Siirry sisältöön

Heinäkuu on ollut sateinen. Se tietää hyvää kasveille. Puutarhan kukkapenkeissä on silti aukkopaikkoja, jotka pitäisi täyttää. Koko heinäkuun ajan aukot ovat ammottaneet tyhjyyttään ja tehneet kukkapenkin rujon näköiseksi, mutta istutustyöhön ei ole kannattanut ryhtyä.

Heinäkuun hellehetkinä istutetuilla kasveilla on huonot eväät elämään. Juuret kuivuvat helposti paahteessa jo istutushetkellä, ja maahan päästyä multakin on kuivaa. On viisasta malttaa mielensä ja siirtää istutushetki myöhempään, esimerkiksi elokuulle tai vasta syyskuulle. Syksyn myötä tulevat sateet auttavat uutta tainta juurtumaan hyvin.

Kasvien jakaminen on myös hyvä tehdä nyt loppukesällä tai syksyllä. Nyt on helppo nähdä minkä kokoinen möntti jakamista tarvitseva kasvi oikein on, ja mihin jakopaloja kannattaa istuttaa. Kunhan nämä hellepäivät menevät ohi, päästään hommiin.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *