Hauska retkikohde on Annala Helsingin Vanhassakaupungissa. Pian kaksi sataa vuotta vanhaa huvilaa ympäröi laaja, hyvin hoidettu puisto. Helsingin kaupunki on kunnostanut alueen kaupunkilaisten iloksi. Hyötykasviyhdistys isännöi tiloja ja järjestää varsinaisen toiminnan, kaikenlaista puutarhaan liittyvää opastusta ja neuvontaa.
Alueen pohjoisosassa on vuokrattavia viljelypalstoja ja niiden lisäksi lääkeyrttien, värjäyskasvien näytemaita. Puistoon on asetettu esille myös vanhoja Helsingin puistoruusuja, perinneperennoja, keittiökasvimaa, perhospuutarha ja paljon muuta.
Alueen kunnostustöiden yhteydessä ”löytyi” myös romuvarastoksi ajautunut, vuonna 1844 rakennettu orangeria eli talvikasvihuone (kuvassa). Orangeria kunnostettiin, ja nyt Hyötykasviyhdistys talvettaa siellä sisäkukkia ja arkoja puutarhan koristeita. Pistokkaista lisätään vanhoja, hyviksi tunnettuja kasvilajeja ja -lajikkeita, joita sitten halukkaiden on mahdollista ostaa keväisillä taimitoripäivillä.
Annalaan on helppo löytää, se sijaitsee melkein vastapäätä Arabian tehtaita, Hämeenkatu 154 on katuosoite. Rautatientorilta bussit 68, 71, 71V ja 73B ja Hakaniemestä bussi 74. Poikittaisliikennebussi 52 ajaa Munkkiniemen ja Oulunkylän kautta Vanhaankaupunkiin.http://www.hyotykasviyhdistys.fi/annala.shtml
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Annalan puutarhassa Helsingin Vanhassakaupungissa kasvaa useita vanhoja jalosyreenipensaita. Yksi niistä on valittu puutarhan tunnuskasviksi, joka edustaa historiallisen puutarhan alkuperäistä tai vanhaa kasvillisuutta. Tunnuskasvi-statuksen myöntää Suomen kansallinen kasvigeenivaraohjelma. Kasvigeenivaratutkijat Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:ssä ovat kehittäneet tunnuskasvikonseptin, jonka avulla halutaan nostaa esiin historiallisten puutarhojen vanhoja kasvikantoja ja lisätä ymmärrystä vanhojen kasvien arvosta. Tunnuskasvikonseptin luominen on osa…
Annalan kartanopuisto sijaitsee Helsingissä, Vanhankaupungin historiallisesti arvokkaalla alueella. Annalan mäen rakennukset, puutarha ja harvinaisen laaja tammimetsikkö kertovat historiasta , johon keskeisenä innoittajana ovat olleet kauneuspyrkimykset ja puutarhakulttuuri. Kun Gustaf Otto Wasenius vuokrasi alueen v. 1826, vuokraehtona oli kaupungin sisääntulomaiseman kaunistaminen. Waseniuksen kalliolle rakennuttaman Villa Annebergin eli Annalan ympärille kehittyi edustava ja monipuolinen puutarhaviljelyn keskus. Annalan…
Helsingin Vanhassakaupungissa sijaitsevan Annalan huvilan ympärille on perustettu puutarhahenkinen levähdys-, virkistys- ja neuvontakeskus. Kaupunki omistaa kiinteistön ja on antanut sen Hyötykasviyhdistyksen hoitoon ja hallintaan. Kaikki kaupunkilaiset ja Annalasta kiinnostuneet kautta maan ovat tervetulleita viihtymään ja tutustumaan paikkaan. Kauppaneuvos G.O.Waseniuksen entisen huvilan puisto on kunnostettu, istutukset ovat hyvin hoidettuja, ja kaikkialla on miellyttävä ja rauhallinen tunnelma.…
Maatiaiskasvien suosio kasvaa yhtä tahtia uuden viljelyinnostuksen myötä. Maatiaisten ja muiden vanhojen, kulttuurisesti arvokkaiden alkuperäislajikkeiden eteen vuosikymmeniä työskennelleitä Hyötykasviyhdistystä ja Maatiainen ry:tä kehitys ilahduttaa, sillä viljeleminen on ainoa keino pitää vanhat lajikkeet hengissä. Maatiaisen makuun pääsee kylvämällä vielä tänä syksynä maahan esimerkiksi talvivalkosipuli Aleksandraa, jota on viljelty Suomessa lähes sata vuotta. Alun perin Pietarista tuotu…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.