Pöytyän Yläneeltä Korpelan torpan metsittyneeltä pihamaalta löytynyt omenapuun tynkä osoittautui Huvitus-omenalajikkeen emopuuksi. Tärkeitä johtolankoja löytyi paikallisen muistitiedon avulla. Lopullisesti lajike varmistettiin samanlaisilla analyysimenetelmillä, joita käytetään rikostutkimuksissa epäiltyjen ja uhrien tunnistamisessa.
Korpelan Huvitus ja muut Yläneen kasviaarteet -tilaisuus pidettiin tänään Pöytyällä. MTT:n erikoistutkija Kristiina Antonius iloitsi kulttuurihistoriallisesti kiinnostavasta löydöstä, jossa historiallinen tieto, paikallinen muistitieto ja geeneihin kirjoitettu tieto kohtaavat.
– Emme pystyneet tekemään lajiketunnistusta huonokuntoisesta omenapuusta, joka ei enää tuota hedelmää. Lajiketieto selvisi lehtinäytteestä tehdystä DNA-analyysistä, jota verrattiin Suomen kansallisen kasvigeenivaraohjelman kokoelmissa olevaan Huvituksen DNA-tunnisteeseen.
Samoja menetelmiä käytetään esimerkiksi rikostutkinnassa, kun on selvitettävä epäiltyjä tai tunnistettava uhreja. Jokainen omenalajike on yksilö samalla tavalla kuin ihminen. Omenapuuta voi tosin monistaa oksista uusiksi kasveiksi, mutta perimältään ne ovat edelleen samaa yksilöä eli kloonia.
Huvitusta on käytetty lähes kaikissa MTT:ssä vuosikymmenten aikana jalostetuissa omenalajikkeissa. Lajikkeen geenejä löytyy muodossa tai toisessa tuhansista suomalaisista puutarhoista.
Paikallinen vihje johdatti Yläneläisen muistitiedon mukaan vuonna 1895 Uudenkartanon torppari Juho Korpela kylvi puutarhaansa Huvitus-tilan puutarhassa kasvaneen ulkomaisen omenalajikkeen siemeniä. Yhdestä siemenestä kasvoi erityisen talvenkestävä omenapuu, joka tuotti hyvännäköisiä ja -makuisia kesäomenoita. Vartteet lähtivät leviämään innokkaiden kotipuutarhureiden mukana.
Korpelan torppa vaihtoi omistajaa sotien jälkeen, ja rakennukset purettiin vuonna 1960. Puutarha villiintyi, ja Korpelan omena painui unhoon.
– Menimme vuoden 2009 keväällä paikallisten oppaiden ja pienen kasviasiantuntijaryhmän kanssa katsomaan Korpelan torpan pihamaata. Löysimme yllätykseksemme puutarhan kasvijäänteitä, kuten harjaneilikoita ja ruusupensaita, kertoi projektipäällikkö Maarit Heinonen MTT:stä.
– Myöhemmin kysyin nykyiseltä maanomistajalta lupaa siirtää näitä perennoja ja pensaita. Isäntä antoi luvan ja samalla mainitsi, että näittehän te Korpelan omenan. Kävimme torpalla uudestaan ja löysimme omenapuun tyngän, joka oli jäänyt meiltä huomaamatta.
Maanomistajalla oli kirjallinen dokumentti MTT:n silloisen tuholaistutkija Osmo Heikinheimon käynnistä torpalla 1980-luvun alussa. Heikinheimo toteaa, että Huvituksen emopuu ”on edelleen elossa ja kasvaa torpan pihamaalla”.
Elämä jatkuu Korvan kasvitarhassa Nyt Korpelan Huvituksesta otetusta neljästä vartteesta on kasvanut miehenmittaisia piiskataimia MTT Puutarhatutkimuksessa Piikkiössä. – Ensi keväänä yksi näistä Korpelan Huvituksen ”lapsista” istutetaan Yläneen kotiseutumuseon Korvan kasvitarhaan kunniapaikalle yhdessä Korpelan torpan metsittyneestä pihasta pelastettujen perinnekasvien kanssa, kertoi MTT:n tutkija Merja Hartikainen.
Parhaillaan Korvan kasvitarhaan etsitään lisää myös muita kasviaarteita, joita Yläneellä on viljelty vähintään 60 vuotta ja joihin liittyy jokin perheen, suvun tai kylän sattumus, tapahtuma tai muisto.
– Tiedot talletetaan kotiseutumuseon käyttöön ja näistä valitaan kasvitarhalle tiettyjä vanhoja kasvikantoja edustavia kasviyksilöitä, emokasveja, kuvaili istutus- ja rakennesuunnitelmat laatinut Hartikainen.
PS. Oma PIHA -lehden numerossa 6/2009 eli tasan vuosi sitten oli artikkeli ¤Huvitus¤-omenasta ja MTT:n tutkimuksista. Mene ylävalikossa kohtaan ”ARKISTO”!
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Mikä on museopuutarha? Miten varjellaan vanhan, osittain villiintyneen puutarhan alkuperäisiä kasveja? Miten sovitetaan yhteen uutta ja vanhaa puutarhaa? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa uunituore Museopuutarha: perustaminen ja hoito -opas, joka julkaistiin huhtikuun alussa Turussa. Perinnekasvien tunnistamiseen, hoitoon ja esittelyyn sekä museopuutarhan perustamiseen perehdyttävän oppaan ovat laatineet Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n kasvigeenivaratutkijat yhdessä Turun yliopiston
Mikä on museopuutarha? Miten varjellaan vanhan, osittain villiintyneen puutarhan alkuperäisiä kasveja? Miten sovitetaan yhteen uutta ja vanhaa puutarhaa? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa uunituore Museopuutarha: perustaminen ja hoito -opas, joka julkaistiin huhtikuun alussa Turussa. Perinnekasvien tunnistamiseen, hoitoon ja esittelyyn sekä museopuutarhan perustamiseen perehdyttävän oppaan ovat laatineet Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n kasvigeenivaratutkijat yhdessä Turun yliopiston
Kuiva ja kuuma kesä ei kaikkien pientaloasukkaiden pihoja tunnukoskettaneen. Eilen julkaistiin Suomen Omakotiliiton Helsingin piirinjärjestämän Helsinki Piha 2010 -kisan lopputulokset. Ainakin Irma Toivosen omakotitalossa Arttolantiellä Suutarilassa ja Mirja Eräsen pihassa Svanströmintiellä Laajasalossa nautitaan pihatunnelmastasäästä ja vuodenajasta riippumatta. Omakotisarjan voittajapihaa, Arttolantie 12, tuomaristo kuvaili sanomalla,että se on sopusuhtaisilla elementeillä ja varmalla maulla kauneuden jakestävänkehityksen ehdoilla rakentunut,
Lepaan vuoden tilaviini -kilpailu oli tänä vuonna korkealuokkainen, sillä mitaleita myönnettiin aiempaa enemmän. — Hyvää tasoa kuvaa myös se, että 82 tuotteesta kahdelle myönnettiin kultamitali, totesi kilpailun puheenjohtaja ISTVÁN ZSEMBERY. Kisassa oli mukana 13 kotimaista viinitilaa. Järjestyksessään yhdeksännet kilpailut järjestettiin Lepaa -2004 näyttelyn yhteydessä. Kultamitalin sai vuoden tilaviiniksi valittu pälkäneläisen Rönnvikin Viinitilan Rönnvik -marjaviini, joka
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.