ja juuri veden pinnan yläpuolella. Kattilan päälle laitetaan kansi, jolloin nuppuosat kypsyvät höyryssä. Parsakaali on valmista tarjoiltavaksi, kun kantaosat ovat pehmeitä, mutta nuput eivät vielä ole liian pehmeitä. Normaali keittoaika on 6 – 8 minuuttia.
Juustoinen parsakaalikeitto
1 l vettä 1 kasvisliemikuutio 4 perunaa 1 sipuli 3-4 parsakaalia 1 pieni punainen paprika 1 pieni keltainen paprika 1-2 valkosipulin kynttä 100 g viherpippurisulatejuustoa (1 dl kuivattuja suppilovahveroita) lehtipersiljaa
1. Kuori ja kuutio perunat ja sipuli. 2. Leikkaa parsakaali sopiviksi nupuiksi ja paprikat suikaleiksi. 3. Lisää perunat ja sipulikuutiot ja kasvisliemikuutio kiehuvaan veteen. Jos haluat lisätä keittoon suppilovahveroita lisää liotetut suppilovahverot tässä vaiheessa. Anna kiehua noin 12 minuuttia. 4. Lisää joukkoon hienonnettu valkosipuli, viherpippurisulatejuusto, parsakaalin nuput ja paprikasuikaleet. Anna kiehua vielä 5 minuuttia. 5. Tarkasta maku, lisää tarvittaessa suolaa ja koristele lehtipersiljalla.
Parsakaalikastike pastalle
500-600 g parsakaalia 1 valkosipulinkynsi hienonnettuna ½ dl kylmäpuristettua öljyä 2 rosmariinin oksaa tai 1 dl hienonnettua basilikaa 1 mieto tai keskivahva chili suolaa, pippuria parmesaania 400g pastaa
1. Paloittele parsakaali pienemmiksi nupuiksi. 2. Keitä parsakaali suolalla maustetussa vähässä vedessä kypsäksi. 3. Ota keitinvesi talteen ja soseuta parsakaali sauvasekoittimella. 4. Poista chilistä siemenet ja valkoiset osat ja hienonna. 5. Kuumenna öljy kattilassa, lisää valkosipuli, chili ja rosmariininoksat. 6. Lisää parsakaalisose öljyn joukkoon ja sen verran keitinvettä, että soseesta tulee juoksevaa. Hauduta hetken aikaa. (Lisää basilika kastikkeeseen) 7. Poista rosmariinioksat ja sekoita kastike keitetyn pastan joukkoon. 8. Ripottele parmesaanijuustoa annoksen päälle.
1. Paloittele parsakaali ja kypsennä puolikypsäksi höyrykattilassa. Huuhdo kylmällä vedellä. 2. Sekoita marinadi, kaada parsakaalinpalojen päälle ja anna maustua muutama tunti.
– Keitä kukkakaali ja parsakaali kypsäksi miedosti suolatussa vedessä. – Valuta kasvikset ja soseuta tai hienonna ne. – Suikaloi porkkanat ja keitä ne rapean pehmeiksi. – Lisää kermaan maito, munat, vehnäjauhot ja korppujauhot. Mausta. – Yhdistä kaali- ja kermaseos keskenään. – Aseta porkkanasuikaleet annosvuokien pohjalle tai sivuille. – Täytä annosvuoat varovasti seoksella .- Nosta vuoat uunipannuun vesihauteeseen. – Peitä alumiinifoliolla. – Kypsennä 225 asteessa noin 30 minuuttia. – Voit valmistaa ruoan myös isossa suorakaiteen muotoisessa kakkuvuoassa – Tarjoa lämpimänä lisäkkeenä liha- ja kalaruokien kera
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Vuoden Vihannes 2006, parsakaali (Brassica oleacera var. italica), on kotoisin Italiasta, Calabrian maakunnasta. Italiassa sitä on viljelty vuosisatoja, luultavimmin jo antiikin Rooman aikaan. Italiassa ja Englannissa parsakaalia näkeekin joskus yhä myytävän sen kotimaakunnan nimellä ”calabrese”. Parsakaalin ovat Vuoden Vihannekseksi valinneet Puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset ry. Valinnalla halutaan edistää parsakaalin viljelyä ja monipuolistaa sen käyttöä. Tavoitteena
Kesä on edennyt loppusuoralle. Vihannesten kasvu ei ole ollut mutkatonta tänä vuonna. Monen kasvin kasvuun lähtö viivästyi viileän alkukesän vuoksi ja tämän jälkeen heinäkuun sateet koettelivat niin viljelykasveja kuin niitä viljeleviä puutarhureita. Kesän viimeisen kuukauden aikana on vielä mahdollisuus kiriä kiinni aikataulua ja varmistaa vihannesten laatua. Kasvisten viljelijät toivovat elokuuksi aurinkoisia, lämpimiä ja kuivia sääjaksoja,
Helteisen kesän jälkeen on mukava palata takaisin töihin ja opintoihin. Monipuolinen, kasviksia runsaasti sisältävä, ruoka auttaa jaksamaan syksyn aherruksessa. Kesän aikana kypsyneet kasvikset sisältävät runsaan annoksen erilaisia makuaineita ja jaksamisen kannalta tärkeitä vitamiineja ja muita suojaravintoaineita. Kasviksia on suositeltavaa syödä puoli kiloa päivässä. Viikoilla 34-35 (18. – 31.8.03) vietetään Kotimaiset Kasvikset ry:n Sadonkorjuuviikkoja. Kesän aikana
Elokuun nimikkokasveiksi on valittu nauhukset ja pensasmustikka. Keltakukkaiset nauhukset ovat loppukesän näyttävimpiä perennoja. Nauhukset houkuttelevat kukkiinsa runsaasti päiväperhosia. Pensasmustikka puolestaan alkaa tuottaa satoa. Sen marjat ovat nyt kypsymässä parhaimmilleen. Jos elokuun nimikkokasveja ei vielä pihasta löydy, niitä voi halutessaan istuttaa vaikka heti. Astiataimien istuttaminen käy vaivattomasti keväästä myöhäiseen syksyyn asti. Nauhusten, Ligularia, suku on moni-ilmeinen.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.