Hauska retkikohde on Annala Helsingin Vanhassakaupungissa. Pian kaksi sataa vuotta vanhaa huvilaa ympäröi laaja, hyvin hoidettu puisto. Helsingin kaupunki on kunnostanut alueen kaupunkilaisten iloksi. Hyötykasviyhdistys isännöi tiloja ja järjestää varsinaisen toiminnan, kaikenlaista puutarhaan liittyvää opastusta ja neuvontaa.
Alueen pohjoisosassa on vuokrattavia viljelypalstoja ja niiden lisäksi lääkeyrttien, värjäyskasvien näytemaita. Puistoon on asetettu esille myös vanhoja Helsingin puistoruusuja, perinneperennoja, keittiökasvimaa, perhospuutarha ja paljon muuta.
Alueen kunnostustöiden yhteydessä ”löytyi” myös romuvarastoksi ajautunut, vuonna 1844 rakennettu orangeria eli talvikasvihuone (kuvassa). Orangeria kunnostettiin, ja nyt Hyötykasviyhdistys talvettaa siellä sisäkukkia ja arkoja puutarhan koristeita. Pistokkaista lisätään vanhoja, hyviksi tunnettuja kasvilajeja ja -lajikkeita, joita sitten halukkaiden on mahdollista ostaa keväisillä taimitoripäivillä.
Annalaan on helppo löytää, se sijaitsee melkein vastapäätä Arabian tehtaita, Hämeenkatu 154 on katuosoite. Rautatientorilta bussit 68, 71, 71V ja 73B ja Hakaniemestä bussi 74. Poikittaisliikennebussi 52 ajaa Munkkiniemen ja Oulunkylän kautta Vanhaankaupunkiin.http://www.hyotykasviyhdistys.fi/annala.shtml
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Annalan puutarhassa Helsingin Vanhassakaupungissa kasvaa useita vanhoja jalosyreenipensaita. Yksi niistä on valittu puutarhan tunnuskasviksi, joka edustaa historiallisen puutarhan alkuperäistä tai vanhaa kasvillisuutta. Tunnuskasvi-statuksen myöntää Suomen kansallinen kasvigeenivaraohjelma. Kasvigeenivaratutkijat Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:ssä ovat kehittäneet tunnuskasvikonseptin, jonka avulla halutaan nostaa esiin historiallisten puutarhojen vanhoja kasvikantoja ja lisätä ymmärrystä vanhojen kasvien arvosta. Tunnuskasvikonseptin luominen on osa
Annalan kartanopuisto sijaitsee Helsingissä, Vanhankaupungin historiallisesti arvokkaalla alueella. Annalan mäen rakennukset, puutarha ja harvinaisen laaja tammimetsikkö kertovat historiasta , johon keskeisenä innoittajana ovat olleet kauneuspyrkimykset ja puutarhakulttuuri. Kun Gustaf Otto Wasenius vuokrasi alueen v. 1826, vuokraehtona oli kaupungin sisääntulomaiseman kaunistaminen. Waseniuksen kalliolle rakennuttaman Villa Annebergin eli Annalan ympärille kehittyi edustava ja monipuolinen puutarhaviljelyn keskus. Annalan
Helsingin Vanhassakaupungissa sijaitsevan Annalan huvilan ympärille on perustettu puutarhahenkinen levähdys-, virkistys- ja neuvontakeskus. Kaupunki omistaa kiinteistön ja on antanut sen Hyötykasviyhdistyksen hoitoon ja hallintaan. Kaikki kaupunkilaiset ja Annalasta kiinnostuneet kautta maan ovat tervetulleita viihtymään ja tutustumaan paikkaan. Kauppaneuvos G.O.Waseniuksen entisen huvilan puisto on kunnostettu, istutukset ovat hyvin hoidettuja, ja kaikkialla on miellyttävä ja rauhallinen tunnelma.
Maatiaiskasvien suosio kasvaa yhtä tahtia uuden viljelyinnostuksen myötä. Maatiaisten ja muiden vanhojen, kulttuurisesti arvokkaiden alkuperäislajikkeiden eteen vuosikymmeniä työskennelleitä Hyötykasviyhdistystä ja Maatiainen ry:tä kehitys ilahduttaa, sillä viljeleminen on ainoa keino pitää vanhat lajikkeet hengissä. Maatiaisen makuun pääsee kylvämällä vielä tänä syksynä maahan esimerkiksi talvivalkosipuli Aleksandraa, jota on viljelty Suomessa lähes sata vuotta. Alun perin Pietarista tuotu
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.