Isossa-Britanniassa näyttelijät ovat tulleet maanviljelijöiden avuksi,jotta nämä osaisivat kertoa elinkeinostaan suurelle yleisölle entistämyönteisemmin ja ymmärrettävämmin. Viime maanantaina järjestetyssätilaisuudessa Lontoossa kaksi näyttelijää havainnollistivat viljelijöille,kuinka heidän tulee parantaa kommunikaatiotaitojaan. Tavoitteena on lisätätätä kautta brittiläisten maataloustuotteiden kysyntää.
Viljelijöiden julkisuuskuvan kirkastamisen avuksi on tehty myös cd-rom jakasetti. Ne kertovat muun muassa, kuinka tiedotusvälineitä tulee lähestyäja kuinka paikallisen väestön kanssa keskustellaan. Viljelijöitävaroitetaan käyttämästä ammattiterminologiaa, joka on alaa tuntemattomallevierasta. Esimerkkinä mainitaan muun muassa ”hieho”, joka tulee esitellämaataloudesta vähän tietäville ”nuorena lehmänä”.
PR-taitojen parannusidean on keksinyt ryhmä nimeltään The LinkingEnvironment and Farming group. Organisaation kotisivut ovat osoitteessa www.leafuk.org
Briteillä ruokahuolet ovat vähentyneet
Brittiläisten ruokaan liittyvät huolet ovat jonkin verran hälvenneet parinviime vuoden aikana, osoittaa Britannian elintarvikeviraston tekemätutkimus.Tutkimuksen mukaan 68 prosenttia briteistä kertoi olevansa huolissaanjostakin ruokaan liittyvästä asiasta viime vuonna, kun määrä kaksi vuottaaiemmin oli vielä 71 prosenttia.
Brittien huolet varsinkin hullun lehmän tautia ja geenimuunneltujaelintarvikkeita kohtaan ovat kahden vuoden kuluessa selvästi vähentyneet.Kun vuonna 2000 vielä 61 prosenttia kansalaisista oli huolissaan hullunlehmän taudista eli BSE:stä, oli määrä tipahtanut viime vuonna 45prosenttiin. Geenimuunneltu ruoka huoletti viime vuonna 36 prosenttiabriteistä, kun kaksi vuotta aiemmin 43 prosenttia kansalaisista ilmoittiolevansa huolissaan gm-elintarvikkeista.
JK. Suomessa Satafood ja Saarioinen Oy ovat käynnistäneet brittien toimintaa muistuttavan hankkeen, jonka nimi on ”Ympäristö- ja viestintä – lisää kilpailukykyä sopimustiloille”. Hanke on suunnattu Saarioinen Oy:n sopimusviljelijöille, joita hankkeen piirissä on 70 kappaletta.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Helsingin kaupunginmuseo järjestää perjantaina 14.6.2013 klo 14-18 jälleen puutarhajuhlan Työväen-asuntomuseossa, Kirstinkuja 4. Tapahtuman erityis-teemana ovat tällä kertaa puutarhurin kädentaidot, ja tapahtumassa muun muassa punotaan pajusta ja askarrellaan perhos-baareja. Muistojen kukkaset kukoistavat museon vanhoja kansanpihojen koristekasveja esittelevässä penkissä. Pihatorilla Maatiainen ja Hyötykasviyhdistys myyvät perinnekasvien taimia ja siemeniä. Muina yhteistyö-kumppaneina tapahtumaa ovat toteuttamassa Helsingin siirtolapuutarhojen aluejärjestö, Puutarhamartat,
Helsingin kaupunginmuseo järjestää perjantaina 14.6.2013 klo 14-18 jälleenpuutarhajuhlan Työväen-asuntomuseossa, Kirstinkuja 4. Tapahtuman erityis-teemana ovat tällä kertaa puutarhurin kädentaidot, ja tapahtumassa muun muassa punotaan pajusta ja askarrellaan perhos-baareja. Muistojen kukkaset kukoistavat museon vanhoja kansanpihojen koristekasveja esittelevässä penkissä. Pihatorilla Maatiainen ja Hyötykasviyhdistys myyvät perinnekasvien taimia ja siemeniä. Muina yhteistyö-kumppaneina tapahtumaa ovat toteuttamassa Helsingin siirtolapuutarhojen aluejärjestö, Puutarhamartat, Alppila-Seura,
Opiskelin joskus aikoinaan luomuyrttiviljelyä ja siinä tuli opittua kaikenlaista yrttien viljelystä ja käytöstä. Kun yrttejä kuitenkin kasvatetaan vain omaan käyttöön, ei kummempia taitoja tarvita. Sen kun istuttaa ja odottaa satoa. Niitä ei tarvitse edes suojata peuroilta ja jäniksiltä, sillä aromikkaina useimmat yrtit eivät tunnu tuholaisille maistuvan. Ensimmäinen yrttilaatikkoni tuli tiensä päähän, se oli tehty huonoksi
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.